Jos yhtäkkiä ymmärtäisit

Aloituksessasi on melkoinen ristiriita.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessasi on melkoinen ristiriita.

No on.

Jos noin kävisi niin miettisin, miksi en koskaan suostunut kasvamaan aikuiseksi, vaan jäin teini-iän haavemaailmaan. Ei kyse ole siitä puolisosta lainkaan, vaan omista lapsellisista kuvitelmista.

En haluaisi puolison palvovan minua. Sellainen ei ole tasavertainen suhde.

Heh, tuo aloitus voisi olla yhtä hyvin minun :)

Jos ei ole lapsia niin lähde ihmeessä ulkomaille tai etsi mies, jonka kanssa on mahdollista saada lapsi, jos lapsen tahdot.

Vierailija kirjoitti:

Että vaikka olet avioliitossa maailman rakkaimman ihmisen kanssa, et ole onnellinen. Puolisollasi on vikansa eikä hän sinua palvo. Et ole käsitellyt traumojasi ja surujasi. Sinun tekisi mielesi lähteä ulkomaille.

Se on neljänkympin kriisi. Mahdollisuudet tunnistaa siitä, että ne ei ole pelkkiä mielitekoja tai valituksia, vaan tilaisuuksia (joskus pakkoja) thdä ja muuttaa jotain. Ja että niissä jotnkin kypsytään, eikä jäädä vankumaan lapsellsia keskenään vastakkaisia asioita.

En viitsi ees kysyä, että onko jossain täysin täydelline ihminen ja mitn sellainen voisi olla jonkun puoliso? Kysyn, että jos et ole käsitellyt traumojai ja surujasi niin eikö olisi parempi kösitellä, kuin paeta ulkomaille? Ne vähän niinkuin estävät toisensa.

Tajuan yhtäkkiä mitä tarkoittaa peterpan-aikuisuus. Minä omen semmoinen. Niin on miehenikin.

Ap

Tahdon lentää kauas, jossa voisin seikkailla ja elää uudestaan lapsuuden ja nuoruuden unelmat. Jotenkin vaan tuntuu että niitä unelmia ei vaan saa kiinni.

Ap