Pitäisikö virallisista sukupuolista luopua?
Tarvitaanko ihmisten virallista jakoa miehiin ja naisiin käytännössä enää missään?
Avioliitoista jako on jo poistunut.
Asepalvelus on nykyään vain miehille, mutta se on helppo muuttaa avaamalla kutsunnat kaikille ja valitsemalla palvelukseen nykyisen saapumiserän verran kyvykkäitä ja halukkaita. Muille sitten jotain vastaavaa yleishyödyllistä koulutusta esim. kurssimuotoisesti.
Urheilu on toinen maailma, jossa sukupuolella on perinteisesti ollut merkitystä. Sekin on muutettavissa korvaamalla sukupuolijako esim. tasoryhmillä.
Kun julkisissa vessoissa, pukuhuoneissa jne on ovelliset kopit, ei ole mitään väliä kuka niissä kulloinkin asioi.
Mutta kun sukupuoli ei ole enää virallinen kriteeri, yhteiskunta joutuu kohtaamaan ihmisen yksilönä, omana itsenään, eikä ryhmän "miehet," "naiset," "pojat," "tytöt" edustajana. Ja onhan meillä monia, jotka ovat eri mieltä yhteisön kanssa siitä, mihin niistä kuuluu, jos mihinkään.
Kommentit (31)
Pitää perustaa instanssi, joka vahtii ihmisten habitusta, ettei ole liian heteronormatiivisen ja patriarkaalisten sukupuoliroolien mukainen.
Ei sitä kieltää tarvitse, kyllä ihminen saa määritellä itsensä edelleen niin kuin haluaa, mutta yhteiskunnan kannalta siitä voisi aivan hyvin tehdä merkityksettömän seikan.
Ei, sukupuolen kieltäminen on haitallista. Pitää oppia hyväksymään, että sukupuoli on jatkumo ja on monta tapaa olla sekä tyttö että poika. Mutta ei sukupuolta kieltää tarvitse. Eri asia toki kolmas sukupuoli, joka sekin on monipuolinen spektri.
Asepalveluksen naisetkin voivat suorittaa vapaaehtoisena, jo vuodesta 1995 alkaen.
Samalla logiikalla kaikkia ihmisiä pitää ruveta kutsumaan syöpäpotilaiksi. Niitä sentään on aika paljon. Täyspervoja on onneksi hyvin harvassa. Hyvin tuntemissani noin tuhannen ihmisen joukossa ei yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ei, sukupuolen kieltäminen on haitallista. Pitää oppia hyväksymään, että sukupuoli on jatkumo ja on monta tapaa olla sekä tyttö että poika. Mutta ei sukupuolta kieltää tarvitse. Eri asia toki kolmas sukupuoli, joka sekin on monipuolinen spektri.
Miksi kaikki puhuvat kieltämisestä, kun kyse oli vain merkityksettömäksi tekemisestä?
Sinänsä hauskaa, että nämä sukupuoliroolien keltäjät eivät koskaan vaadi esimerkiksi sukupuolineutraaleja olympialaisia. Koska faktahan on se, että jos miesten- ja naisten sarjat poistettaisiin, niin eipä siellä kovin montaa naista taitaisi urheilun huipulla näkyä.
Vierailija kirjoitti:
Asepalveluksen naisetkin voivat suorittaa vapaaehtoisena, jo vuodesta 1995 alkaen.
Tätä monet pitävät epäkohtana, koska nyt asepalvelus on naisillle oikeus, miehille velvollisuus. Monet miehet myös haluavat savustaa vapaaehtoiset naiset pois asepalveluksesta kiusaamalla ja muuten kohtelemalla heitä epäasiallisesti.
Asia korjaantuisi, kun palveluksessa ei enää olisi velvollisia miehiä ja vapaaehtoisia naisia, vaan kutsunnoissa samalla tavalla tasaveroisesti valittuja ihmisiä.
Jännää on se, että nykyisin halveksutaan sitä, jos tytöksi syntynyt haluaa olla feminiininen. Tai jos pojaksi syntynyt on maskuliininen. Mutta se sitten on hienoa, aitoa ja itseään toteuttavaa vapautta, kun tytöksi syntynyt on maskuliininen tai pojaksi syntynyt feminiininen.
Sukupuoli on jatkumo ja on monta tapaa olla tyttö tai poika (ja kolmaskin sukupuoli on ja ihmisen sukupuolen määrittäminen voi haastaa), mutta se on haitallista, että NS tavallinen ei saisi enää tavallisesti toteuttaa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asepalveluksen naisetkin voivat suorittaa vapaaehtoisena, jo vuodesta 1995 alkaen.
Tätä monet pitävät epäkohtana, koska nyt asepalvelus on naisillle oikeus, miehille velvollisuus. Monet miehet myös haluavat savustaa vapaaehtoiset naiset pois asepalveluksesta kiusaamalla ja muuten kohtelemalla heitä epäasiallisesti.
Asia korjaantuisi, kun palveluksessa ei enää olisi velvollisia miehiä ja vapaaehtoisia naisia, vaan kutsunnoissa samalla tavalla tasaveroisesti valittuja ihmisiä.
Ei se sillä mihinkään poistuisi.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä hauskaa, että nämä sukupuoliroolien keltäjät eivät koskaan vaadi esimerkiksi sukupuolineutraaleja olympialaisia. Koska faktahan on se, että jos miesten- ja naisten sarjat poistettaisiin, niin eipä siellä kovin montaa naista taitaisi urheilun huipulla näkyä.
Kuten mainittu, sukupuolijako voidaan korvata tasoryhmillä vähän painin ja nyrkkeilyn painoluokkien mukaan.

Joo, kyllä se miessukupuolihormoni vaan kehoon tekee ihan eri asioita kuin naissukupuolihormoni. Sitä asiaa ei pysty pois puhumaan. Ehkä sitten tulee hormonirajat kuten painissa on painorajat. Testosteronia yli tai alle tietyn määrän kisaavat keskenään riippumatta sukuelimistä.
Eihän sukupuolia ole olemassa. Eikö se ole jo todistettu? Sukupuolista puhuminen on haitallista koska se ahdistaa monia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä hauskaa, että nämä sukupuoliroolien keltäjät eivät koskaan vaadi esimerkiksi sukupuolineutraaleja olympialaisia. Koska faktahan on se, että jos miesten- ja naisten sarjat poistettaisiin, niin eipä siellä kovin montaa naista taitaisi urheilun huipulla näkyä.
Kuten mainittu, sukupuolijako voidaan korvata tasoryhmillä vähän painin ja nyrkkeilyn painoluokkien mukaan.
Tarkoittanet hormonitasorajoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä hauskaa, että nämä sukupuoliroolien keltäjät eivät koskaan vaadi esimerkiksi sukupuolineutraaleja olympialaisia. Koska faktahan on se, että jos miesten- ja naisten sarjat poistettaisiin, niin eipä siellä kovin montaa naista taitaisi urheilun huipulla näkyä.
Joo, kyllä se miessukupuolihormoni vaan kehoon tekee ihan eri asioita kuin naissukupuolihormoni. Sitä asiaa ei pysty pois puhumaan. Ehkä sitten tulee hormonirajat kuten painissa on painorajat. Testosteronia yli tai alle tietyn määrän kisaavat keskenään riippumatta sukuelimistä.
Huippu-urheilu pitäisi romuttaa joka tapauksessa, koska se mädättää nuoret.
Ei pitäisi luopua. Kyllä mielestäni on ihan hyvä, että virallisissa papereissa on tieto, millaista fysiikkaa tämä ihminen edustaa. Sukupuolten tasa-arvo, sukupuoliroolien höltyminen ja sitä myöden vapaus ilmaista itseään itselle sopivalla tavalla riittää. Fyysinen sukupuoli kun vain on, mutta ei sen tarvitse määrittää mitään muuta kuin vain ja ainoastaan sen fyysisen sukupuolen. Ihminen ja ihmisen kokemus omasta itsestään saa sitten minun puolestani olla mitä vain.
Minusta nyt on aivan liikaa alettu antaa painoarvoa juuri sukupuolikokemuksen määrittelemiselle, joten sukupuolten moninaisuuden kampanjointi toimii jo itseään vastaan. Miksi kaikki pitää määritellä! Enkö saa vain olla, vai pitääkö minunkin keksiä yksilölliselle tuntemukselleni jokin erikoinen nimi voidakseni kuulua joukkoon?
Tuntuu, että paljon laajempi liikkumavara on, kun annetaan vaihtoehdot [mies], [nainen] ja tarvittaessa [muu], koska onhan niitä oikeasti epäselviäkin tapauksia, ja käsitellään sukupuolta vain sellaisena arjessa aivan toissijaisena faktana kuin synnynnäinen hiustenväri, pituus ja hammasluun laatu.
Voisi sitä ainakin miettiä missä yhteydessä sukupuoli pitää tietää ja miksi. Tilasin vasta kukkia kukkakaupasta ja osoitetietojen lisäksi tilauslomakkeessa kysyttiin olenko mies vai nainen. En keksi tuolle mitään järjellistä syytä.
No, kun muutenkin on jo maailman mielisairaimmat nuoret niin myllyä voisi pyöräyttää sukupuolen kieltämisestä.