Arkkitehdit ovat ihan sekoja
Älkää hyvät ihmiset koskaan ottako arkkitehtiä piirtämään taloanne! Kustannukset karkaavat käsistä ja kohta pinta-alaa on kaikenlaisten "hienojen" ulokkeiden ja laajennusten myötä nelinkertaisesti. Eivät ymmärrä käytännöllisyyden ja toiminnallisuuden päälle mitään. Edelleen piirtävät mm. tasakattoja ja räystäättömiä taloja, siis wtf?! Joskus toki wau-arkkitehtuuri ja monumentaalisuus on paikallaan, mutta järjen käyttökin on sallittu.
Kommentit (6)
Kyllä arkkitehdit ovat ihan ok, mutta niitä ei saa päästä ominpäin tekemään mitään. Ja kukapa muu ne pohjakuvat tekisi ellei arkkitehti.
Juu, ovat elämästä vieraantunutta porukkaa. Ja varsinkin miesarkkitehdit!
Vertaa:
Korusuunnittelija: Vein korusepälle näytille timantin, tarkoitus oli teettää riipus. Mulla oli joitain ideoita paperilla. Ajattelin että niistä voi kehitellä jotain.
Seppä näytti pisaran muotoista kultaklimppiä, johon oli upotettu kivi. Tulos oli sen näköinen, että pikkulapsikin osaisi piirtää sen. Näitä "teoksia" oli näytillä muutama. Kaikki samanlaisia ja kalliita. Kiitin ja poistuin.
Pihasuunnittelija: Keski-Suomessa vaikuttaa nimekäs ja hintava pihasuunnittelija. Hänen luomuksiaan kehuttiin "raikkaiksi ja persoonallisiksi". Vilkaisin kuvagalleriaa. Harmaata suoraidelaattaa, kivituhkaa, tuijarivejä ja nurmikko, jota reunustaa kolme tylsännäköistä valaisinta. Missä se suunnittelu tässä on?
Materiaalivaatimukset sitä luokkaa että reaaliolosuhteissa materiaalit tulisi vaihtaa suunnilleen kerran vuodessa, tämä olisi kylläkin kiva tieto saada jo piirustusten mukana. "Hei, olettehan varautuneet tekemään vuosittain remontin tähän, tähän ja tähän kohtaan, yksittäisen remontin kustannusarvio 25% koko rakennuksen alkuperäisestä hinnasta" Ettäs pysyy kivannäköisenä sitte joo.
Kyllä työmaakopissa voi asua, kunhan ei pasko ihan ikkunan alle.