Mistä muusta syystä voi johtua suhteen alun yletön rakkauspommitus kuin siitä että toinen on narsisti?

No vaikka siitä että toinen on rakastunut. Ylettömän rakastunut. 

-toinen on hullaantunut

-toinen on epävarma ja haluaa saada suhteen "lukkoon" mahdollisimman nopeasti

-toinen on pelaaja, eli se on vain osa leikkiä

Aika näyttää.

Tarkoitan siis sitä, että jo viikossa parissa puhutaan rakastumisesta ja sielunkumppanuudesta, vaikka kukaan ei rakastu niin nopeasti. Ei tunne toista juuri lainkaan joten rakkaudesta ei oikeasti kysymys. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan siis sitä, että jo viikossa parissa puhutaan rakastumisesta ja sielunkumppanuudesta, vaikka kukaan ei rakastu niin nopeasti. Ei tunne toista juuri lainkaan joten rakkaudesta ei oikeasti kysymys. Ap

Minäpä tiesin mieheni ensi kertaa nähdessäni jotenkin intuitiivisesti, että tuossa on nyt minun mies. En siis tuntenut yhtään, en tiennyt onko edes vapaa, jokin sisällä vaan sanoi että tuossa se on, ja se oli varmaa. Mies tunsi aika lailla samoin, jälkeenpäin hän on sanonut että jos uskoisi edellisiin elämiin niin voisi uskoa että tunnisti minut edellisestä elämästä, niin jotenkin tutulta ja oikealta tunnuin ensi näkemältä.

Ei tällainen käsittääkseni ihan ääriharvinaista ole muutenkaan että joskus ihmiset vaan ensi näkemältä vahvasti kokevat että toinen on se oikea. 

Mistä sinä tiedät, ettei kukaan rakastu nopeasti? Oikeasti moni rakastuu.

No itse en puhunut kyllä rakkaudesta vaan mieheni oli lopulta se joka sanoi ensimmäisenä rakastavansa, mutta alussa oli pitkä aika jolloin vakuuttelin todella voimakkaasti että hän on juuri se kenet haluan jne. Puhutaan siis yli vuodesta. Ihan siksi koska hän tuntui tarvitsevan sitä, eikä suhteesta muuten olisi mitään tullutkaan. Itseluottamus alle nollan, ujo kokematon nörttimies.

Mutta miten mies voisi oikeasti rakastaa minua parin viikon tuntemisen jälkeen, kun ei tiedä vielä vaikkapa sitä että minulle on tehty abortti, kärsin paniikkihäiriöstä, kehossani on iso palovamma ja olen asunut vuosia ulkomailla? Noin niinkuin alkajaisiksi. Hän kuvittelee rakastavansa sitä millaiseksi minut kuvittelee mutta ei sitä mikä oikeasti olen. Normaali ihminen kyllä tajuaa tämän. Ap

Huumasta varmaankin, mutta kait narsismi on jo asia erikseen.

Kaikki itsekkyys ei ole narsismia.

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten mies voisi oikeasti rakastaa minua parin viikon tuntemisen jälkeen, kun ei tiedä vielä vaikkapa sitä että minulle on tehty abortti, kärsin paniikkihäiriöstä, kehossani on iso palovamma ja olen asunut vuosia ulkomailla? Noin niinkuin alkajaisiksi. Hän kuvittelee rakastavansa sitä millaiseksi minut kuvittelee mutta ei sitä mikä oikeasti olen. Normaali ihminen kyllä tajuaa tämän. Ap

Näin juuri. Voi olla hyvin ihastunut, rakkaus tulee ajan kanssa. Ne keillä on kiire julistaa rakkauden tunnustuksia julkisesti ja kohteelleen, muutaman viikon tai kuukauden päästä, pelaavat, ovat hyvin omistushaluisia tai harhaisesti ovat "rakastuneita" tähän kuvitteelliseen henkilöön luultavasti rakastuneita siihen ihastumisen tunteeseen/ huumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan siis sitä, että jo viikossa parissa puhutaan rakastumisesta ja sielunkumppanuudesta, vaikka kukaan ei rakastu niin nopeasti. Ei tunne toista juuri lainkaan joten rakkaudesta ei oikeasti kysymys. Ap

Minäpä tiesin mieheni ensi kertaa nähdessäni jotenkin intuitiivisesti, että tuossa on nyt minun mies. En siis tuntenut yhtään, en tiennyt onko edes vapaa, jokin sisällä vaan sanoi että tuossa se on, ja se oli varmaa. Mies tunsi aika lailla samoin, jälkeenpäin hän on sanonut että jos uskoisi edellisiin elämiin niin voisi uskoa että tunnisti minut edellisestä elämästä, niin jotenkin tutulta ja oikealta tunnuin ensi näkemältä.

Ei tällainen käsittääkseni ihan ääriharvinaista ole muutenkaan että joskus ihmiset vaan ensi näkemältä vahvasti kokevat että toinen on se oikea. 

En nyt haluaisi pilata tätä romanttista hömppää, mutta varmasti monet muut nyt jo eronneet parit ovat kokeneet saman alussa, te olette jatkaneet, hyvä teille.

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten mies voisi oikeasti rakastaa minua parin viikon tuntemisen jälkeen, kun ei tiedä vielä vaikkapa sitä että minulle on tehty abortti, kärsin paniikkihäiriöstä, kehossani on iso palovamma ja olen asunut vuosia ulkomailla? Noin niinkuin alkajaisiksi. Hän kuvittelee rakastavansa sitä millaiseksi minut kuvittelee mutta ei sitä mikä oikeasti olen. Normaali ihminen kyllä tajuaa tämän. Ap

Tai sitten hän on rakastunut jonkinlaiseen ydinolemukseen jonka kokee ja näkee, ja sen rinnalla nuo tuollaiset mainitsemasi asiat on merkityksettömiä pikkuasioita. 

Tosin ei ne aina sitten lopulta käytännön kannalta ole merkityiksettömiä, mutta rakkauden tunteen kannalta kyllä. Esim. itse rakastuin vahvasti mieheen, jolla oli kaksi vakavaa mt-diagnoosia. Rakastan häntä edelleen tänä päivänäkin enkä usko että ikinä pystyn olemaan kenenkään toisen kanssa, mutta emme me yhdessä pystyneet elämään, ne mt-ongelmat teki elämästä liian repivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten mies voisi oikeasti rakastaa minua parin viikon tuntemisen jälkeen, kun ei tiedä vielä vaikkapa sitä että minulle on tehty abortti, kärsin paniikkihäiriöstä, kehossani on iso palovamma ja olen asunut vuosia ulkomailla? Noin niinkuin alkajaisiksi. Hän kuvittelee rakastavansa sitä millaiseksi minut kuvittelee mutta ei sitä mikä oikeasti olen. Normaali ihminen kyllä tajuaa tämän. Ap

Näin juuri. Voi olla hyvin ihastunut, rakkaus tulee ajan kanssa. Ne keillä on kiire julistaa rakkauden tunnustuksia julkisesti ja kohteelleen, muutaman viikon tai kuukauden päästä, pelaavat, ovat hyvin omistushaluisia tai harhaisesti ovat "rakastuneita" tähän kuvitteelliseen henkilöön luultavasti rakastuneita siihen ihastumisen tunteeseen/ huumaan.

Pakko vielä lisätä, että olen huomennut, että nämä ihmiset jotka "rakastuvat" ja pariutuvat nopeasti ovat niitä jotka ovat hyviä manipuloimaan ja mukautumaan eri ihmisille heidän mieleisekseen. Ei se ole rakkautta, että toinen peilaa sinun mieltymyksiä omana luonteenaan, muutamassa viikossa ei ketään oikeasti opi tuntemaan, se vie aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan siis sitä, että jo viikossa parissa puhutaan rakastumisesta ja sielunkumppanuudesta, vaikka kukaan ei rakastu niin nopeasti. Ei tunne toista juuri lainkaan joten rakkaudesta ei oikeasti kysymys. Ap

Minäpä tiesin mieheni ensi kertaa nähdessäni jotenkin intuitiivisesti, että tuossa on nyt minun mies. En siis tuntenut yhtään, en tiennyt onko edes vapaa, jokin sisällä vaan sanoi että tuossa se on, ja se oli varmaa. Mies tunsi aika lailla samoin, jälkeenpäin hän on sanonut että jos uskoisi edellisiin elämiin niin voisi uskoa että tunnisti minut edellisestä elämästä, niin jotenkin tutulta ja oikealta tunnuin ensi näkemältä.

Ei tällainen käsittääkseni ihan ääriharvinaista ole muutenkaan että joskus ihmiset vaan ensi näkemältä vahvasti kokevat että toinen on se oikea. 

En nyt haluaisi pilata tätä romanttista hömppää, mutta varmasti monet muut nyt jo eronneet parit ovat kokeneet saman alussa, te olette jatkaneet, hyvä teille.

Joo en missään nimessä luule että äkkirakastuminen ensi näkemältä olisi tae loppuelämän liitolle. Mutta ei se näytä johtavan myöskään sen suurempaan eroamisen riskiin kuin niillä joilla tunteet kasvaa hitaammin. 

Muutenkin olen sitä mieltä että ei rakkaus aina riitä parisuhteeseen. Voi olla tilanteita joissa molemmat rakastaa, mutta silti ei vaan voi eri syistä elää yhdessä. Itselläni yksi suhde päättyi niin että olemme edelleen parhaat ystävät ja rakastan häntä (nyt kuin veljeä), mutta emme me jokapäiväisessä elämässä yhteen sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten mies voisi oikeasti rakastaa minua parin viikon tuntemisen jälkeen, kun ei tiedä vielä vaikkapa sitä että minulle on tehty abortti, kärsin paniikkihäiriöstä, kehossani on iso palovamma ja olen asunut vuosia ulkomailla? Noin niinkuin alkajaisiksi. Hän kuvittelee rakastavansa sitä millaiseksi minut kuvittelee mutta ei sitä mikä oikeasti olen. Normaali ihminen kyllä tajuaa tämän. Ap

Tai sitten hän on rakastunut jonkinlaiseen ydinolemukseen jonka kokee ja näkee, ja sen rinnalla nuo tuollaiset mainitsemasi asiat on merkityksettömiä pikkuasioita. 

Tosin ei ne aina sitten lopulta käytännön kannalta ole merkityiksettömiä, mutta rakkauden tunteen kannalta kyllä. Esim. itse rakastuin vahvasti mieheen, jolla oli kaksi vakavaa mt-diagnoosia. Rakastan häntä edelleen tänä päivänäkin enkä usko että ikinä pystyn olemaan kenenkään toisen kanssa, mutta emme me yhdessä pystyneet elämään, ne mt-ongelmat teki elämästä liian repivää.

Tai sitten hän on rakastunut tuohon ihastumisen tunteeseen, joka tulee toisen seurassa, ei siis siihen toiseen ihmiseen ihmisenä.

Samaa näkee näissä suhteesta toiseen hyppijöissä, heti löytyy se "soulmate" vaikka ei edes tiedetä millainen "soul" sillä toisella oikeasti onkaan.