Mietityttääkö sinua mitä kuoleman jälkeen on edessä vai oletko sinut kuoleman kanssa?

Aikanaan tuokin selviää. Päivä kerrallaan.

"Olen lähdössä tietämään, mitä nyt en tiedä". Yksi tuttu tahtoi kuolinilmoitukseensa tämän tekstin. 

Itse uskon taivaaseen ja helvettiin.

Sit kun se loppuu, se loppuu. Toivon vaan, ettei lähtö ole kovin tuskaisa ja pitkittynyt. Valot pois ja tomumaja jää. Tietoisuus poistuu. Katoaa. Mikäs siinä.

N30

Olen teoriassa sinut kaiken päättymisen kanssa. Se on helpotus väsyneelle päästä ”ikiuneen”. Mutta jos nyt kuulisin kuolevani pian, varmasti iskisi ensin shokki, paniiki ja kauhu, sitten suru ja lopulta toivottavasti tuo hyväksyminen.

Olen ateisti ja eipä mua oikee kiinnosta mitä sen jälkeen tapahtuu.

Mietin kuolemaa ja sitä, mitä sitten tapahtuu. Tavallaan olisi helpotus jos kaikki loppuisi siihen. Toisaalta toivoisin, että tietoisuuteni siirtyisi jotenkin seuraavalle, viisaammalle tasolle.

En niinkään mieti sitä mitä on kuoleman jälkeen vaan sitä että millaista on kuolla. En haluaisi kokea viime hetkiäni ainakaan kivuissa. Joissan tutkimuksissa väitetään että juuri ennen kuolemaa ihminen tuntee euforian ja todellakin toivon että se pitää paikkaansa, kuolin tavastani riippumatta. Sen kuoleman jälkeisen saa tietää sitten kun on kuollut mutta ne viime hetket kokee "tässä elämässä".

Pelottavaa ajatella että joskus me kaikki kuollaan.

Kuolemaa tulee pohdittua. En usko että kuoleman jälkeen on mitään. That's it. Joskus unessa olen nähnyt neliönmuotoisen huoneen jossakin mustan keskellä ei missään, jossa on sänky tai peti ja huoneessa on sinertävä valo ja äärimmäisen hiljaista. Uni sanoo että se on välitila. Välitila minne, sitä se ei kerro. Ja sehän on vain unta.

Vierailija kirjoitti:

En niinkään mieti sitä mitä on kuoleman jälkeen vaan sitä että millaista on kuolla. En haluaisi kokea viime hetkiäni ainakaan kivuissa. Joissan tutkimuksissa väitetään että juuri ennen kuolemaa ihminen tuntee euforian ja todellakin toivon että se pitää paikkaansa, kuolin tavastani riippumatta. Sen kuoleman jälkeisen saa tietää sitten kun on kuollut mutta ne viime hetket kokee "tässä elämässä".

Kuoleman jälkeistä ei saa koskaan tietää, koska kaikki päättyy, ei ole enää ketään ”tietäjää”.

Uskon, että kuoleman jälkeen kaikki on hyvin. Ei murhetta, oli tietoisuus tai ei.

Mutta en silti haluaisi, että lapseni kuolisi. Vaikka hänellä olisi sitten kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa ajatella että joskus me kaikki kuollaan.

Niin, varmaan suurin osa ihmisistä pelkää kuolemaa. Itse uskon Jeesukseen ja sen takia hyvään tulevaisuuteen kuoleman jälkeen.

Uskon kuoleman jälkeiseen elämään. En tiedä millaista se on, mutta ajattelen, että tietoisuus säilyy jossain muodossa. Pidän myös jälleensyntymää mahdollisena. Olen tavannut kuolleita läheisiäni heidän kuolemansa jälkeen ja myös niin, että en ollut ainoa "elävä", joka oli tilanteessa läsnä, joten on vaikea ajatella, että mitään ei olisi kuoleman jälkeen. No, minulla on paljon muitakin ns. yliluonnollisia kokemuksia, joten nämä asiat ovat minulle enemmänkin luonnollisia kuin yliluonnollisia. Kukaan ei saa minua millään argumenteilla epäilemään uskoani. Uskon myös korkeampiin voimiin, mutta en persoonalliseen Jumalaan.

En kuitenkaan elä mitenkään hirveän "henkistä" elämää, toki nämä asiat mukana kulkevat koko ajan, joskus ovat ajatuksissa enemmän, joskus vähemmän. Ajattelen, että koska olemme syntyneet tänne fyysiseen maailmaan, pitää elää ja kokea se, mitä tällä lyhyellä elämällä täällä on tarjolla eikä keskittyä tulevaan, kuoleman jälkeiseen elämään. Se tulee aikanaan. 

Mietin kuolemaa lähinnä siinä mielessä, että osaanko nyt ottaa riittävästi ilon irti elämästä, kun se joskus kuitenkin päättyy.

Kuoleman hetki mietityttää. Tajuaako silloin kuolevansa? Onko kuoleman jälkeen vain pimeys ja tyhjyys (ei mitään) vai tuleeko siellä joku vastaan ja johdattaa jonnekin?

Mulla on vahva usko, joten Jeesuksen lupaus uudesta elämästä on kiehtova.  En kuitenkaan halua erityisesti pohdiskella sitä, koska tiedän, että mikään, mitä kukaan ihminen siitä on tietävinään tai kuvittelee, ei pidä paikkaansa.  Jumala on ilmaissut olevansa salainen ja vasta kun ihmisen aika on päättynyt, Jumalan suuri salaisuus  selviää.  Näin on sanottu Raamatussa, älkää kuitenkaan kysykö missä kohdassa, en osaa Raamattua ulkoa.  Mutta tämä aina minua jotenkin lohduttaa, kun ajattelen elämää ja sen päättymistä.  Ei ole ihmisen tarkoitus tietääkään sitä salaisuutta, koska ihmisen aivot eivät sitä ymmärrä.  Mehän elämme syyn ja seurauksen lain maailmassa.  Uusi elämä kenties noudattaa aivan toisenlaisia lakeja ja vasta siinä elämässä saamme "uuden asun" eli ymmärryksen.  Ehkä näin, ehkä ei. 

Tällä hetkellä en tunne pelkääväni kuolemaa omalla kohdallani, joskus tuntuu, että joutaisin ihan hyvin jo poiskin.  Toisaalta tiedän, että on vielä ihmisiä, jotka tarvitsevat minua, joten parempi että elän.  Mutta toivon, että pystyisin lähdön hetkellä hyväksymään kuolemani ja olemaan edes hiukan tyytyväinen elämääni, jonka täällä elin.

Olen aivan sinut kuoleman kanssa. Kukat kuihtuvat, muuttuvat lannoitteeksi ja muuttavat muotoaan osittain samoista molekyyleistä. Loput tuuli vie minne vie. 

Ei tulisi mieleenikään kuvitella istuksivani jonkun jalkojen juuressa harppua pimputellen ikuisesti, ainoana viihteenä kun lampaat ja leijonat eivät syö toisiaan. 

Ainoastaan se mietityttää miten läheiseni pärjäävät kuolemani jälkeen. Tiedän että kuolemassa kaikki päättyy ja ihminen nukkuu pois.

Uskon tietenkin koska Jumalan Sana on totuus.

Jos uskoisin olevani viimeisillä metreillä ehkä laittaisin käteisvarani sisarelleni.

Uskiksen on ajateltava myös käytännön asioita.