Esikoulussa on häiriintynyt lapsi joka lyö muita
Normaaliin ryhmään on integroitu käytöshäiriöisiä erityislapsia jotka uuvuttavat henkilökunnan (ovat vuorotellen sairaslomalla ja paimentavat laumaa monesti yksin). Sen lisäksi omaa lasta, ja muitakin, lyödään, revitään ja tönitään, heitellään tavaroilla, potkitaan, nipistellään jne. Varsinkin yksi poika on ihan hirveä. En tiedä onko sillä joku diagnoosi, esikoulun hlökunta on antanut ymmärtää että poika on muuten vain rajaton. Tänään oma poika oli saanut haravasta päähän niin että naamassa on mustelma ja naarmuja. Eilen vedettiin korvasta ja heitettiin hiekkaa naamalle. Viime viikolla kuristettiin ottamalla hupparin hupusta kiinni ja kiristämällä sitä.
Suoraansanottuna nuo esikoulun erityislapset ovat aivan järkyttäviä tapauksia. Säälin olematonta henkilökuntaa joka on täysin kädetön ongelman suhteen. Ottaisitteko oman lapsenne kotieskariin? Muita ryhmiä ei ole lähistöllä. Käy nimittäin itselleni kohta niin että nostan sen hakkaajakakaran kurkusta seinälle.
Kommentit (8)
Käytä lapsi lääkärissä, hanki todistus vammoista ja tee rikosilmoitus päiväkodista, jossa lapsi ei ole turvassa. Ihmeesti alkaa sen jälkeen tulla sijaisia ja apukäsiä, kun AVI saa tiedon, että lapsi on päiväkodissa vaarassa.
Onnea vaan.
Huonolla tuurilla tämä riehuja päätyy kouluun samalle luokalle lapsesi kanssa.
Oma lapseni on saanut kunnian käydä koulua tuommoisen "erityisen ihanan" lapsen (=opettajan käyttämä nimitys väkivaltaisesti käyttäytyvästä lapsesta) kanssa, ja on alkanut oireilemaan fyysisesti.
On mahakipuja ja päänsärkyjä ja kouluun on vaikea mennä.
Vaan koulua ei kiinnosta kuin sen riehujan hyvinvointi.
Omaa perhettäni on uhkailtu lasulla, sillä kyllähän kotona täytyy olla jotain pielessä kun lapsi ei halua lähteä kouluun. Se ei mitenkään voi olla ongelma että luokkakaveri potkii ja hakkaa tarjottimella päähän. Saatana.
Nyt on varattu aika johonkin moniammatilliseen tukiryhmään kun lapseni oireilee sitä että koulussa joutuu kohtaamaan väkivaltaa.
Luultavasti tämän pojan isä lyö vaimoaan.
Äidin vika se ei ole.
Luultavasti tämän pojan äiti lyö miestään
Isän vika se ei ole.
3, pahoittelut lapsesi kokemuksista. Hirveää. Hyvä idea tuo kuvien ottaminen ja rikosilmoituksen teko päiväkodista. Henkilökunta on sanonut että pyrkivät tekemään parhaana jotta muut säästyisivät lyömiseltä. Mutta mitä he käytännössä voivat muuta tehdä kuin toistella päivästä toiseen hullulle lapselle että älähän nyt, ei noin saa tehdä soo soo. Ei mitään.
Ap
Minunpa lapsesta ei ainakaan tule tollasia kynnysmattoja mitä ap:n ja muiden lapsista. Opettakaa pentunne puolustautumaan vi**' nössöt.
Vierailija kirjoitti:
Minunpa lapsesta ei ainakaan tule tollasia kynnysmattoja mitä ap:n ja muiden lapsista. Opettakaa pentunne puolustautumaan vi**' nössöt.
Niin no sitten järjestetäänkin varmaan jo kohta kriisipalaveria ja moititaan jos ap:n lapsi lyö
Ota selvää vanhemmista ja heille laitat semmosia terveisiä että älyävät laittaa lapsen kuriin. Kannattaa käyttää pre-paid liittymää vaikka jos puhelimella lähetät "terveisiä". Ja kirjaa ylös kaikki jutut, ota kuvia ruhjeista ym. Käytä lääkärissä ja ota todisteita. Sitten lasuja voi tehdä siitä pennusta.
Voihan tietysti vaikka sen lapsen tarhareppuun sujauttaa jonkunlaisen kirjeen jossa vähän avaa tilannetta. Ja mitä seuraa jos ei meno ala muuttua.