Viisaudenhampaiden poisto leikkaamalla, kokemuksia?
Itselläni siis tämä mukavuus edessä viikon päästä, ja jännittää niin että itkettää :D Yleensä kestän kipua ja epämukavuutta aika hyvinkin, mutta tuo hereillä tehtävä leikkaus ahdistaa kyllä mielettömästi. Esilääkityksen olen pyytänyt ja sen saankin, mutta silti jännitys ei katoa mihinkään.
Millaisia kokemuksia teillä on kyseisestä leikkauksesta, entä esilääkityksestä? Kauanko saitte sairaslomaa ja millaisia olivat kivut ja turvotus leikkauksen jälkeisinä päivinä?
Kommentit (35)
Viisi puudutuspiikkiä laitettiin ja operaatio kesti noin tunnin. Oli juuret lähellä hermoa siksi leikkauksen teki hammaskirurgi. Ei sattunut.
Jos on ennakkoon pelkoja kys. operaatiota kohtaan, tuskin kannattaa näitä vastauksia lueskella. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja aina näitä "kauhu"- juttuja löytyy, vieläpä hieman suurenneltuna. Tsemppiä kuitenkin - kyll se siitä
Kyllä tuossa leikkauksessa riskit on, sitä ei käy kieltäminen. Itseltä jouduttiin kaksi viisuria poistamaan kirurgisesti ja mieheltä samoin. Kaksi muuta meiltä molemmilta on lähtenyt vetämällä. Minulla oli todella paha turvotus kasvoilla operaatioiden jälkeen, naaman toinen puoli muistutti jalkapalloa. Kipujakin oli tottakai, mutta niihin auttoi särkylääkkeet. Varaa kotiin riittävästi nestemäisiä ruokia, jäätelöä kannattaa olla rutkasti myös (ilman suurempia sattumia). Näillä saat itsesi kuntoon eikä tarvitse lähteä murjotulla naamalla ihmisten ilmoille (mustelmia voi tulla myös rajusti. Työstä riippuen tuosta saa yleensä sairaslomaa 1-3 päivää, voi olla pidempikin aika tarpeen.
Itse jännitin ja pelkäsin toimenpidettä valtavasti, vaikka en yleensä hammaslääkäriä pelkää. Esilääkitys ei auttanut minua mitenkään (en tiedä miksi, en käytä lääkkeitä muutenkaan). Selvisin kuitenkin ihan hengissä, muistan kyllä että vielä parin vuodenkin päästä operaatiosta minulla oli ns. haamusärkyjä toisella puolella naamaa. Voi olla, että myös paha hermosärky ja migreeni siihen liittyen on seurausta tästä operaatiosta. En sitä kuitenkaan kadu, hampaat olisivat tuottaneet ongelmia jatkossa jos niitä ei olisi poistettu. Hyvin se menee usko pois, keskityt vaan hengittelemään ja ajattelet, että kohta se on ohi.
Multa leikattiin molemmat alaviisurit n. 2kk sitten.
Koko operaatio pelotti hirveästi. En pyytänyt esilääkitystä, koska luulin että se on samaa mitä annetaan ennen hampaiden paikkausta ja se ei itselläni vaikuttanut yhtään vaikka en ole rauhoittavia ikinä ennen käyttänyt. Päivää ennen leikkausta aloitin antibioottikuurin.
Leikkaus kesti ehkä n. 30 min. Minulta leikattiin molemmat alaviisurit kerralla. Lääkäri/kirurgi olisi halunnut poistaa yläviisuritkin samalla, mutta siitä kieltäydyin.
Puudutuksia laitettiin aluksi 3 piikkiä/puoli. Puudutus sattui ihan jumalattomasti, koska piikki meni todella syvälle.
Leikkaus oli kamala, koska kumpikaan puoli ei ollut puutunut kunnolla. Molemmille puolille lisättiin puudutusta 3x/puoli. Kivun lisäksi oli inhottavaa kuulla ja "tuntea" kun hammasta pilkottiin ja revittiin pois.
Saikkua annettiin 4 päivää suoraan ja käskettiin pitää kylmää poskilla. Mitään ei saanut myöskään syödä pariin tuntiin. 3 päivää söin kipulääkkeitä ja loppuviikon otin lääkkeen vain nukkumaan mennessä. Itse en pystynyt syömään kiinteää ruokaa viikkoon. Aluksi siihen vaikutti kipu ja tämän jälkeen se, että leukani oli jumissa enkä saanut suuta 2cm enempää auki. Loppujenlopuksi suun pystyi avata vasta 2,5 viikon jälkeen auki ja syödä kunnolla ruokaa eikä pienillä haukkasuilla.
Positiivista oli se, että minulla ei tullut sitä verikuolaa yöllä lakanoille ja ikenet eivät ole herkkinä olleet. Tällä hetkellä tilanne on se, että jos vahingossa puraisee ikeneen, se sattuu, mutta ikenien harjaus ei. Ruokaa jää poistokuoppiin vieläkin, mutta vedellä purskuttelu auttaa.
Tässä oli nyt ei niin mukava kokemus, mutta tsemppiä leikkaukseen! Itse luin ennen leikkausta kaikki hyvät ja huonot tarinat, jotta osaisin varautua pahimpaan ja toivoa parasta. Paskemmin meni mitä monella muulla, mutta olisi voinut mennä vielä enemmän vikaan. Ja hammaslääkärikammo ei todellakaan kadonnut vaikka paikkaukseen menisinkin mieluummin kuin viisureiden leikkaukseen.
Kyl se voi vähän sattua mut ei kukaan kuole siihen.
Jaa. Minulla oli hyvä kokemus yksityisellä Espoon Iso Omenassa.
Ei sattunut edes puudutukset! Se mikä yllätti oli, miten kauan pystyi syödä vain nestemäistä koska suu ei auennut kunnolla. Poistettiin samalta puolelta ylhäältä ja alhaalta.
Vierailija kirjoitti:
Ei syytä pelkoon. Suht helppo toimenpide ja paljon mukavampi kuin että kiskottaisi pihdeillä nitkuttaen. Pari tikkiä ja se on siinä. Rentoudu ja luota ammatti ihmisiin, hyvin se menee.
Oho-h mikä vale. Tavanomaisempi viisurinpoisto on pikkujuttu leikkaamiseen verrattuna ja paraneminen täysin eri luokkaa. Tiedän, koska perheessä tehty viisurinpoisto molemmilla tavoilla. Miksi kirjoitat täyttä sontaa ?
Hyvä kokemus Espoon Leppävaaran Galleriassa yksityisellä hl:llä
Siinä sahattiin jonkin verran. Kaksi tikkiä tuli. Lääkkeet sain samantien mukaani paikasta.
Kysyin rauhoittavaa etukäteen, mutta ei antanut. Meni se noinkin.
Parani hyvin.
Viisaudenhampaan leikkaus toimenpiteenä kuulostaa usein pelottavalta, mutta suurin osa sujuu aivan tavanomaisesti ja ongelmitta. Ennen toimenpidettä otetaan röntgenkuva, josta nähdään mm. hampaan asento sekä juuret ja alahampaan poistoa varten halutaan saada selville alaleuan hermon sijainti. Jos toimenpiteeseen arvioidaan liittyvän jotain tavallisesta poikkeavaa, niin siitä kyllä infotaan potilasta etukäteen.
Normaalisti hammasleikkaukset tehdään puudutuksessa. Lähes poikkeuksetta puudutus toimii hyvin ja tarvittaessa sitä voidaan lisätä kesken toimenpiteen. Esilääkitystä voidaan tarvittaessa ennalta sovitusti käyttää ja sen vaikutus on aika yksilöllistä.
Toimenpiteen aikana monen mielestä äänet kuuluu ikäviltä, kun operoidaan suussa lähellä korvaa. Varsinaista kipua ei pitäisi tuntua, mutta paineen tunnetta, vääntöä sekä tärinää tuntuu. Epämiellyttävää siis ainakin jonkin verran, mutta yleensä kyllä kivutonta.
Leikkauksessa ikeneen tehdään pieni viilto, jotta saadaan poistettava hammas näkyviin. Luuta voidaan joutua poraamaan hampaan ympäriltä tilan saamiseksi. Joskus hammas porataan osiin ja poistetaan juuri kerrallaan. Lopuksi haava suljetaan ompelein ja usein käytetään itsestään sulautuvaa lankaa, jolloin tikkien poistoa ei tarvita.
Toimenpiteestä toipuminen on yksilöllistä ja riippuu hieman myös siitä oliko poisto helppo vai hankala. Jälkikipu on normaalia ja yleensä sitä on ainakin jonkin verran puudutuksen lakattua. Kipulääkettä voi ja kannattaakin ottaa hammaslääkärin ohjeen mukaan. Tulet saamaan myös muita jälkihoito-ohjeita ja niitä kannattaa noudattaa. Sairauslomaa kirjoitetaan yleensä pari päivää riippuen tapauksesta.
Tuo oli lyhyt ja suppea kuvaus. Kokemusta asiasta työn puolesta sekä myös potilaana.
Nyt se on ohi. Ei lähtenyt helposti, koska hampaan juuret olivat kuin ongenkoukut.
Ap
Oli yhtä helvettiä. Sen teki vieläpä hammaskirurgi. Iski puudutteen vahingossa posken imusuoneen, jolloin tasan puolet kasvoista meni vitivalkoiseksi hirveän kivun kera.
Kirurgi naureskeli, minä en. Olin aivan hirveissä tuskissa loppupäivän, ja leikkaushaavakin työnsi verta ja visvaa. Töissä sain moitteita, kun papereissa oli sotkua. En siis edes saikkua saanut.
Sitten vielä tulehtui, ja oli pitkä riesa.
Laitettiinko teillekin sellainen peitto silmien päälle? Mua alkoi ahdistaa se ihan mielettömästi ja pyysin, että saanko katsoa mieluummin kattoon.
Ap
Silmiä peittävästä peitosta kysyttiin viimeisimmän viisaudenhampaan kohdalla, tahdonko vai en. En tahtonut. Lääkäri sanoi, että monet laittavat kysymättä, mutta aina saa pyytää pois. No, edellisten kohdalla peittoja ei ollut eikä kysytty.
Olen jännittänyt kaikkia viisuripoistojani, mutta hyvin ovat menneet. Useimmat ovat koukkujuurista huolimatta lähteneet ilman viiltoja, mutta yksi jouduttiin leikkaamaan ja laittamaan suuhun tikit. Se ja yksi aiempi kerta aiheuttivat tulehduksen, mutta ottamalla yhteyttä toisen kerran nekin hoidettiin eikä pahoja kipuja tullut. Viimeisin poisto oli ihmeellinen: taitava, kaiken koko ajan selittänyt, helläkätinen lääkäri poisti hampaan torstai-iltapäivänä ja perjantaiaamusta lähtien minulla oli sellainen olo kuin suussa ei olisi mitään tehtykään.
AIIII PERKELE , koko leuka turposi ja kivuta jatkuu vaik 3 päivää mennyt , kaikki hampaat ja leuka poski kipiät
Minulta vietiin kaikki ylähampaat ja olin vissiin 1 päivän saikulla + viikonloppu. Sitten menin proteeseineni töihin. Ei tuntunut missään, puuduttivat koko yläleuan. Leikkauksen jälkeen kivut pysyivät poissa muutamalla vahvemmalla pillerillä. Loppu se hammaslääkärissä hyppääminen.