Pitäisiköhän luovuttaa ihan täysin elämän suhteen?

Olen sellainen hapentuhlaaja, että välillä tuntuu siltä, että onko tässä elämässä edes mitään järkeä. Tuskin tulen koskaan saavuttamaan elämässäni mitään ns. "normaalia". Esimerkiksi vakituista työpaikkaa saati sitten perhettä. Minulle ihan normaalit asiat ovat hirveän työn ja tuskan takana, koska en vain saa mitään alulle. Monesti mielessä käy miten olisi kiva lähestyä jotain naista, mutta en saa aikaan. Kaikenmaailman elämäntaparemontit ja kotoa muuttamiset käy mielessä jatkuvasti, mutta mitään en lopulta saa aikaan. Häpeän ja vihaan itseäni ja elämääni, haluaisin olla normaali ihminen enkä mikään hapentuhlaaja. Omia valintoja toki, mutta miksi niiden pitää olla niin helvetin vaikeita, lähes mahdottomia minulle toteuttaa?