Poikani haluaa olla tyttö. Miten suhtautua?
Meillä on hyvin rauhallinen 5-vuotias, joka ei koskaan ole innostunut mistään pojille tyypillisistä "riehumisleikeistä". Hänellä on vilkas mielikuvitus ja keksii, jos jonkinlaisia leikkejä. Varsinkin roolileikit ovat kovasti nyt suosiossa. Isänsä kauhuksi poika on kertonut nyt monesti haluavansa olla tyttö ja pukeutua prinsessaksi jne. Minua asia on lähinnä huvittanut. Lapsi on ainokaisemme ja lähistöllä ei kavereita (päiväkotia lukuunottamatta) paljoa ole.
Olen ajatellut, että tämä on jotain ikään kuuluvaa, mutta en ole koskaan kuullut/nähnyt vastaavaa muilla. Lisäksi mieheni syyttää minua, että olen jotenkin vielä provosoinut asiaa.
Kommentit (12)
poika. En ole erityisen huolissani. Annan pojan valita vaaleanpunaista, jos siltä tuntuu. Olen myös joskus sanonut, että kiva se on poikakin olla.
Olen joskus yrittänyt kysyä, miksi tyttö olisi kiva olla. En ole oikein päässyt siitä perille. Ehkä johtuu siitä, että päiväkodissakin on lähinnä tyttöjä ja tytöt sulkevat pojan helposti leikeistään. En ole tarkemmin pohtinut, enkä kysynyt esim. neuvolassa, kun ei ole juuri niiden kertojen aikoina ollut ajankohtaista, eikä siten mielessäni.
ovat huomanneet, että tyttöjen kanssa on miellyttävämpi leikkiä.
tyypilliset pojathan ovat riehujia, joiden leikeissä ei ole järjen hiventä.
Olkaa tyytyväisiä fiksuista pojistanne! heitä ei todella ole liikaa, kuten kaikki naiset tietävät.
Siskoni tahtoi olla samanikäisenä poika, pukeutuikin hyvin poikamaisesti. Nyt erittäin naisellinen nainen ja kahden lapsen äiti.
poikahan osoittaa vaan kiinnostusta tyttöihin:) Kyllähän monet miehetkin ovat hieman uteliaita mitä löytyy naisten käsilaukuista ja katselevat kun nainen meikkaa yms, eikö?
oma tyttöni oli saman ikäisenä tosi poikamainen. Silloin hoitopaikassa oli vain poikia leikkikavereina. Nyt kun on koulussa ja on tyttöjä ympärillä on niin neitiä niin neitiä.
Tuo on totta että mies on se ihanne, jota tytöt saa kyllä haluta olevansa, mutta poika ei saa haluta olla tyttö :-( Vähän surullista. Anna sinä ihanan lapsesi olla oma itsensä ja etsiä oma tapansa siihen :-)
Kysyhän pojalta, MIKSI haluaa olla tyttö. Voi olla että haluaisi leikkiä esim. vauvanukella tms. mutta on käsittänyt että se on vain "tyttöjen hommaa" ja nyt haikailee sukupuolenvaihdoksen perään ;).
iässä olla poika. Mulla oli pitkät hiukset, jotka piti sitten leikata ihan lyhyiksi, ja mua piti kutsua eräällä pojan nimellä. Leikin aina "poikien leikkejä", ja ajattelin, että jos oikein kovasti toivon, saatan muuttua pojaksi. Kyllä se kouluiässä ohi meni, ja nyt olen ihan naisellinen nainen:)
haluaa myös olla välillä prinsessa =) Leikkii kuitenkin yleensä poikien leikkejä ja on kiinnostuneempi poikien jutuista. Mutta kotona on kiva pukeutua pikkusiskon mekkoon ja leikkiä tyttöä.. pari kertaa meinas tulla ongelmia, kun poika olisi halunnu lähteä kauppareissulle hörhelömekko päällä =)
kun pojalla on isosisko niin hän haluaa laittaa huulikiiltoa tai pukeutua vaaleanpunaiseen ponchoon.. ihan selkeesti se on vaan sitä ettei hän vielä ees tajua että sisko on toista sukupuolta.. poika on vasta 3v.. en usko että 4v on paljon eriasia.
olla sotilas ja pukeutua sellaseksi, niin kauhistuisiko kukaan? Ei. Koska miestä pidetään ihanne-roolimallina sekä tytöille, että pojille.
Miksi poika ei saisi haluta olla naisen kaltainen?
Minä olen sitä mieltä, että kyllä nainen on parempi roolimalli sekä tytöille, että pojille.
Naiset ovat älykkäitä rauhan rakentajia, eivät rikollisia ja raiskaajia, kuten miehet.
Tuo "älykäs rauhan rakentaja" ei ainakaan sinuun sovi.
olla sotilas ja pukeutua sellaseksi, niin kauhistuisiko kukaan? Ei. Koska miestä pidetään ihanne-roolimallina sekä tytöille, että pojille.
Miksi poika ei saisi haluta olla naisen kaltainen?
Minä olen sitä mieltä, että kyllä nainen on parempi roolimalli sekä tytöille, että pojille.
Naiset ovat älykkäitä rauhan rakentajia, eivät rikollisia ja raiskaajia, kuten miehet.