Miksi äitiys on pelkkää uhrautumista ja luopumista?

Ainakin tämän kuvan saa näistä keskusteluista täällä. Olipa kyseessä kotiäiti tai työssä käyvä äiti, niin aina tuntuu olevan etusijalla elämässä uhrautuminen ja kärsimys... Luovutaan työelämän iloista ja isoista rahoista tai sitten luovutaan lasten kanssa olemisesta ja heidän kasvunsa seuraamisesta. Onko ketään joka kokisi elävänsä hyvää elämää lastensa kanssa olipa sitten kotona tai töissä?

Kyllähän elämänsä voi muovata melko vapaasti ja työssä olevatkin voivat nauttia lasten kanssa olosta iltaisin ja viikonloppuisin ja lomilla.

Taitaa olla aika paljon asenteista kiinni elämän laatu näillä äideillä.

Itse olen ollut sekä työelämässä että kotona ja vuosikausia kumpaakin sekä lasten kanssa että ilman lapsia. Ja kaikissa elämäntilanteissa on hyvät puolensa, pitää vain osata nauttia elämästä juuri sillä hetkellä ja sellaisena kuin se on!;)