Miten kauan kestit puhelinmyyjänä?

Kaksi viikkoa. Vuonna 1999 oli tämä kokemus. Aivan olematon perehdytys, ja sitten luuri kouraan. Meille annettiin tietysti niitä vaikeimpia tapauksia, numeroita jotka eivät vastaa tai vastaavat vihamielisesti. Siinä sitten päivät kuluivat kuunnellen loputtomasti puhelimen hälytysääntä tai suoraviivaista haistattelua ja huorittelua. Joskus harvoin tapahtui ihme ja joku tilasi lehden. Toki se oli myytävästä lehdestäkin kiinni. Pomot tietysti kävivät päivittäin haukkumassa laiskoiksi, ja kuuntelivat puheluitamme.

Lähdin tuolta kävelemän ihan itse sen kahden viikon jälkeen, kun jatkuva haistattelu alkoi käydä psyyken päälle, eikä homma mitenkään motivoinut. Olisin kuulemma saanut sieltä kenkää muutenkin, kun kauppa ei käynyt. Joten puhelinmyyntiä ei enää ikinä.

Viisi vuotta, oikein tykkäsin työstäni, mutta sitten se alkoi kyllä kyllästyttää. Palkan puolesta olisi kannattanut jaksaa vaan, myin hyvin ja tienasin kivasti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ollut muuta työtä, niin tein opiskelujen ohessa puolisen vuotta. Olen aika supliikki ja osaan puhua luontevasti puhelimessa erilaisten ihmisten kanssa, mutta olihan tuo ihan tajuttoman raskasta. Kivointa oli myydä lasten kirjakerhoa, juuri kukaan ei kieltäytynyt ja puhelut oli poikkeuksetta mukavia (vaikka monesti kuului itkua taustaltakin, sitä elämää). Kauheinta oli myydä b2b eli yrityksille. Haistattelivat ja huorittelivat ja olivat ihan hirveitä, kun piileskelivät firman nimen takana.

Otin lopulta loparit ja muutin toiselle paikkakunnalle.

Luulin että b2b:ssä ihmiset olisivat asiallisempia ja kuluttajamyynnissä inhottavia.

Olen ollut puhelinmyynnissä samassa paikassa vuodesta 2011. Uusasiakashankinnan lisäksi teen jälkimyyntityötä ja asiakastyytyväisyyskyselyitä. Minulle tämä on vakituinen päätyö, jolla elätän itseni. Olen viihtynyt työpaikassani hyvin. Ilmapiiri on hyvä, työehtosopimusta on noudatettu aina. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt yhdeksän vuotta. Tykkään tosi paljon.

Oikeasti! Ainahan se joskus väsyttää, mutta niin tekee mikä tahansa työ.

Olen hyvä tuossa työssä, se tietenkin auttaa asiassa. Osaan näytellä, minulla on laaja sanavarasto ja kuulostan fiksulta.

En olisi ikimaailmassa ennen uskonut, että voisin ”rakastua” tuollaiseen pa skaduuniin!

Senkun puhut, en silti ostaisi yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ollut muuta työtä, niin tein opiskelujen ohessa puolisen vuotta. Olen aika supliikki ja osaan puhua luontevasti puhelimessa erilaisten ihmisten kanssa, mutta olihan tuo ihan tajuttoman raskasta. Kivointa oli myydä lasten kirjakerhoa, juuri kukaan ei kieltäytynyt ja puhelut oli poikkeuksetta mukavia (vaikka monesti kuului itkua taustaltakin, sitä elämää). Kauheinta oli myydä b2b eli yrityksille. Haistattelivat ja huorittelivat ja olivat ihan hirveitä, kun piileskelivät firman nimen takana.

Otin lopulta loparit ja muutin toiselle paikkakunnalle.

Luulin että b2b:ssä ihmiset olisivat asiallisempia ja kuluttajamyynnissä inhottavia.

Kun ystäväni perusti pienen firman (2 henkeä), hän alkoi välittömästi saamaan jok'ikinen päivä useita puheluita joissa yritettiin myydä tuoreelle firmalle kaikenlaisia palveluita (mm. "nyt yhteystietosi halvalla puhelinluetteloon"). Alkoi pinna kiristää aika äkkiä ja etenkin firman alkutaipaleen stressin keskellä hän alkoi vastata noihin varsin aggressiivisesti kunnes siirtyi vain lyömään luurin korvaan. Pakko oli kuitenkin vastata koska noin puolet puheluista tuli asiakkailta.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi viikkoa. Vuonna 1999 oli tämä kokemus. Aivan olematon perehdytys, ja sitten luuri kouraan. Meille annettiin tietysti niitä vaikeimpia tapauksia, numeroita jotka eivät vastaa tai vastaavat vihamielisesti. Siinä sitten päivät kuluivat kuunnellen loputtomasti puhelimen hälytysääntä tai suoraviivaista haistattelua ja huorittelua. Joskus harvoin tapahtui ihme ja joku tilasi lehden. Toki se oli myytävästä lehdestäkin kiinni. Pomot tietysti kävivät päivittäin haukkumassa laiskoiksi, ja kuuntelivat puheluitamme.

Lähdin tuolta kävelemän ihan itse sen kahden viikon jälkeen, kun jatkuva haistattelu alkoi käydä psyyken päälle, eikä homma mitenkään motivoinut. Olisin kuulemma saanut sieltä kenkää muutenkin, kun kauppa ei käynyt. Joten puhelinmyyntiä ei enää ikinä.

Sopiiko kysyä mitä möit?

Mä oon kanssa myynyt lehteä.

Inhotti valehdella ihmisille ja tyrkyttää jotain mitä ne ei halunneet.

Tosiaan pomo kiersi kyttäämässä montako lehteä kukakin oli myynyt.

Jos joku ei saanut mitään kaupaksi, tuli kenkää.

Veikkaan että moni jätti palkan hakematta.

Se maksettiin kerran viikossa käteen.

Pimee pulju, inhottavinta työtä mitä olen tehnyt. Suomen Luonto. 1990-luvun alussa.

Päivän. Esimiehen ja mun keskustelu päivän lopussa:

Esimies: Nähdään huomenna! Meni tosi hyvin.

Minä: Eikä nähdä. Tää on moraalitonta ja kyseenalaista paskaduunia, mihin mä en aio tuhlata kallista aikaani enää hetkeäkään. Ja sun sepalus on muuten auki.

Potkut kirjoitti:

Tein 4kk, viimeisenä kuuna sain 15000 egellä kauppoja.

Paljonko siitä tuli sulle omaan tilipussiin?

Ei luulisi olevan edes mahdollista ilmoittaa työpaikkailmoituksessa tuntipalkka jota ei makseta mutta niin vaan tapahtuu. Ei olla työnantaja- eikä työntekijäliitoissa.

Kolme päivää, sitten sain potkut. Olin helpottunut, kun pääsin pois.

En myynyt kahteen päivään mitään. En kertakaikkiaan halunnut kusettaa ihmisiä, enkä suostunut väittelemään vastaan.

Myin yhden tilauksen vanhemmilleni ja yhden ilmeisesti kehitysvammaiselle henkilölle, joka heti alkoi toistella että joo joo, laita vaan. Jäi vähän epäselväksi, ymmärsikö hän mihin oli suostumassa. Siitä jäi myös paska olo.

Myöhemmin ko. firma joutui vaikeuksiin,  kun rahat eivät menneetkään sille hyväntekeväisyystaholle, jolle piti. Firman johto oli ottanut suurimman osan rahoista itselleen.

Mulle maksettiin kuitenkin parin päivän palkka ihan reilusti.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut puhelinmyynnissä samassa paikassa vuodesta 2011. Uusasiakashankinnan lisäksi teen jälkimyyntityötä ja asiakastyytyväisyyskyselyitä. Minulle tämä on vakituinen päätyö, jolla elätän itseni. Olen viihtynyt työpaikassani hyvin. Ilmapiiri on hyvä, työehtosopimusta on noudatettu aina. 

Mitä se "jälkimyyntityö" on? Lisää tuputusta niille, jotka ovat jo valmiiksi asiakkaita?

Oletko kenties jollain operaattorilla töissä?

Gallupilla - joka on myös paskatyötä mutta siedettävämpää - työkaveri selitti olleensa puhelinmyyjänä. Hän sanoi, että ihmiset on tyhmiä kun eivät tilaa lehteä, vaikka olisi miten hyvä tarjous. Siinäpä menettävät hienot tarjoukset ja tilaajalahjat.

Tuli kyllä vähän WTF-tunne. Voiko joku oikeasti ajatella noin? Noinko siinä käy, jos on liian pitkään myyjänä?

Olin puhelinmyyjänä 2 vuotta lukion ohella. En tykännyt mutta sain ainakin ihan kivasti käyttörahaa ja pystyin osallistumaan ruokaostoksiin yms. että äitini (yh) ei tarvinnut maksaa kaikkea.

Lähdin himaan ennen ekaa vuoroa, kun näin siinä että miten kusetettiin. Ja palkka oli täysin olematon. Tämä 90-luvun lopulla.

Koulutuksen + muistaakseni kaksi työvuoroa, joiden jälkeen sain potkut, kun en halunnut tyrkyttää. :'D

Kuitenkin työllistyin myöhemmin saman firman kautta asiakaspalveluun, sinänsä heiltä reilusti toimittu. 

Nykyään olen onneksi AIVAN muissa oman alan töissä.

Mä haistatan vitut kaikille puhelinmyyjille jos eivät heti tajua, kun sanon, että en tilaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi viikkoa. Vuonna 1999 oli tämä kokemus. Aivan olematon perehdytys, ja sitten luuri kouraan. Meille annettiin tietysti niitä vaikeimpia tapauksia, numeroita jotka eivät vastaa tai vastaavat vihamielisesti. Siinä sitten päivät kuluivat kuunnellen loputtomasti puhelimen hälytysääntä tai suoraviivaista haistattelua ja huorittelua. Joskus harvoin tapahtui ihme ja joku tilasi lehden. Toki se oli myytävästä lehdestäkin kiinni. Pomot tietysti kävivät päivittäin haukkumassa laiskoiksi, ja kuuntelivat puheluitamme.

Lähdin tuolta kävelemän ihan itse sen kahden viikon jälkeen, kun jatkuva haistattelu alkoi käydä psyyken päälle, eikä homma mitenkään motivoinut. Olisin kuulemma saanut sieltä kenkää muutenkin, kun kauppa ei käynyt. Joten puhelinmyyntiä ei enää ikinä.

Mullakin kesti kaksi viikkoa kypsyä hommaan ja lähteä. Vuosi oli 1998. Ollaan varmaan oltu samassa firmassa, sen verran tutulta kaikki kuulostaa. Puheluiden kuuntelun lisäksi pomot valvoivat kameroiden kautta tekemisiämme. 

1990-luvun alussa olin puhelinmyyjänä n. 3kk. Mä sain myytyä ihan kivasti aluksi. Toisaalta se oli helppoa, kun myin SDP:n jäsenlehteä, Demari. Ja mulla oli nimilistat numeroineen henkilöistä, jotka on maksaneet puolueen jäsenmaksun, mutta ei ole vielä tilannut lehteä (ei varmaan olisi nykyään laillista), joten kauppa kyllä kävi.  Huvittavaa siinä oli se, että jotkut papparaiset luuli, että soitan suoraan jostain SDP:n päämajasta ja joku kärkipoliitikko istuu siinä mun vieressä. En korjannut tätä käsitystä, olis ehkä pitänyt. Oikeasti vieressä istuva tyyppi myi veronmaksajien keskusliiton jäsenyyttä. 

Myynti hiipui sitä mukaa kun itse aloin kyllästyä siihen. Mutta tuo olikin mulle vain lisätyö päivätyön ohella, muistaakseni säästin rahaa jotain ulkomaan matkaa varten.