Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avauduin anopille avioliiton hankaluuksista ja nyt vähän kaduttaa
Totta
06.11.2018 |
Poikansa on aika hankala nykyään, huutaa ja paiskoo tavaroita, ilmeisesti työuupunut jollakin tapaa. Teini-ikäiset lapset varovat sanomisiaan ja jännäävät, murjottaako isä. Anoppi kyseli kuulumisia tänään ja mä sitten kerroin, nyt harmittaa. Toisaalta olo myös hieman helpottunut. MIten te muut, kuinka paljon tulee juteltua vai lyöttekö vaan eroilmoituksen kahvipöytään?
Kommentit (21)
Miehesi tarvitsee lomaa. Ilman sinua ja teinejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse keskustelin paljonkin anoppini kanssa ja hän sitten piti äiti- poika keskusteluja.
Auttoi erittäin paljon suhteen vaikeina aikoina tai tilanteissa joissa näin että jokin vaivaa puolisoani mutta hän ei siitä tahtonut oma-aloitteisesti puhua.
Muistan ekan kerran kun anopille avauduin ja asioista kertominen vaivasi jälkeen päin. Lopulta kuitenkin huomasin että avoin keskustelu oli parasta mitä ehkä avioliitollinen olin koskaan tehnyt ja asiat meni paremmin kuin odotin. Anoppihan on myös äiti, ja me äidit olemme tunteiltaamme samanlaisia. Jokainen haluamme että lapsemme olisi hyvässä suhteessa ja teemme paljon tukeaksemme heitä.
Anoppini on jo poistunut tästä ajasta ja aion omien lapsieni kohdalla olla se tuki- anoppi- äiti jos apua tai neuvoja pyydetään.
Minusta teit hyvin. Vain kokeilemalla voit tietää onko siitä apua.
Miehen näkökanta (hyvin kaksijakoinen koska en tunne pariskuntaa):
mikään ei ole niin hienoa kuin se, että stressaa duunista eikä vaimo ota asiaa puheeksi miehen kanssa vaan hänen äitinsä, joka sitten (persoonasta riippuen) ottaa sen puheeksi poikansa kanssa. Siis kelatkaa, äiti tulee vielä mukaan soppaan, ihan kuin ei valmiiksi stressaisi, ja ehkä vähän hävettää käytös, ei osaa pyytää anteeksi jne.
Tämä siis oletuksella ettei nainen pahemmin puhunut miehelleen mikä häntä häiritsee.
Toki paiskominen ja murjotus miehen osalta kuulostaa keskenkasvuisen kiukuttelulta, ehkä sellaiselle ei ole helppoa puhua tai jos puhuu niin viesti ei mene jakeluun.
Miten kolmosen mies suhtautui siihen, että mentiin ja paljastettiin ongelmat anopille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi valittaisi sinusta äidillesi, mitäs pitäisit?
Minulla onneksi on tällainen anoppi, jolle voisin jopa tarvittaessa puhua. Johtunee paljon hänen ammatistaan ja elämänkokemuksestaan. En näe ollenkaan huonona asiana apn avautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini haukkuisi minut pystyyn miehelleni, jos toimisin kuten AP.
Vierailija kirjoitti:
Miten kolmosen mies suhtautui siihen, että mentiin ja paljastettiin ongelmat anopille.
eri, mutta äiti-poikasuhteet ovat jokainen omanlaisensa. Eivätkä ongelmatkaan voi olla vertailukelpoisia.
Tuskin monikaan äiti taputtaisi poikansa päätä (vaikka olisi kuinka mamman oma kultamussukka) jos mies käryäisi pettämisestä. Varsinkaan jos äippä olisi kärsinyt omassa liitossaan traumoja samasta aiheesta.
Riidat imuroinnista taas voi olla toinen ääni kellossa, koska meidän Mikko tekee pitkää päivää töissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se sika, koska miessika on aina sika eikä ikinä muuksi muutu. Jätä myös anoppi.
Mä olen harmistuksissani avautunut apelle miehen järkyttävästä lihomisesta. Appi oli ottavinaan huoleni todesta, mutta ei sitten ottanutkaan asiaa esiin pojalleen :/ Mieheni painoindeksi on varmasti jo yli 30, hän mättää sekä roskaruokaa että kaljaa ja päästää röhönaurut, kun yritän nostaa kissan pöydälle :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi tarvitsee lomaa. Ilman sinua ja teinejä.
Sinä ap tarvitset lomaa. Mieluiten lopuksi elämääsi. Tiedän kokemuksesta kuinka vapauttavaa murjottaja on jättää.
Ihan normaalia jutella anopin/appiukon kanssa heidän lastaan koskevista ongelmista, eli en näe tuossa mitään väärää tai ihmeellistä.
Veljeni vaimo soittelee myös minulle välillä, kun pyytää neuvoa johonkin heidän väliseen asiaan tai pyytää minua puhumaan veljeni kanssa, jos heillä sukset ristissä ja ovat yrittäneet tuloksetta kahdestaan välejään setviä.
Loma ilman puolisoa ja lapsia tekee tosiaan välillä hyvää itse kullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kolmosen mies suhtautui siihen, että mentiin ja paljastettiin ongelmat anopille.
Suuttui ensimmäisen kerran mutta itsekin oli lopulta sitä mieltä että hyvähän se oli että joku puuttui ongelmiimme kun emme niitä itse nuorempina osanneet ratkoa.
En siis lähtenyt joka pikku asiasta heti anopille itkemään tyylillä " sanopas pojallesi että oppii laittaa sukat likapyykkiin eikä jätä siihen sängyn viereen".
Ja kerron vielä senkin että olemme olleet aviossa nyt 26v, ja se on ihan anopin ansiota. Varmastikin ero olisi tullut aikoinaan jos monikin asia ei olisi muuttunut. Olen myös itse saanut anopilta näkemystä avioliittoon ja parisuhteeseen.
T. 3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kolmosen mies suhtautui siihen, että mentiin ja paljastettiin ongelmat anopille.
eri, mutta äiti-poikasuhteet ovat jokainen omanlaisensa. Eivätkä ongelmatkaan voi olla vertailukelpoisia.
Tuskin monikaan äiti taputtaisi poikansa päätä (vaikka olisi kuinka mamman oma kultamussukka) jos mies käryäisi pettämisestä. Varsinkaan jos äippä olisi kärsinyt omassa liitossaan traumoja samasta aiheesta.
Riidat imuroinnista taas voi olla toinen ääni kellossa, koska meidän Mikko tekee pitkää päivää töissä...
Riippuu perhedynamiikasta. Puolison suvussa pidetään aina omien lasten puolta, oli käytös mitä vain. Haukut sai petetyksi tullut avovaimo, joka avautui appivanhemmilleen pettymyksestään. Kuulemma moni hyväksyisi tuollaistakin suhteessaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehen näkökanta (hyvin kaksijakoinen koska en tunne pariskuntaa):
mikään ei ole niin hienoa kuin se, että stressaa duunista eikä vaimo ota asiaa puheeksi miehen kanssa vaan hänen äitinsä, joka sitten (persoonasta riippuen) ottaa sen puheeksi poikansa kanssa. Siis kelatkaa, äiti tulee vielä mukaan soppaan, ihan kuin ei valmiiksi stressaisi, ja ehkä vähän hävettää käytös, ei osaa pyytää anteeksi jne.
Tämä siis oletuksella ettei nainen pahemmin puhunut miehelleen mikä häntä häiritsee.
Toki paiskominen ja murjotus miehen osalta kuulostaa keskenkasvuisen kiukuttelulta, ehkä sellaiselle ei ole helppoa puhua tai jos puhuu niin viesti ei mene jakeluun.
Minusta tuossa on miehen tehtävä ottaa asia puheeksi vaimon kanssa. Mies tuossa kuitenkin on se joka räyhää ja pelottelee perhettään, vaikka nämä eivät ole tehneet hänelle mitään. Miksi naisen pitää aina ottaa suhteessa tämä puhepuoli(kin) vastuulleen?
Ihmettelen, miksi pariutua, jos ei ole edes keskusteluyhteyttä keskenään? Sukulaisten kauttako pitäisi hoitaa keskinäinen viestittely?
Opetelkaa vaikka (kun kuitenkin chattailette koko ajan kaikkien muiden kanssa) lähettelemään toisillenne välillä puspus-viestejä tai vaikka sanomaan suoraan: Mennään nurkan taakse keskustelemaan tmv.
Ihmeellistä: Oltu yli 20v saman miehen kanssa, mutta aina on pystytty puhumaan ( välillä kyllä huutamaan) asiat selviksi!
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi pariutua, jos ei ole edes keskusteluyhteyttä keskenään? Sukulaisten kauttako pitäisi hoitaa keskinäinen viestittely?
Opetelkaa vaikka (kun kuitenkin chattailette koko ajan kaikkien muiden kanssa) lähettelemään toisillenne välillä puspus-viestejä tai vaikka sanomaan suoraan: Mennään nurkan taakse keskustelemaan tmv.
Ihmeellistä: Oltu yli 20v saman miehen kanssa, mutta aina on pystytty puhumaan ( välillä kyllä huutamaan) asiat selviksi!
Ei nyt varmasti kukaan ole sitä mieltä, että viestittely pitäisi hoitaa sukulaisten kautta.:D
Toisen perheenjäseniltä voi kuitenkin saada arvokkaita tippejä, kun ovat tunteneet henkilön lapsesta saakka.
Hyvä, että kerroit. Toivottavasti hän osaa auttaa poikaansa.
Alue: Aihe vapaa
No jopas...