Auttakaa minut pois huonosta parisuhteesta
Olen 21v nainen ja ollut 4 vuotta paskassa suhteessa. Ensimmäinen vuosi oli ihan kivaa, mutta alkuhuuman loputtua suhteesta tuli todella tylsä. Mies ei tee nykyään elämällään muuta kun polttelee kannabista, litkii kaljaa ja pelaa videopelejä. Ei ole löytänyt vieläkään ammattia itselleen (25v). Opiskelee amiksessa kokiksi, mutta ei käy puolellakaan tunneilla. Ihme ettei ole heitetty ulos. Mies elää kelan tuilla, jotka tuhlaa lähes kokonaan päihteisiin ja peleihin. Itse käyn yleensä töissä, joten joudun maksaa melkein kaikki yhteiset ruuat ja muut menot. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, koska tällä paikkakunnalla ei ole sellaista tarjolla. Teen sijaisuuksia silloin tällöin, välillä olen myös työttömänä.
Asumme pienellä paikkakunnalla, josta kaverini ovat muuttaneet töihin tai opiskelemaan muualle. Heitä näen joskus viikonloppuisin kun tulevat täällä käymään, mutta muuten olen ihan yksin. Työttömänä ollessani nukun puolet vuorokaudesta, kun ei ole mitään tekemistä.
Olin suunnitellut, että olisin oman valmistumisen jälkeen (josta on 2,5v) muuttanut toiselle paikkakunnalle, josta varmasti saisin vakituisen työn, mutta mieheni takia jäin tänne hänen opiskeluiden ajaksi. Miehen olisi tarkoitus valmistua keväällä, mutta olen melko varma ettei tule tapahtumaan, kun häntä ei tunnu kiinnostavan koulunkäynti.
Olen ihan kyllästynyt elämään mieheni kanssa. Hän ei vietä kanssani ollenkaan aikaa kodin ulkopuolella. Kotona katsomme yhdessä elokuvia, syömme ja nukumme. Arki on erittäin tylsää. Haluaisin käydä erilaisissa paikoissa, harrastaa liikuntaa yhdessä ja matkustella, mutta miestä ei näytä kiinnostavan. Hän ei myöskään tykkää, jos käyn baareissa kavereideni kanssa kun pelkää, että petän häntä.
Mielestäni oli parempi olla sinkku, jotta voisin muuttaa töiden ja kavereiden perässä muualle. Olisin varmasti paljon onnellisempi yksin. Nyt olen onneton ja ehkä vähän myös masentunut. Ero olisi varmaan hyvä vaihtoehto, mutta asumme tosiaan yhdessä ja meillä on kaksi yhteistä kissaa. Kumpikaan ei halua luopua kissoista, eikä niitä voi toisistaan erottaa, koska viihtyvät hyvin yhdessä. Erosta olisi liikaa vaivaa ja koska olen vähän masentunut, en jaksaisi muuttaa pois tällä hetkellä. Olen ajatellut eroa yli vuoden, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Mies tietää ajatuksistani, mutta haluaa olla kanssani. Tästä tekstistä olette varmaan saaneet pelkästään negatiivisen kuvan miehestäni, mutta kyllä hän osaa myös olla ihana.
Auttakaa vähän. En halua elää paskassa suhteessa, mutta en tiedä mitä tekisin. Rakastan kuitenkin miestäni kaikesta huolimatta. Jos on mahdollista korjata tilanne eroamatta niin kertokaa miten? Ja jos ero on ainut vaihtoehto niin auttakaa minua eroamaan. Ahdistaa ajatuskin siitä, että joutuisimme pakata kaikki tavarat ja lähteä täältä. Kummallakaan ei ole varaa pitää yksin tätä asuntoa. Olen ihan hukassa ja halusin purkaa ajatuksiani. Toivottavasti jaksoitte lukea tämän ja osaisitte auttaa.
Kommentit (11)
Tämä kuulostaa tilanteelta, jossa sun pitää saada otettua itteäs niskasta kiinni ja lopettaa tuollaisen vätyksen elätys, se käyttää sua hyväksi. Ei kuulosta siltä, että se alkais tekemään omalle tilanteelleen mitään, ennen kuin on ehkä pakko, kun lopetat sen mahdollistamisen. Entä sitten, jos hänellä ei ole varaa siihen asuntoon? Muuttakoot halvempaan asuntoon, johon on varaa, niin kuin sinäkin. Sinä et itse pääse elämässäsi eteenpäin hänen kanssaan. Mitä sinä saat tuolta suhteelta? Jos laitat vaa'alle sen mitä saat elämällä tuossa suhteessa ja sen mitä saisit, kun siirryt elämässä eteenpäin, niin kumpaan suuntaan vaaka kallistuisi?
Muuta ja hanki vakityö, voitte vaikka olla etäsuhteessa tai pitää taukoa jos et halua erota, kissat voi asua vaikka vuorotellen teidän luona. Sitten sulla on siinä aikaa ja tilaa miettiä mitä haluat tehdä, ja näät senkin saako mies opintojaan valmiiksi tai muuten elämänsä hallintaan vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Jos teillä ei ole omistusasuntoa. Ensimmäiseksi irtisanoudu nykyisestä asunnosta. Sitä ennen tee muuttojärjestelyt jo valmiiksi. Vie kaikki tärkeä (valokuvat, todistukset, lempivaatteet) esimerkiksi vanhemmillesi ja tilaa muuttoapua.
Jos poikaystävälläsi on taipumusta väkivaltaisuuteen, älä jää yksin hänen kanssaan erouutisen kertomisen jälkeen. Kalja ja kannabis on vaarallinen yhdistelmä.
Mitä nopeammin sen parempi, sulla on koko elämä edessäsi ja kuulostat vastuuntuntoiselta ihmiseltä. Älä heitä elämääsi hukkaan. Etkä ole vastuussa poikaystävän saamattomuudesta.
Muuten samaa mieltä, mutta kalja + kannabis ei ole kyllä mikään väkivaltainen yhdistelmä... Yleensä veltostuvat ja väsähtävät vaan sohvannurkkaan. Toki jos on väkivaltainen tyyppi noin muutenkin niin sittenhän on ihan ilman päihteitäkin.
Älä hukkaa elämääsi tuollaiseen. Itse valitettavasti tein niin. Myöskin nuorena 17 v. menin yhteen miehen kanssa joka myöhemmin osoittautui kaljasiepoksi ja hänen kanssaan ei voinut tehdä lapsia. Vasta pitkälti päälle 30-vuotiaana sain erottua vaikka olisin halunnut erota ja paljon aikaisemmin.
Entä jos hakisit työtä kuitenkin toiselta paikkakunnalta. Lähtisit yksin ja saisitte vähän etäisyyttä. Kuulostaa siltä että haluaisit kuitenkin erota mutta käytännön asiat kuten kissat pelottavat. itselläni oli näin. Asiat kuitenkin järjestyivät ja olemme edelleen ystäviä miehen kanssa.
Ero on rankka ja tuntuu pahalle, ja vaatii myös voimia. Mutta se on ponnistelu joka kestää vain tietyn ajan ja sitten alkaa helpottamaan ja miettii että miksei jo aikaisemmin eronnut. Sen sijaan jos jäät vuosiksi tai vuosikymmeniksi, paha olo vaan säilyy ja säilyy ja vie energiaa kun koko ajan kuitenkin jahkailet että pitäisikö erota, ei jaksa, pitäisikö kuitenkin.
Masennusta aiheuttaa jo se että ei voi elää sellaista elämää kuin oikeasti haluaisi. Itse vasta näin vanhempana ja myöskin masennuksen vuoksi terapian läpikäyneenä olen oppinut tunnustamaan itselleni että minulla on oikeus elää sellaista elämää joka minua itseäni tyydyttää.
Rohkaisen sinua siis eroon kyllä. Itselleni se oli todella hyvä ratkaisu, mikä helpotus olikaan päästä omaan rauhaan omaan kotiin.
Kissoja ei voi miehelle jättää koska käyttää päihteitä. Kyllä minunkin kissat selvisi erosta ihan hyvin.
Olet todella nuori vielä, voit rakentaa omanlaisesi elämän jossakin muualla! Haet työpaikan aivan eri
ympyröistä ja jätät tämän "miehen" omilleen. Ehkäpä hänkin havahtuu tekemään omalle elämälleen
jotakin kun elättäjä lähtee. Kissat voi ottaa mukaasi sitten kun olet asettunut uusiin kuvioihisi.
Sinun tulevaisuutesi taitaa olla aika ankea jos jäät tuohon suhteeseen. Pidä nyt varasi ettet tule raskaaksi,
sitten onkin vaikea lähteä! Kaikkea hyvää elämääsi.
Olen seurannut tätä keskustelua nyt, ja voin sanoa kaiken kertomasi perusteella, että parempi ottaa etäisyyttä ja hakea toisaalta työpaikka (pohtia parisuhteen jatkoa muutenkin).
Itselläni sellainen tilanne, että seurustelen miehen kanssa joka sairastaa masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä (emme asu yhdessä) ja joudun nykyään todella usein olemaan "varuillani" milloin hänellä on ok ja milloin erittäin erittäin huono olla. Jos on huono, hän purkaa sen minuun puhumattomuudella ja kylmäkiskoisella käytöksellä (ei onneksi käy käsiksi). Olen joutunut pohtimaan, jäädäkö tällaiseen suhteeseen, kun mies ei ole valmis hoitamaan sairauttaan ja en tiedä muutenkaan, onko meillä luvassa hyvää tulevaisuutta. Olen 28-vuotias, sinua vanhempi siis. Kenenkään ei pitäisi jämähtää johonkin suhteeseen vain tottumuksesta, vaan on oikeus vaatia hyvinvointia parisuhteeltaan ja onnellisuutta.
Kuulostat masentuneelta, sinun pitäisi jostain hakea apua ennen kuin aivan lamaannut. On ihan ok hakea apua kun on menossa väärään suuntaan, silloin on helpompi tehdä muutoksia kuin sitten kun olet jo aivan masennuksen syövereissä ja elämä täysin pilalla.
Tiedät itsekin mitä sinun pitää tehdä. Turha odottaa että joku toinen muuttaa elämäsi, sinun pitää tehdä se itse. Tilanteesi ei vaikuta mitenkään ylitsepääsemättömältä. Haluat erota ja eniten taitaa ahdistaa itse muutto ja sen eteen nähtävä vaiva. Voit alkaa nakkaamaan turhaa rojua roskiin jo nyt, siinä selventyy ajatuksetkin kummasti. Kun muutto on edessä, olet kiitollinen kun ei tarvitse raahata mitään romua kämpästä toiseen. Tee joka päivä jotain, edes vähän, että tilanne edistyisi. Kyllä se kissatilannekin selkeytyy ajan kanssa. Teillä ei kuitenkaan ole lapsia tai yhteistä asuntoa (?), joten nythän se vasta hyvä hetki onkin erota.
Melkoisen helmen olet löytänyt. 🙄
Jos teillä ei ole omistusasuntoa. Ensimmäiseksi irtisanoudu nykyisestä asunnosta. Sitä ennen tee muuttojärjestelyt jo valmiiksi. Vie kaikki tärkeä (valokuvat, todistukset, lempivaatteet) esimerkiksi vanhemmillesi ja tilaa muuttoapua.
Jos poikaystävälläsi on taipumusta väkivaltaisuuteen, älä jää yksin hänen kanssaan erouutisen kertomisen jälkeen. Kalja ja kannabis on vaarallinen yhdistelmä.
Mitä nopeammin sen parempi, sulla on koko elämä edessäsi ja kuulostat vastuuntuntoiselta ihmiseltä. Älä heitä elämääsi hukkaan. Etkä ole vastuussa poikaystävän saamattomuudesta.