ADD ja ongelmat töissä
Minulla on ADD, ja olen ajautumassa sen vuoksi taas ongelmiin töissä. Olen onnistunut hankkimaan itselleni maisteritutkinnon ja hyvän cv:n (paljon alan työkokemusta), joten saan helposti työpaikkoja. Olen ammatissani taitava, mutta sitten se ADD tulee kuvaan ja sen vuoksi olen aivan surkea muistettavissa hoidettavissa pikkuasioissa. En saa vastattua tylsiin työmeileihin, en kirjoitettua jotain vähäpäitöisiä muistioita sisäisistä kokouksista jne, ja olen saanut urani varrella useita varoituksia asian vuoksi, kun nuo jäävät minulta tekemättä. Yritän todella parhaani, mutta aina osa jää hoitamatta. Tunnen jatkuvaa ahdistusta niistä hoitamattomista pienistä työjutuista, ja mitkään muistilaput tai to do -listat tai sellaiset ei minua auta. Olen yrittänyt pomoille työterveydenkin avulla selittää, että en jätä tahallani tekemättä ja yritän parhaani mukaan hoitaa nuo kaikki, mutta pomot kyllästyvät siihen, että hommani on hoitamatta, sen ymmärrän kyllä. Toisaalta sitten olen niissä vaikeissa isoissa työtehtävissä niin taitava, ehkä työpaikkamme taitavin, että olen saanut pitää työpaikkani vielä. Miten te muut ADD:t olette selvinneet työssä ADD:nne kanssa? Haluaisin saada työni kuntoon, mutta en osaa tehdä sille mitään toimivaa, että nuo hoidettavat pikkujutut pysyisi hanskassa minulla. Sihteeri olisi hyvä, mutta sellaisia ei meillä ole.
Kommentit (46)
Minulla on kanssa ADD ja on tietty piste mitä voi selittää ADD:n syyksi, mutta mielestäni mitä sinä teet tai sanot ettet voi tehdä ei ole asioita mitkä voi täysin selittää ADD:n syyksi. Ei ADD vaikuta siihen ettet saa vastattua meileihin, se näyttää olevan enemmänkin oma mielipiteesi siihen että meilit ovat tylsiä eikä niihin tarvitse vastata.
Ei ADD ole kuitenkaan niin ylipitsepääsemätön asia, etteikö normaalit asiat varsinkin lääkityksen kanssa pitäisi hyötyä. Ja miksi muistilaput eivät toimi? Johtuuko se enemmänkin siitä, että et vain tee asioita (millä ei mitään tekemistä aDD:n kanssa) vai mistä?
ADD:tä ei ainakaan voi käyttää tekosyynä siihen ettei hoida töitään asianmukaisesti. Sulta on oikeus vaatia samaa kuin keneltä tahansa muultakin. Ehkä vielä jossain vaiheessa saat potkut, et varmaan ole korvaamaton taitavuudestasi huolimatta.
Mä olen oppinut ehkä joskus 35 vuoden iässä vaan pakottamaan itseni hoitamaan ne tympeätkin hommat. Nuorempana lykkäsin ja lykkäsin ja niitä kasaantui sitten tai jäi hoitamatta. Nykyään mulla on puhelimessa "Do!" sovellus joka on klassinen tehtävälista. Kirjaan sinne työpäivän alussa kaikenlaiset asiat mitä pitää hoitaa, varsinkin tylsät rutiinit kuten tuntikirjaus, sähköpostiin vastaaminen, jonkun powerpointin teko, matkalasku. Sitten vaan pakotan itseni hoitamaan noita järjestyksessä vaikka kuinka ahdistaisi, ja viivaan sovelluksessa yli kun on tehty.
Voi ei! Mulla ei ole ratkaisua tarjota kun en itsekkään addina kykene ns. Pilkunviilaukseen ja pikkutarkkuuteen. Mullakin työssä parhaiten hoituu itse pääasia suuressa kuvassa katsottuna joten tiiän miten persiistä on kun ei pakottamallakaan pysy näpeissä epäkiinnostavat epäolennaisuudet. Minun työssäni tämä onneksi toimii, ja tosi monet addit onkin yrittäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kanssa ADD ja on tietty piste mitä voi selittää ADD:n syyksi, mutta mielestäni mitä sinä teet tai sanot ettet voi tehdä ei ole asioita mitkä voi täysin selittää ADD:n syyksi. Ei ADD vaikuta siihen ettet saa vastattua meileihin, se näyttää olevan enemmänkin oma mielipiteesi siihen että meilit ovat tylsiä eikä niihin tarvitse vastata.
Ei ADD ole kuitenkaan niin ylipitsepääsemätön asia, etteikö normaalit asiat varsinkin lääkityksen kanssa pitäisi hyötyä. Ja miksi muistilaput eivät toimi? Johtuuko se enemmänkin siitä, että et vain tee asioita (millä ei mitään tekemistä aDD:n kanssa) vai mistä?
Ei hyötyä vaan onnistua. Jep, en ottanut tänään ADD lääkitystä joten ajatukset juoksee nopeammin kuin sormet kerkeää kirjoittaa!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kanssa ADD ja on tietty piste mitä voi selittää ADD:n syyksi, mutta mielestäni mitä sinä teet tai sanot ettet voi tehdä ei ole asioita mitkä voi täysin selittää ADD:n syyksi. Ei ADD vaikuta siihen ettet saa vastattua meileihin, se näyttää olevan enemmänkin oma mielipiteesi siihen että meilit ovat tylsiä eikä niihin tarvitse vastata.
Ei ADD ole kuitenkaan niin ylipitsepääsemätön asia, etteikö normaalit asiat varsinkin lääkityksen kanssa pitäisi hyötyä. Ja miksi muistilaput eivät toimi? Johtuuko se enemmänkin siitä, että et vain tee asioita (millä ei mitään tekemistä aDD:n kanssa) vai mistä?
Saan työssäni noin 30 meiliä päivässä, ja minun pitää työni puolesta vastata lähes kaikkiin niistä saman päivän aikana. Työni ei kuitenkaan ole olla mikään meileihin vastaaja vaan nuo ovat sellaista sivuhommaa. Tiedän, että niihin pitää vastata. Minulla ei vain pysy hanskassa tuo määrä ylimääräistä hoidettavaa päivässä vaikka kuinka yritän. Ehkä syynä on ADD:ni, ehkä ei, en tiedä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olen oppinut ehkä joskus 35 vuoden iässä vaan pakottamaan itseni hoitamaan ne tympeätkin hommat. Nuorempana lykkäsin ja lykkäsin ja niitä kasaantui sitten tai jäi hoitamatta. Nykyään mulla on puhelimessa "Do!" sovellus joka on klassinen tehtävälista. Kirjaan sinne työpäivän alussa kaikenlaiset asiat mitä pitää hoitaa, varsinkin tylsät rutiinit kuten tuntikirjaus, sähköpostiin vastaaminen, jonkun powerpointin teko, matkalasku. Sitten vaan pakotan itseni hoitamaan noita järjestyksessä vaikka kuinka ahdistaisi, ja viivaan sovelluksessa yli kun on tehty.
Nuo listat ovat juuri ADD/ADHD ihmisille kaikista tärkeimpiä, koska niiden avulla usein muistaa mitä piti tehdä jos vahingossa unohtuu tekemään jotain muuta. Ei niitä listoja ole kiva seurata ja tehdä, mutta ne ovat kaikista parhain apukeino pitämään muistissa sitä mitä piti tehdä ja milloin.
Vierailija kirjoitti:
ADD:tä ei ainakaan voi käyttää tekosyynä siihen ettei hoida töitään asianmukaisesti. Sulta on oikeus vaatia samaa kuin keneltä tahansa muultakin. Ehkä vielä jossain vaiheessa saat potkut, et varmaan ole korvaamaton taitavuudestasi huolimatta.
Tiedän. Juuri tuotahan aloitukseni koskee. Että millä saisin työni hanskaan huolimatta ADD:stäni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kanssa ADD ja on tietty piste mitä voi selittää ADD:n syyksi, mutta mielestäni mitä sinä teet tai sanot ettet voi tehdä ei ole asioita mitkä voi täysin selittää ADD:n syyksi. Ei ADD vaikuta siihen ettet saa vastattua meileihin, se näyttää olevan enemmänkin oma mielipiteesi siihen että meilit ovat tylsiä eikä niihin tarvitse vastata.
Ei ADD ole kuitenkaan niin ylipitsepääsemätön asia, etteikö normaalit asiat varsinkin lääkityksen kanssa pitäisi hyötyä. Ja miksi muistilaput eivät toimi? Johtuuko se enemmänkin siitä, että et vain tee asioita (millä ei mitään tekemistä aDD:n kanssa) vai mistä?
Saan työssäni noin 30 meiliä päivässä, ja minun pitää työni puolesta vastata lähes kaikkiin niistä saman päivän aikana. Työni ei kuitenkaan ole olla mikään meileihin vastaaja vaan nuo ovat sellaista sivuhommaa. Tiedän, että niihin pitää vastata. Minulla ei vain pysy hanskassa tuo määrä ylimääräistä hoidettavaa päivässä vaikka kuinka yritän. Ehkä syynä on ADD:ni, ehkä ei, en tiedä. Ap
Jos pystyt, pilko meileihin vastaaminen 2-3 jaksoihin päivän aikaan kun vastaat niihin tiettyinä aikoina sen sijaan että yrität tehdä kaikki samalla kerralla. Jos se kuuluu työhösi niin se on asia, mikä pitää tehdä. Ei silloin voi piiloutua ADD:n taakse että "kun on ja en voi".
Ehkä sinun pitää sitten päästä parempaan asemaan, että voit delegoida pikkutehtävät jollekin sihteerille tms. Tai sitten varaan aikatauluun aikaa niiden ikävien hommien hoitamiselle.
Minulla on ADD, ja töissä tulee asiat hoidettua hyvin, koska työpaikalla kaikki tehdään järjestelmällisesti. Kotona on paljon vaikeampi "saada itseään niskasta kiinni". Olen kyllä myös sitä mieltä, ettei ole oleellista teetkö jotain tahallasi vai ADD:n takia, koska työnantajalla on oikeus odottaa sinulta ytöpanosta josta he maksavat palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen oppinut ehkä joskus 35 vuoden iässä vaan pakottamaan itseni hoitamaan ne tympeätkin hommat. Nuorempana lykkäsin ja lykkäsin ja niitä kasaantui sitten tai jäi hoitamatta. Nykyään mulla on puhelimessa "Do!" sovellus joka on klassinen tehtävälista. Kirjaan sinne työpäivän alussa kaikenlaiset asiat mitä pitää hoitaa, varsinkin tylsät rutiinit kuten tuntikirjaus, sähköpostiin vastaaminen, jonkun powerpointin teko, matkalasku. Sitten vaan pakotan itseni hoitamaan noita järjestyksessä vaikka kuinka ahdistaisi, ja viivaan sovelluksessa yli kun on tehty.
Nuo listat ovat juuri ADD/ADHD ihmisille kaikista tärkeimpiä, koska niiden avulla usein muistaa mitä piti tehdä jos vahingossa unohtuu tekemään jotain muuta. Ei niitä listoja ole kiva seurata ja tehdä, mutta ne ovat kaikista parhain apukeino pitämään muistissa sitä mitä piti tehdä ja milloin.
En varsinaisesti unohda vastata meileihin, vaan en saa sitä hoidettua. Aloitan monta kertaa, ja aina aina ajatukseni harhautuvat jonkun muun vaikean ja laajan työtehtävän suunnitteluun ja hoitamiseen. Sitten katson sitä to do -listaa ja yritän palata meiliin, ja taas kerran pääni lyö tyhjää ja huomaan hoitavani muita, vaativampia töitä enkä näköjään kirjoittanut taaskaan sitä meiliä. Ja kun viikossa näitä meilejä on hoidettavana noin 150 niiden päätyötehtävieni lisäksi, niin en millään voi ylläpitää listoja, joissa on joka viikko 150 kohtaa. Ap
Mulla ADHD ja vähän toisin päin (valitettavasti). Eli se itse työn pääasian hoitaminen häiriintyy keskittymisvaikeuksien takia, kun jatkuvasti eksyn nopeammin hoidettaviin pikkuhommiin kuten sähköpostin tsekkaus ja vastaaminen, intran etusivun uutisten tarkistus, hesarin otsikoiden vilkaisu, kaikenlaiset juoksevat pikkuasiat.
Mä saan kyllä hyvin hoidettua sellaisia hommia jotka ei vaadi pitkäkestoista keskittymistä mutta työni (asiantuntijatyö) on selalista että pitäisi jaksaa grindata, miettiä pitkään samaa itsessään tylsää asiaa kunnes sen saa ratkaistua. Tämä on minulle hyvin ahdistavaa ja vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen oppinut ehkä joskus 35 vuoden iässä vaan pakottamaan itseni hoitamaan ne tympeätkin hommat. Nuorempana lykkäsin ja lykkäsin ja niitä kasaantui sitten tai jäi hoitamatta. Nykyään mulla on puhelimessa "Do!" sovellus joka on klassinen tehtävälista. Kirjaan sinne työpäivän alussa kaikenlaiset asiat mitä pitää hoitaa, varsinkin tylsät rutiinit kuten tuntikirjaus, sähköpostiin vastaaminen, jonkun powerpointin teko, matkalasku. Sitten vaan pakotan itseni hoitamaan noita järjestyksessä vaikka kuinka ahdistaisi, ja viivaan sovelluksessa yli kun on tehty.
Nuo listat ovat juuri ADD/ADHD ihmisille kaikista tärkeimpiä, koska niiden avulla usein muistaa mitä piti tehdä jos vahingossa unohtuu tekemään jotain muuta. Ei niitä listoja ole kiva seurata ja tehdä, mutta ne ovat kaikista parhain apukeino pitämään muistissa sitä mitä piti tehdä ja milloin.
En varsinaisesti unohda vastata meileihin, vaan en saa sitä hoidettua. Aloitan monta kertaa, ja aina aina ajatukseni harhautuvat jonkun muun vaikean ja laajan työtehtävän suunnitteluun ja hoitamiseen. Sitten katson sitä to do -listaa ja yritän palata meiliin, ja taas kerran pääni lyö tyhjää ja huomaan hoitavani muita, vaativampia töitä enkä näköjään kirjoittanut taaskaan sitä meiliä. Ja kun viikossa näitä meilejä on hoidettavana noin 150 niiden päätyötehtävieni lisäksi, niin en millään voi ylläpitää listoja, joissa on joka viikko 150 kohtaa. Ap
Minkä tyyppisiä nämä meilit ovat? Kuluttajille vastaamista, työkavereille vastailua? Yleisemmin 30 meiliin päivässä vastaaminen tarkoittaa, että sinulle on määrätty ne sihteerin hommat tällä hetkellä tai että olet asiakaskunnasta vastaava henkilö.

En minäkään noin tee. Itselläni on 4 kertaa päivässä tehtävä hoitaa sähköpostit. Ja muina aikana en niitä katso ellei sitten joku esm. soita kiireisen tilanteen takia ja kerro että sähköpostissa on lisätietoa. Hyvin se on riittänyt it-devaaajan hommissakin että katsoo ja vastaa ne sähköpostit vain neljästi päivässä. Kyllä ne asiakkaat soittaa sitten jos oikea hätä on. Sitä paitsi, voihan ihminen olla esim. palaverissa, lounaalla, siirtymässä autolla paikasta toiseen tms joten ei aina voi olla sähköposteja lukemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen oppinut ehkä joskus 35 vuoden iässä vaan pakottamaan itseni hoitamaan ne tympeätkin hommat. Nuorempana lykkäsin ja lykkäsin ja niitä kasaantui sitten tai jäi hoitamatta. Nykyään mulla on puhelimessa "Do!" sovellus joka on klassinen tehtävälista. Kirjaan sinne työpäivän alussa kaikenlaiset asiat mitä pitää hoitaa, varsinkin tylsät rutiinit kuten tuntikirjaus, sähköpostiin vastaaminen, jonkun powerpointin teko, matkalasku. Sitten vaan pakotan itseni hoitamaan noita järjestyksessä vaikka kuinka ahdistaisi, ja viivaan sovelluksessa yli kun on tehty.
Nuo listat ovat juuri ADD/ADHD ihmisille kaikista tärkeimpiä, koska niiden avulla usein muistaa mitä piti tehdä jos vahingossa unohtuu tekemään jotain muuta. Ei niitä listoja ole kiva seurata ja tehdä, mutta ne ovat kaikista parhain apukeino pitämään muistissa sitä mitä piti tehdä ja milloin.
En varsinaisesti unohda vastata meileihin, vaan en saa sitä hoidettua. Aloitan monta kertaa, ja aina aina ajatukseni harhautuvat jonkun muun vaikean ja laajan työtehtävän suunnitteluun ja hoitamiseen. Sitten katson sitä to do -listaa ja yritän palata meiliin, ja taas kerran pääni lyö tyhjää ja huomaan hoitavani muita, vaativampia töitä enkä näköjään kirjoittanut taaskaan sitä meiliä. Ja kun viikossa näitä meilejä on hoidettavana noin 150 niiden päätyötehtävieni lisäksi, niin en millään voi ylläpitää listoja, joissa on joka viikko 150 kohtaa. Ap
Minkä tyyppisiä nämä meilit ovat? Kuluttajille vastaamista, työkavereille vastailua? Yleisemmin 30 meiliin päivässä vastaaminen tarkoittaa, että sinulle on määrätty ne sihteerin hommat tällä hetkellä tai että olet asiakaskunnasta vastaava henkilö.
Olen asiantuntijatyössä, ja ne meilit on asiakasmeilejä, koska sen asiantuntijatyöni lisäksi vastaan tietylle asiakaskunnalle tiedottamisesta, koska meillä ei ole viestintäosastoa eikä sihteereitä. Oli, mutta heidät lakkautettiin ja heidän työt jaettiin meille asiantuntijoille. Ne meilit oli helppoja niille viestinnän sihteereille, koska he tiesivät mitä vastata, minulla taas ei usein ole aavistustakaan mitä vastata asiakkaille aiheista, jotka eivät aivan suoraan koske juuri minun asiantuntemusaluetta. Ap

En ole tuo ap mutta kyllä minäkin sellaiset 30-50 mailia päivässä joudun hoitamaan. Enkä ole sihteeri vaan koodari. Mailia tulee firman tiedotuksia, esimiesten erilaisia viestejä, eri projektien asiakkailta tulee kaikenlaista (selvityspyyntöjä, bugiraportteja, uuskehitykseen liittyvää viestintää, ylläpidettäviin softiin liittyvää viestintää) jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kanssa ADD ja on tietty piste mitä voi selittää ADD:n syyksi, mutta mielestäni mitä sinä teet tai sanot ettet voi tehdä ei ole asioita mitkä voi täysin selittää ADD:n syyksi. Ei ADD vaikuta siihen ettet saa vastattua meileihin, se näyttää olevan enemmänkin oma mielipiteesi siihen että meilit ovat tylsiä eikä niihin tarvitse vastata.
Ei ADD ole kuitenkaan niin ylipitsepääsemätön asia, etteikö normaalit asiat varsinkin lääkityksen kanssa pitäisi hyötyä. Ja miksi muistilaput eivät toimi? Johtuuko se enemmänkin siitä, että et vain tee asioita (millä ei mitään tekemistä aDD:n kanssa) vai mistä?
Saan työssäni noin 30 meiliä päivässä, ja minun pitää työni puolesta vastata lähes kaikkiin niistä saman päivän aikana. Työni ei kuitenkaan ole olla mikään meileihin vastaaja vaan nuo ovat sellaista sivuhommaa. Tiedän, että niihin pitää vastata. Minulla ei vain pysy hanskassa tuo määrä ylimääräistä hoidettavaa päivässä vaikka kuinka yritän. Ehkä syynä on ADD:ni, ehkä ei, en tiedä. Ap
Jos pystyt, pilko meileihin vastaaminen 2-3 jaksoihin päivän aikaan kun vastaat niihin tiettyinä aikoina sen sijaan että yrität tehdä kaikki samalla kerralla. Jos se kuuluu työhösi niin se on asia, mikä pitää tehdä. Ei silloin voi piiloutua ADD:n taakse että "kun on ja en voi".
Ettekö tallukat osaa lukea ettei ap nimenomaan ole piiloutumassa add:n taakse vaan kysyy neuvoja selviytyäkseen hommistaan add:sta huolimatta? Se on elämää hankaloittava häiriö vaikka miten läkättäisitte. Kiire on vihollinen kun on muutenkin jo vaikea keskittyä, joten tuo vaikeiden hommien jakaminen useaan osaan on hyvä neuvo. Ei tule niin kovaa turhautumisen tunnetta siitä että kaikki meilit olisi ainakaan päässeet kasautumaan, niin on helpompi jatkaa hommaa taas myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen oppinut ehkä joskus 35 vuoden iässä vaan pakottamaan itseni hoitamaan ne tympeätkin hommat. Nuorempana lykkäsin ja lykkäsin ja niitä kasaantui sitten tai jäi hoitamatta. Nykyään mulla on puhelimessa "Do!" sovellus joka on klassinen tehtävälista. Kirjaan sinne työpäivän alussa kaikenlaiset asiat mitä pitää hoitaa, varsinkin tylsät rutiinit kuten tuntikirjaus, sähköpostiin vastaaminen, jonkun powerpointin teko, matkalasku. Sitten vaan pakotan itseni hoitamaan noita järjestyksessä vaikka kuinka ahdistaisi, ja viivaan sovelluksessa yli kun on tehty.
Nuo listat ovat juuri ADD/ADHD ihmisille kaikista tärkeimpiä, koska niiden avulla usein muistaa mitä piti tehdä jos vahingossa unohtuu tekemään jotain muuta. Ei niitä listoja ole kiva seurata ja tehdä, mutta ne ovat kaikista parhain apukeino pitämään muistissa sitä mitä piti tehdä ja milloin.
En varsinaisesti unohda vastata meileihin, vaan en saa sitä hoidettua. Aloitan monta kertaa, ja aina aina ajatukseni harhautuvat jonkun muun vaikean ja laajan työtehtävän suunnitteluun ja hoitamiseen. Sitten katson sitä to do -listaa ja yritän palata meiliin, ja taas kerran pääni lyö tyhjää ja huomaan hoitavani muita, vaativampia töitä enkä näköjään kirjoittanut taaskaan sitä meiliä. Ja kun viikossa näitä meilejä on hoidettavana noin 150 niiden päätyötehtävieni lisäksi, niin en millään voi ylläpitää listoja, joissa on joka viikko 150 kohtaa. Ap
Minkä tyyppisiä nämä meilit ovat? Kuluttajille vastaamista, työkavereille vastailua? Yleisemmin 30 meiliin päivässä vastaaminen tarkoittaa, että sinulle on määrätty ne sihteerin hommat tällä hetkellä tai että olet asiakaskunnasta vastaava henkilö.
Olen asiantuntijatyössä, ja ne meilit on asiakasmeilejä, koska sen asiantuntijatyöni lisäksi vastaan tietylle asiakaskunnalle tiedottamisesta, koska meillä ei ole viestintäosastoa eikä sihteereitä. Oli, mutta heidät lakkautettiin ja heidän työt jaettiin meille asiantuntijoille. Ne meilit oli helppoja niille viestinnän sihteereille, koska he tiesivät mitä vastata, minulla taas ei usein ole aavistustakaan mitä vastata asiakkaille aiheista, jotka eivät aivan suoraan koske juuri minun asiantuntemusaluetta. Ap
Pyydä ohjeet miten ja mitä kannattaa meileihin vastata ja seuraa ohjeita. Eivät ne varmasti ole niin vaikeita vastata, ettetkö osaisi jos kuitenkin työ on sinulle annettu. Ja jos ne eivät ole asioita mitä tiedät niin parastahan se on vain mennä ja opetella ne asiat tekemään oikealla tavalla.
Näyttää siltä, ettei tosiaan kyse ollut ADD:sta vaan ettet tiedä mitä teet ja täten et vastaa lainkaan meileihin.
Ongelmani on jotenkin se, että en kykene keskittymään mihinkään mikä ei ole todella kiinnostavaa. Ja koska en kykene keskittymään vaan ajatukset karkaa heti muuhun, niin päädyn vain ihmettelemään että mitä tähänkin meiliin pitäisi vastata ja sitten se 20 meiliä varten varattu tunti onkin jo kulunut kun yhden meilin ihmettelyyn ja häröilyyn. Ap
Kaikissa työpaikoissa työn tekeminen EI ole tärkeintä, vaan LÄSNÄOLO!