Mulla ei ole ikinä rahaa. Pyydän mieheltäni jos tarvin..

Enää en voisi elää siten. Haluan itse ansaita omat rahani. Olen aikuinen, itsenäinen ihminen, en enää kenenkään holhottava. Tämä siis oma näkökantani. Joillekin moinen voi sopia aivan mainiosti pitempäänkin.

Olin minäkin aikoinani töissä, mutta silti rahat laitettiin samaan kasaan ja yhdessä päätettiin mitä ostetaan. Tietenkin silloin lompakossa oli vararahaa kun menin töihin, siltä varalta että jotain sattuu.

Mutta en silloinkaan ostanut esim. vaatteita itselleni ilman että kerroin asiasta miehelleni etukäteen.

ap

Mutta kotirouva-aikoinani olin täysin miehen varassa. En voisi enää ajatellakaan, että pyytäisin joka ainoaan ostokseeni rahaa joltakulta toiselta. Tämä siis minun kantani nyt. Ja siis itse en voisi. Mitä se minulta pois, jos joku muu siitä pitää ja se heillä toimii. Nautin siitä, että voin ostaa mitä tahansa pyytämättä rahaa/lupaa keneltäkään. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.

esim. naisella ei kotonaolovuosinaan ole rahaa, mutta silloinkin pitäisi rahojen olla yhteiset. Eli nainen saa käyttää miehen rahoja. Eikä tarvitse anella. Täällä meilläpäin tuntuu olevan yleisintä, että nainen koittaa pärjätä kotihoidontuella, ostaa sillä kirppikseltä vaatteet lapsille ja itselleen ei yhtään mitään. Anelee miestä maksamaan jotain yhteisiä pakollisia ostoksia. Mies taas käyttää rahansa uuteen autoon ja omiin leikkikaluihin. Yök! En ikinä suostuisi alistumaan moiseen.

Mä elän täysin miehen tienaamilla rahoilla. En saa edes mitään tukia. Meille ei ole koskaan ollut asia mikään ongelma. Meillä on yhteinen tili, ja mulla on lompakossa aina noin 50 euroa.

Itse en pyydä mieheltä rahaa. Nostan vain tililtä tai otan miehen lompakosta. Meillä minä olen se, joka hoitaa ruokaostokset. Kummatkin käyttää suunnilleen saman verran rahaa omiin juttuihin (esim. vaatteisiin). Sellaisista ei tarvitse keskustella. Suuremmat hankinnat päätetään yhdessä.