Millaiset lelut parhaita tyydyttämään koiranpennun pureskelu tarve?
Kommentit (6)
vanhoja kenkiä mutta myöhemmin sitten järsi itekseen hyviäkin popoja kun ei tietty erottanut mitä sai syödä ja mitä ei.
Nykyiselle noutajalleni annoin pentuna purtavaksi solmunarun ja sellasen " karhunpään" ja vinkuluun. Sai myös siankorvia tai nahkaluita joita syödessään seurasin sitä ettei vain vahingossa tukehdu ja otin pois näkyviltä jos pentu jäi yksin. Ei saanut kenkiä,aamutossuja tms. jottei sitten vanhempana niitä intoilisi syömään ja niinpä onkin hyvät kengät jääneet rauhaan. Pahvinpaloja annoin kanssa sen innolla repiä ja jäystää, valvonnan alaisena tietty kans. Näin meillä.
olen ostanut jo kasanleluja ja mies sanoi että pitää ostaa vielä lisää ettei käy tuhoamaan paikkoja :)
voiko noita siankorvia jne. antaa jo ihan pikkuiselle n. 8vko pennulle?
ja niistä saattaa lohjeta aika teräviä palojakin. ja ne menevät aika nopeasti. Parempia ovat ne puruluut, joissa on enemmän tekemistä, haastetta. (Bull stickit)
Ja sitten voi laittaa vaikka tyhjään maitotölkkiin herkkupalan, siinä riittää vähähksi aikaa puuhaa, vaikka tuleekin kamala sotku.
mutta tosiaan kannattaa seurata sitä ja antaa niitä sillai varovasti että näkee miten vatsa reagoi jne. eli annat järsiä jonkun aikaa ja sitten otat loput pois oottamaan seuraavaa kertaa. Mun koira söi päivän aikana puolikkaan tai yhden siankorvan
Me laitettiin isoon muoviseen juomapulloon tai puuhapalloon makupaloja joita sitten koira innoissaan pyöritteli. Pullossa se paha puoli et ainakin meillä koira sitten tykkäsi järsiä sitä pullonsuutakin lyttyyn mutta puuhapallo tai kongi, millä nimellä nyt kulkeekaan, hyvä ja mieluinen!
parhaita ovat ne härän pilit ;=)