HAHAHHAHAHSeiskauutisissa väitettiin, että työttömien määrä on vähentynyt, mutta tajuavatko kansalaiset, että...
pitkäaikaistyöttömiä juoksutetaan työttömyyskorvauksella + 9 €:n kulukorvauksella, jonka maksaja valtio, ja ilmaisena eli orjana töissä 4 h/pv/vko - 6 h/4pv/vko -orjuushommissa (vir.nimike: Kuntouttava työtoiminta, työkokeilu) kaupungin/kunnan palveluksessa tai jonkun järjestön tai säätiön työtehtävissä ja työnantajat eivät joudu maksamaan yhtään mitään palkkaa orjatyöllistetylle työttömälle. Kaiken lisäksi kaupunki tai se joku muu työnantaja saa itse valtiolta 10 €:a per orjatyöllistetty. Täten kaupungin tai kunnan ei tarvitse maksaa lainkaan ns. kelasakkoa työttömän työttömyyspäivärahasta eli se on riippuvainen siitä, kuinka pitkään työtön on ollut pitkäaikaistyötön eli 300 työttömyyspäivän jälkeen kaupunki joutuu maksamaan 50 % työttömän saamasta työttömyyspäivärahasta kelalle takaisin päin ja yli 1000 työttömyyspäivän jälkeen 70 %.
Sitten kun nuo päivät tulevat täyteen, alkaa aktivointisuunnitelmien teko työttömän kanssa suhinavauhdilla, että saadaan pakotettua tervekin, mutta pitkään työttömänä ollut ilmaiseksi orjaksi ensin kahdeksi kuukaudeksi ilman lomaetuja ja eläkkeen kertymistä. Sitten monelle orjalle tehdään jatkosopimuksia jopa kahdeksi vuodeksi kerrallaan, ja tämä orjatyösopiminen jatkuukin sitten niin kauan, kunnes työtön pääsee ihan oikeaan palkkatyöhön tai kuolee tai hyvässä lykyssä työkyvyttömyyseläkkeelle tai normivanhuuseläkkeelle saakka. Eli pitkäaikaistyöttömällä orjaduuni saattaa jatkua jopa kymmenenkin vuotta!!!!
Ja hommahan toimii, koska työttömän on pakko, jos työtön ei halua karenssia työttömyyspäivärahastaan ja he, jotka saavat toimeentulotukea, niin siitä alennuksia aste asteelta ensin 20 % ja sitten 40%.
Kommentit (41)
Koskaan ei ole liian myöhäistä käydä kouluja ja opetella ammatti jossa pääsee oikeisiin töihin.
Mutta onhan se helpompi valittaa täällä epäoikeudenmukaisuutta kuin tehdä ihan itse jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siis paljon eroa aikoinaan juutalaisten, mustalaisten ja muiden ei toivottujen vähemmistöjen pakkotyöleirille siirtämisestä II-maailmansodan aikakautena.
Niin, työtön voi myös hakeutus koulutukseen tai töihin ihan itsekin. Juutalaisilla ei ollut vaihtoehtoja eikä heille myöskään maksettu tonnikaupalla kuussa tukia työttömyyskorvauksina, toimeentulotukina ja asumistukina.
HUOM: KAIKKI TYÖTTÖMÄMME EIVÄT SAA MUUTA KUIN TUON KÄMÄSEN TYÖMARKKINATUEN, JA MONI SENKIN AKTIVOIMATTOMUUTENSA VUOKSI 30 €:A PIENEMPÄNÄ KUIN ENNEN TUOTA SORTOLAIN VOIMAANTULEMISTAAN.
Äidilläskö asut ettet saa asumistukeakaan? Kannattaa katsoa työkkäsrin kursseista joku fiksun kirjoittamisen kurssi muuten kun ei yleensä huutamalla kirjoita kukaan.
Voi, voi, tässä just huomaa, mitä sinäkin tiedät työttömyysetuuden maksatuksista. Ei työttömän tarvitse asua äidin tai isän tai molempien luona, vaan ihan kuuleppas oma avo/aviopuolisokin on monella työttömällä asuinkumppaninaan, ja jos edellä mainitulla on sen verran tuloja, joka on rajana asuntotuen saamiselle tai toimeentulotuen saamiseksi, niin sittenhän työtön ei saa kuin tuon työmarkkinatuen tai jotkut ansiosidonnaista, mutta sekään ei ole kuin sen 400 päivää, ja sitten työtön tipahtaa kelan tpv.rahoille.
Teillä on perheenä tuloina, niin, että asumistuki ei laukea ja sinä valitat. Ihan kuule ajatuksena on se, että perhe elättää ja tukee toisiaan niin hyvässä kuin pahassakin. Ja olen itsekin ollut työttömän puoliso. Olisin pitänyt perverssinä, että hänelle olisi maksettu asumistukea, jos minun tuloillani kepeästi elää ja maksaa asumisen kaksikin.
Tiesittekö, että nykyisen Suomen alueella oli aktiivimalli jo 1600-luvulla?
Silloin jokainen maata omistamaton henkilö oli velvollinen ottamaan vastaan hänelle tarjotun piian tai rengin pestin ja sitoutumaan siihen vuodeksi.
Jos kieltäytyi niin joutui armeijaan (ja todennäköisesti ihan oikeasti sotimaan rintamalle) tai sai sakot ja päätyi pakkotyöhön. Armeija oli miesten rangaistus ja pakkotyö naisten.
Tuohon nähden meillä on vielä aika kevyet rangaistukset 😁
Vaan eiköhän tuo aktiivimalli vielä tuosta kehity.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomisten helpottamisella halutaan loputkin työlliset samaan ralliin. Näin saadaan se ennen 5000 e tienannut asiantuntija 9 eurolla töihin :)
Höpön pöpön, jos sitä asiantuntijaa todella tarvitaan, sitä ei päästetä edes eläkkeelle.
Mietipä sitä kun kaavit viimeisiä puuron rippeitä :p
Alallani on huutava työvoimapula ja olen muutenkin varakas. Että mieti sitä, minä äänestän Kokoomusta.
Kyllä kokoomuslaisten tyhjät lupaukset tiedetään. Ensin luvataan ja sitten vedetään matto alta ja hähätellään päälle :)
En minä ole luvannut sinulle mitään, mutta edellytän silti, että elätät itsesi ilman, että minun täytyy sitä tehdä. t: Kokoomuslainen
Toki ihmiset sen tietävät, että työttömien "aktivointimalli" teettää idioottimaisuuksia. Mutta ap hyvä, eivät nuo ihmisiä työttömyyskortistoista poista. Siis aktivointimalli ei siirrä työtöntä pois työttömyystilastoista, jos siis nyt kuvittelit, että työttömyyslukujen koheneminen olisi silmänlumetta ja johtuisi aktivoinnista - ei johdu.
Oikeastikin työllisyystilanne on nousukauden takia kohentunut. Se sitten tietysti on eri asia, miten pitkään tuota kestää. Tuskin kovin pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomisten helpottamisella halutaan loputkin työlliset samaan ralliin. Näin saadaan se ennen 5000 e tienannut asiantuntija 9 eurolla töihin :)
Miksi kuvittelet että 5000 euroa tienaava kaveri tulisi yhdeksällä eurolla töihin?

Jos henkilö on työkokeilussa, työvoimapoliittisessa työharjoittelussa tai jollain työvoimapoliittisella kurssilla, niin häntä ei kai silloin tilastoida työttömäksi vaikka nostaakin työttömyystukea. Siksi tilastointi on harhaanjohtavaa.
Ei näihin 9€ orjatöihin tarvitse suostua. Te-toimisto jos ehdottelee, vaatikaa lääkärin arviota työkyvystänne. Se heidän on järjestettävä. Työkykyistä, tervettä ihmistä ei voida määrätä kuntouttavaan työtoimintaan kunnan sakkomaksujen eikä työttömyyden keston perusteella. Apulaisoikeusasiamies Pölönen antoi asiasta lausunnon aiemmin syksyllä.
Vader kirjoitti:
Koskaan ei ole liian myöhäistä käydä kouluja ja opetella ammatti jossa pääsee oikeisiin töihin.
Mutta onhan se helpompi valittaa täällä epäoikeudenmukaisuutta kuin tehdä ihan itse jotain.
Ai moni kuuleppas pitkäaikaistyöttömistä on jo miltei normieläkeiässä tai sinne päin hyvää vauhtia meneillään, niin lähtisitkö itse esim. 60 vuotiaana vielä opiskelemaan uutta ammattia, jos sulla olisi kuitenkin takanapäin uraa luotunna ja ammatti hankittuna jo aikapäiviä sitten ja toisilla jopa parikin ammattitutkintoa suorittuina elämän varrellaan. Toisilla saattaa olla jo terveydellisiä haittatekijöitäkin.
Koulutuksethan yleensä kestävät sen parista neljään vuoteen, niin mitä järkeä on kouluttaa itseään ammattiin, johon ei enää kuitenkaan jää aikaa tehdä töitä, kun eläkepäivät koittavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki ihmiset sen tietävät, että työttömien "aktivointimalli" teettää idioottimaisuuksia. Mutta ap hyvä, eivät nuo ihmisiä työttömyyskortistoista poista. Siis aktivointimalli ei siirrä työtöntä pois työttömyystilastoista, jos siis nyt kuvittelit, että työttömyyslukujen koheneminen olisi silmänlumetta ja johtuisi aktivoinnista - ei johdu.
Oikeastikin työllisyystilanne on nousukauden takia kohentunut. Se sitten tietysti on eri asia, miten pitkään tuota kestää. Tuskin kovin pitkään.
Jos henkilö on työkokeilussa, työvoimapoliittisessa työharjoittelussa tai jollain työvoimapoliittisella kurssilla, niin häntä ei kai silloin tilastoida työttömäksi vaikka nostaakin työttömyystukea. Siksi tilastointi on harhaanjohtavaa.
Kyllä tilastoidaan tilastokeskuksen luvuissa.
https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2016-08-23_men_001.html
Ja nyt oli puhe satunnaisista aktiivimallin työtunneista, ei mistään täysaikaisesta työharjoittelusta tms.
Aktiivimallihan edellyttää vain 18 tunnin työmäärää kolmessa kuukaudessa, eli kuuta tuntia per kk. Ei se poista kummassakaan tilastossa ihmistä työttömyystilastoista.
Kappalejako kirjoitti:
Menisit sinäkin vaikka jakamaan mainoksia.
Juuri näin, näitähän ne avoimet työpaikat oikeasti on, siis sellaiset avoimet työpaikat, joihin ei vaadita erikoisosaanmista ja korkeaa koulutusta.
Eli jos olet super ahkera ja painat hikihatussa läpi pari kerrostalolähiötä päivässä, tai jaksat aamusta iltaan puhelimessa valehdella mummoille, saaden ne ostamaan jotain itselleen tarpeetonta, niin saatat tienata jopa 300 euroa kuussa. Niihin oikeisiin täysipäiväisiin tessin mukaisiin tuntipalkkaisiin työpaikkoihin onkin sitten tuhansia hakijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki ihmiset sen tietävät, että työttömien "aktivointimalli" teettää idioottimaisuuksia. Mutta ap hyvä, eivät nuo ihmisiä työttömyyskortistoista poista. Siis aktivointimalli ei siirrä työtöntä pois työttömyystilastoista, jos siis nyt kuvittelit, että työttömyyslukujen koheneminen olisi silmänlumetta ja johtuisi aktivoinnista - ei johdu.
Oikeastikin työllisyystilanne on nousukauden takia kohentunut. Se sitten tietysti on eri asia, miten pitkään tuota kestää. Tuskin kovin pitkään.
Jos henkilö on työkokeilussa, työvoimapoliittisessa työharjoittelussa tai jollain työvoimapoliittisella kurssilla, niin häntä ei kai silloin tilastoida työttömäksi vaikka nostaakin työttömyystukea. Siksi tilastointi on harhaanjohtavaa.
Kyllä tilastoidaan tilastokeskuksen luvuissa.
https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2016-08-23_men_001.html
Ja nyt oli puhe satunnaisista aktiivimallin työtunneista, ei mistään täysaikaisesta työharjoittelusta tms.
Aktiivimallihan edellyttää vain 18 tunnin työmäärää kolmessa kuukaudessa, eli kuuta tuntia per kk. Ei se poista kummassakaan tilastossa ihmistä työttömyystilastoista.
Kyselytutkimuksessa poistaa henkilön työttömyystilastoista, jos on ollut kyseisellä kyselyviikolla yhdenkin tunnin töissä. Ja tuossa ei kai ole mitään väliä, onko kyse ihan oikeasta työstä vai jostain työkokeilusta tai työharjoittelusta.

Siis tässä kyse siitä kun mitataan työllisyysastetta, piti tarkentaa. Eli tässähän ei varsinaisesti mitatakaan työttömyyttä mutta kyselytutkimus antaa silti vähän harhaanjohtavaa tietoa.
Kappalejako kirjoitti:
Menisit sinäkin vaikka jakamaan mainoksia.
Menisitkö sinä esim. maisterin tutkinnon suorittaneena ja pankkilainarahalla opiskelleena työttömänä orjana jakamaan vessapaperisiukaleita veskin ovelle vaikkapa kaupungin orjaduunipaikkaan työttömille pakko-orjuutettaville sen kympin edestä, jonka kaupungin orjatyönantaja saa per orjuutettavansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomisten helpottamisella halutaan loputkin työlliset samaan ralliin. Näin saadaan se ennen 5000 e tienannut asiantuntija 9 eurolla töihin :)
Miksi kuvittelet että 5000 euroa tienaava kaveri tulisi yhdeksällä eurolla töihin?
Siksi kun se 5000 € tienannut kaveri on jäänyt työttömäksi kun hänen osastonsa on siirretty Kiinaan.
Eikä uutta työtä löydykään niin helposti kuin on kuvitellut. Pakko se on silloin ottaa vastaan se 9 euron työ.
Tälle porukalle on ihan omat orjatyömarkkinat. Niitä kutsutaan työvoimapoliittiseksi koulutukseksi ja ne järjestetään ihan oikeilla työpaikoilla. Tietenkin koulutukseen kuuluu aina parin viikon lähiopetuspätkä (mm. se pakollinen CV-koulutus), mutta muuten koulutus on työssäoppimista.
Niillä työpaikoilla nämä kaverit tekevät töitä niska limassa toivoen saavansa aivan oikean työsuhteen.
Ihan hauskinta näissä koulutuksissa on se, että työnantajat joutuvat maksamaan koulutuksen järjestävälle taholle jokaisesta työssäoppijasta. Koulutuksen järjestäjän tehtäväksi jää hakijoiden haastattelemien ja heidän tarjoamisensa sopiviin yrityksiin.
Joku voisi ymmärtää tämän siten, että koulusyritys myy tällä tavalla orjia yrityksille.
Orjille maksetaan palkkaa se 9€/pv.
Niihin koulutuksiin on aina todella paljon hakijoita. Vain parhaat orjat pääsevät tällä tavalla harjoittelemaan töiden tekemistä.
Edes haastatteluun ei pääse ilman hyvää koulutusta, työkokemusta ja suosittelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Kappalejako kirjoitti:
Menisit sinäkin vaikka jakamaan mainoksia.
Menisitkö sinä esim. maisterin tutkinnon suorittaneena ja pankkilainarahalla opiskelleena työttömänä orjana jakamaan vessapaperisiukaleita veskin ovelle vaikkapa kaupungin orjaduunipaikkaan työttömille pakko-orjuutettaville sen kympin edestä, jonka kaupungin orjatyönantaja saa per orjuutettavansa.
En, mutta toisaalta en minä maisterin tutkinnon suorittaneena ole ollutkaan koskaan työttömänä. Tietty, jos ei osaa valita alaansa tai asuinpaikkaansa järjevästi, niin tuollainen tilanne voi tulla eteen, mutta sen maisterinkin tutkinnon voi hyvin helposti uudistaa toiselle alalle. Useimmiten tarvitaan enää kahden vuoden opinnot ja on kaksi maisterin tutkintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomisten helpottamisella halutaan loputkin työlliset samaan ralliin. Näin saadaan se ennen 5000 e tienannut asiantuntija 9 eurolla töihin :)
Miksi kuvittelet että 5000 euroa tienaava kaveri tulisi yhdeksällä eurolla töihin?
Aivan. Voin sanoa ettei todellakaan mene. Kaveri kun jäi työttömäksi, niin sen liksa oli melkein 5700e. Se sai liitosta rahaa enemmän, kun moni työssäkäyvä. Sille tuli noita tarjouksia, että tule töihin ja kk liksa 1500e kk. Joo ihan varmaan tulen, kun saan olemalla enemmän. Se oli käyny työhaastattelussa, niin siellä oli tarjottu liksaa 1300e ja huom tosta ne verot vielä veke. Kaveri oli kysyny siltä haastattelijalta, että tekisitkö töitä tolla liksalla jos sun entinen liksa olis ollu 5700e kk ja saisit liitosta monen työssäkäyvän ihmisen palkan, niin se haastattelija sano no en kyllä tekisi. Nyt kaveri on taas työelämässä melkein samalla palkalla mitä ennen sai.
Olen itekin monesti miettinyt, kun tämä touhu on jo niin käsistä lähtenyt, että jos jäisin työttömäksi, niin en kyllä koskaa menisi 9e tekemään yhtään mitää. Vetäisin liitosta rahaa millä pärjäisin näillä tuloilla mainiosti, mutta kun ne rahat loppuu, niin alkaa tulla tota orjahommaa ja siihen en suostu. Mun periaate on se, että teen työtä oikealla palkalla ja työstä pitää maksaa. Minä en opiskellut niitä vuosia sormet verillä 9e takia. 9e pääsee ilman koulujakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomisten helpottamisella halutaan loputkin työlliset samaan ralliin. Näin saadaan se ennen 5000 e tienannut asiantuntija 9 eurolla töihin :)
Miksi kuvittelet että 5000 euroa tienaava kaveri tulisi yhdeksällä eurolla töihin?
Siksi kun se 5000 € tienannut kaveri on jäänyt työttömäksi kun hänen osastonsa on siirretty Kiinaan.
Eikä uutta työtä löydykään niin helposti kuin on kuvitellut. Pakko se on silloin ottaa vastaan se 9 euron työ.
Missä sinä asut? Suomessa ei ole mitään pakkoa otta vastaan yhtään mitään työtä.
Ja kerrotko nyt vielä että millä 5000€/kk tienaavalla alalla on vaikeaa työllistyä EU/ETA alueella?
Vierailija kirjoitti:
Toki ihmiset sen tietävät, että työttömien "aktivointimalli" teettää idioottimaisuuksia. Mutta ap hyvä, eivät nuo ihmisiä työttömyyskortistoista poista. Siis aktivointimalli ei siirrä työtöntä pois työttömyystilastoista, jos siis nyt kuvittelit, että työttömyyslukujen koheneminen olisi silmänlumetta ja johtuisi aktivoinnista - ei johdu.
Oikeastikin työllisyystilanne on nousukauden takia kohentunut. Se sitten tietysti on eri asia, miten pitkään tuota kestää. Tuskin kovin pitkään.
Tilastojen mukaan aktiiviehdon täyttäneet on työllisiä. Työlliseksi riittää 1 tunnin töissä kuukaudessa. Mä silti väitän, että työtön joka on ollut kolmen kuukauden aikana 3 päivää töissä on edelleen työtön eikä työllinen. Hänen pääasiallinen tulonlähteensä on työttömyyskorvaus. Toki varmasti nousukausi on tuonut lisää työpaikkoja, mutta osa työllistyneistä on ikävä kyllä näitä aktiivimallin työttömiä, jotka vaan tilastokikkailaan töissä oleviksi.
En täytä syrjäytyneen määritelmää.