Lue keskustelun säännöt.
Kyllästynyt ja väsynyt omaan perheeseen, ja rooliini siinä.
hjördis
23.10.2018 |
Lapset 10 ja 11v. Vanhemmalla tytöllä etenkin jo kova esimurrosikä. Kiukuttelee, vaatii kaikenlaisia palveluja (kyyditys kouluun; koulumatka 3km, rahaa, parempaa puhelinta, nettiä, vaatteita, haukkuu minua vieraille, jos joku hänen asia huonosti). Nuorempi on vetäytyvämpi, mutta jääräpää, vastustaa enemmän mielessään, tuntuu että tottelee mutta jos toisin voisi valita niin sen tekisi, tai ei tekisi yhtään mitään. Sotkevat ihan koko ajan, vaikka kuinka yritän kertoa että likavaatteet koriin ja roskat roskiin. Kouluun tarvii jatkuvasti jotain välinettä, osallistumista, ilmoittautumista ja minä hoidan nämä koska mies ei. En jaksa enää käydä wilmassa, en vain JAKSA.
Ja mies... Pitkän aikaa oli kotona kun ei saanut kiinni "elämästä", mikään työ ei kiinnostanut tai paloi loppuun vuodessa. Nyt ollut puoli vuotta töissä, on väsynyt, vetäytyvä, ei ota minuun mitään kontaktia, ei ole seksiä. Ahdistuu tästä vain jos sanon, seksittömyys vaivannut pidempäänkin. Pariterapiassa käyty kaksi vuotta sitten. Tiedonjyvinä ja oppeina sieltä se, että ongelmia on ja niiden syyt tiedetään, mutta niitä ei pysty tai mies ei ole tarpeeksi halukas tekemään töitä. Tämän johdosta minun käytöskin varmasti huonontunut miestä kohtaan, en jaksa kunnioittaa, koska koen että hän vain "elelee" omalla painollaan ja thats it.
Nämä kolme ihmistä syö minut hengiltä. Minun perhe. Perhe elämä on yhtä paskaa, sanon lapsettomille ystäville, veloja ovat. Kateeksi käy heidän vapaus. Se ettei kukaan valita tai ole sitten julmetun passiivinen kotona. Minulla on onneksi eläimiä, ne antaa voimaa ja niitä hoitaessa itken. Ja palaan kotiin sorron äärelle sen jälkeen. Teen kolmivuorotyötä, olen hoitaja. Työkin tuo enemmän iloa kuin kotiasiat, siellä on yhteistyötä ja naurua, yritystä, saan kiitostakin.
Tuntuu välissä että voisin lähteä ja jättää kaiken. Ottaa eläimet mukaan ja häipyä. Tuntuu ettei tulisi edes ikävä, ei edes lapsia.
Ja olen pettynyt itseeni, kun tunnen näin. Itseeni ja koko perheeseen.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on mukavaa kun vihaa lapsiaan. Kannattaisiko mennä vähän jutteleen ennen kuin asiat ovat vielä ikävämmällä tolalla?
Mulla on 4 lasta, olen tukiverkoton, on vaativa työ, ja silti jaksan loistavasti! En kerro tätä kehuakseni vaan jakaakseni salaisuuden: se on LÄSNÄOLO. Kun olet kiukkuinen ja stressaantunut, lapsi aistii sen, ärtyy ja kiukuttelee. Mutta kun let LÄSNÄ, istut lapsesi viereen, keskityt vain häneen, kysyt päivän kuulumiset - silloin lapsi saa sen mitä kaipaa, huomiosi joka on -aitoa.
Vaikka on miten kiire, stressi, työhommia, velvoitteita - silti jokaiselle lapselle joka päivä 10-15 min LÄSNÄOLOA. Perheen tyyneys ja rauha kasvaa, kiukku ja ärtymys ei leviä.
Tiedän että kuulostaa ärsyltä jeesustelulta, mutta kokeile edes!
Tsemppiä... Omassakin perheessä ajautuivat roolit sellaisiksi, että minun roolikseni jäi kuunnella napinaa, valitusta ja olla se valittaja, joka kerta toisensa jälkeen sanoi esim. Sotkujen siivouksesta, mutta jota ei kuunneltu. Omaa arvoa minulla ei tuntunut olevan. Ainainen valitus äidille siitä, kun kaikki eivät saa sitä ja haluavat tätä... Meillä auttoi, kun meni pinna. Sen jälkeen istuttiin alas ja tehtiin jokainen lista "haluan" ja "en halua". Muksut olivat vielä pieniä, toinen ei koulussakaan. Silti se avasi paljon. Myös äidin listalla oli "en halua siivota" ja "en halua valittaa" ja "haluan nukkumaan klo 22" ja "haluan ostaa talvikengät" tai "haluan lenkille" tai "haluan porkkanakeittoa", "haluan halauksia", "haluan nähdä kavereita". Jotenkin se valaisi perhettä, että aina heidän vaatiessaan vain lempiruokiaan äiti jäi ilman omiaan, aina lasten halutessa johonkin äiti jäi ilman ostosreissuaan tai että äiti ei halunnut siivota enempää kuin muutkaan mutta halusi kodin, jossa voi kävellä kompastimatta ja jonne voi pyytää vieraita. Samalla tuli oivallus, että lapsillakin oli päällimmäisinä haaveita, joita ei ollut ottanut ihan tosissaan, kuten lautapelin pelaaminen. Ei halua riidellä oli kaikilla jossain muodossa. Päätettiin, että joka viikko tehdään jokaisen haluamislistalta 2 asiaa. Vaikka sitä äidin porkkanakeittoa ja juniorin lautapelin pelaamista päälle yhtenä iltana... Sovittiin myös, miten vähennetään niitä, mitä kukin ei halua. Tuo onneksi auttoi, kun oli niin pienet lapset vielä, muuten olin jo aivan satavalmis etsimään ulkomaan työkeikan puoleksi vuodeksi - se kun on ihan "hyväksyttävä syy" lähteä ahdistavasta roolista kotoa ja jättää muu porukka sotkemaan keskenään.
Kuulostaa siltä että miehen kyvyttömyys vetää rooliaan pitkällä aikavälillä on johtanut tuohon tilanteeseen. Lapset on oppineet isältään mallin kuinka mies kohtelee naista ja valitettavasti on todennäköistä että heidän tulevatkin miehet ovat tämän sorttisia sitten tulevaisuudessa. Kierre olisi hyvä katkaista ja puhua tyttöjen kanssa ettei ole oikein että mies ja muu perhe käyttäytyy äitiä kohtaan noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sun pitäisi nyt kutsua koko perhe pöydän ääreen ja jakaa ensinnäkin kaikki kotityöt teidän kaikkien neljän kesken, ja lapsiin liittyvät tehtävät kuten wilma sun muut sinun ja miehen kesken tasavertaisesti. Tuo edellä ollut „haluan /en halua“- listakin vois olla hyvä juttu. Meillä on kolme lasta, 12, 15 ja 17v. Jo monta vuotta on ollut keittiön seinällä lista, missä lukee esim mitkä päivät ovat kenenkin keittiövuoropäiviä, milloin on kenenkin vuoro ulkoiluttaa koira. Teet niille esiteineille selväksi, että ylimääräisiä palveluksia tai tavaraa on turha odottaa jos mitään ei olla valmiita tekemään. Jokainen siivoaa omat jälkensä, sitä vaan on pakko jaksaa toitottaa kerta toisensa jälkeen.
Miehesi kanssa ei varmaan seksisuhdetta enää synny, mutta se ei ole este perheen tehtävien jakamiselle tasapuolisesti. On ihan mahdollista toimia tiiminä perheen hyväksi vaikka parisuhde onkin jäissä. jos et kumminkaan halua erota, on parasta että alat pitämään nyt puoliasi ja teet selväksi, ettet ole mikään kynnysmatto.
😔 *halaus*