Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tuore plussa ja sekavat fiilikset

21.10.2018 |

Tälläisia aloituksia on varmasti paljon, ja pahoittelenkin tästä jo etukäteen. Olen 28-vuotias, ja viimeisen viiden vuoden ajan olen kuullut useammalta lääkäriltä että onnistunut raskaus kohdallani on haasteellista, jos ei mahdotonta. PCO:ta toisessa munasarjassa, taka-asentoon asettunut kohtu, erittäin alhaiset keltahormoniarvot (ovulaatiota ei ole joka kuukausi, menkat heittelee 10 päivää suuntaan tai toiseen). Olen siis jo asennoitunut etten voi lapsia saada. Nyt sitten taas eilen mietin kun menkkoja ei kuulunut (Flo-sovelluksen mukaan olisi pitänyt alkaa keskiviikkona, mutta jälleen kerran, en ollut huolissani kun nämä heittelee jatkuvasti) että teen testin huvin vuoksi, ja yllättäen olikin kaksi viivaa. Tehtiin heti digitaalinen testi perään, plussa tuli. Tänään sitten se viikkotesti näytti 2-3 viikkoa hedelmöityksestä.
Olen todella poissa tolaltani, sillä tämä on täysi shokki. Poikaystävä ei uskalla iloita, sillä näkee että minä olen niin sekaisin tästä. Tiedän että hän olisi varmasti hyvä isä ja tekisi kaikkensa meidän onnen eteen. Itse olen haaveillut matkaoppaan tai lentoemännän töistä ensi kesänä, syksyllä olisi opiskelupaikka ulkomailla odottamassa. Olen aina ajatellut, etten ikinä voisi tehdä aborttia, kun olisi niin pieni mahdollisuus ylipäätään raskautua. Nyt tunnen hirveää syyllisyyttä, kun edes pyörittelen sitä ajatusta mielessäni. Olen hyvin sitoutumiskammoinen ihminen (vaikea lapsuus jnejne), ja ajatus nyt siitä että olisin ensinnäkin lapsen isään ”kiinni” 18v, on miltei tukahduttava. Tiedän, että olisin tarvittaessa loistava äiti ja tekisin kaikkeni lapsen eteen, mutta jotenkin minkään positiivisen sijaan mietin vain kaikkea mitä en voi enää saavuttaa. Yritän välillä ryhdistäytyä ja ajatella, ettei lapsi ole mikään kuolemantuomio, vaan pystyn tekemään asioita edelleen, esim. matkustelu, ne vain vaativat erilaista suunnittelua. Eniten tässä painaa nyt se syyllisyys, enkä pysty ajattelemaan mitään iloisia puolia. Toivoisin jotain vertaistukea, edes siitä että ajatukseni ovat normaaleja. Kiitos jo etukäteen.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla