Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa kokemuksianne nuorisopsykiatriselta osastolta?
16.10.2018 |
Itse jouduin sinne täysin perhetukikeskuksen työntekijöiden mielivallan seurauksena. Olin 17-vuotias. Jouduin olemaan osastolla 6 viikkoa, muka siksi, että olin "psykoosissa" (perhetukikeskuksessa soittivat poliisit kun olin kuumeessa enkä päässyt kouluun)
Omaa huonetta ei ollut vaan jouduin kuuntelemaan muiden unissa kirkumista/kuorsaamista. Yksi tyttö ei käynyt pesulla kuin pakotettuna ja mitään tuuletusikkunoita ei ollut. Voitte kuvitella sen hien lemun.
Mitenkään en tuona aikana "parantunut" mutta opin valehtelemaan sujuvasti. Lääkkeet syljin pois ja piilotin. Opin kertomaan, pikkuhiljaa, kuinka nyt tuntuu taas vähän paremmalta ja kuinka nyt tunsin oloni taas hieman ehjemmäksi.
Kun pääsin pois, vannoin itselleni, etten koskaan, ikinä, kerro ongelmistani tai mistään vaikeuksista muille. En IKINÄ halua kokea samaa, mitä jouduin kokemaan. En toivoisi sitä pahimmalle vihollisellenikaan.
Kertokaa te muut, millaisia kokemuksia teillä on?
Kommentit (15)
Itse olin nuorempana. Kodinomainen paikka. Yhden hengen tai kahden hengen huoneita. Biljardihuoneet. Musahuoneet.
90% henkilökunnasta sympaattista ja ammattitaitoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi muistelet tuota? Miksi haluat velloa jossain vanhassa negatiivisessa kokemuksessa varsinkin kun oma asenteesi saattoi vaikuttaa arvioosi paikasta.
Päästä nyt irti tosta ja keskity nykyhetkeen!
Syljit lääkkeet pois/et parantunut. Hmmm...?
Vierailija kirjoitti:
Syljit lääkkeet pois/et parantunut. Hmmm...?
Noissa tupataan yleensä turruttamaan ihmiset zombeiksi. Vähemmän vaivaa henkilökunnalle.
Sun kirjoitus ei antanut kuvaa siitä, että olet parantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvä kokemus itsellä 20 vuoden takaa.
Kun minun koulukiusaamiskokemustani yritettiin tutkia, minulta kysyttiin että "kiusaavatko kaikki vai vain jotkut". Tuohon hetkeen saakka yksikään aikuinen ei ollut halunnut oikeasti kuunnella minun mielipidettäni ja 12-vuotiaana tein sen kohtalokkaan virheen että liioittelin. Vastasin siis että "kyllä kaikki kiusaavat". Lopputuloksena päädyin kesäksi osasto"hoitoon". En ole koskaan elämässäni (ennen tai jälkeen) ollut niin peloissani. Suuri osa hoitajista oli varsin pelottavan tuntuisia, valmiita voimankäyttöön pienestäkin syystä. Kerran viikossa oli mahdollisuus puhua psykologille (jolla oli todennäköisesti myös terapeutin koulutus, en enää muista) mutta eihän 12-vuotias osaa toimia terapiassa oikein. En ollut oppinut kotona puhumaan vaikeista asioista, miten siis olisin 12-vuotiaana pystynyt avautumaan ventovieraalle?
Tästä on 27 vuotta. Asia vaivaa minua edelleen. En saanut mitään "pakkolääkitystä", mutta minulle osastolle vieminen tuntui suorastaan vankilatuomiolta, ja ainoana syynä se että olin päätynyt koulukiusatuksi. Kiusaajani ja muut luokkatoverini viettivät ihan tavallisen kesäloman. Minut taas laitettiin laitokseen jossa piti selittää vieraan tuntuiselle hoitajalle jos halusi esim. käydä kävelyllä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monien osastojaksojen jälkeen nuorisopsykiatrisella (useissa, eri kaupungeissa) voin sanoa, että suurinta osaa niistä hoitajista ei kiinnosta ollenkaan siellä olevat potilaat. Asenteesta ja käytöksestä kyllä huomaa, että miltein aina nuorten ongelmat kuitataan sillä, että ''no kaikki teinithän on joskus masentuneita/vihaisia/epävarmoja'' jne. joten hoitoon ei koeta tarvetta panostaa. Korkeintaan annetaan lääkkeitä, jotta potilas olisi hiljaa.
Joka johtaa siihen, että niiden nuorten joiden ongelmiin ei aiemmin suhtauduttu vakavasti, olo, käytös ja oireet vain pahenevat, ja he joko aiheuttavat vahinkoa itselleen/muille tavalla tai toisella, tappavat itsensä, tai jatkavat matkaansa aikuisten psykiatriselle osastolle.
Uskomatonta että kys. hoitajat ovat hakeutuneet ja päässeet tuollaiseen paikkaan töihin.
Hyviäkin hoitajia toki on, jotka välittävät, ottavat tosissaan ja haluavat auttaa. Huomattava vähemmistö tosin.
Menin vapaaehtoisesti tutkimusjaksolle, eli siellä mulle tehtiin kokeita ja yritettiin löytää diagnoosia. Osasto oli suljettu.
En tuntenut kuuluvani joukkoon. Yhtä sairas olin kuin muutkin, en sitä kiistä, mutta muut olivat selvästi semmosia ongelmanuoria, osalla huumetaustaa ja noin. Yksi poika oli jossain koulukodissa kasvanut ja yksi tyttö oli viimeisillään raskaana ja poltti tupakkaa. Parin tyypin suurin unelma oli saada salakuljetettua veitsenteriä salaa osastolle, missä he onnistuivatkin. Niillä he sitten viiltelivät onnessaan. (Kaikki potilaiden tavarathan oli ratsattu tullessa ja osaston keittiön veitset lukittujen laatikoiden takana. Täysin perusteltua.)
Hoitajat oli ok, etenkin omahoitajani oli erittäin mukava, lämmin ja kärsivällinen. Osastosta on jäänyt mieleen hyvä leffavalikoima ja erillinen tv-/musahuone, jossa sai kunnolla popittaa ilman että se kuului muihin huoneisiin. Vietin osastolla 1 kk, ei mitään valittamista, on niitä pahempiakin osastoja tullut nähtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menin vapaaehtoisesti tutkimusjaksolle, eli siellä mulle tehtiin kokeita ja yritettiin löytää diagnoosia. Osasto oli suljettu.
En tuntenut kuuluvani joukkoon. Yhtä sairas olin kuin muutkin, en sitä kiistä, mutta muut olivat selvästi semmosia ongelmanuoria, osalla huumetaustaa ja noin. Yksi poika oli jossain koulukodissa kasvanut ja yksi tyttö oli viimeisillään raskaana ja poltti tupakkaa. Parin tyypin suurin unelma oli saada salakuljetettua veitsenteriä salaa osastolle, missä he onnistuivatkin. Niillä he sitten viiltelivät onnessaan. (Kaikki potilaiden tavarathan oli ratsattu tullessa ja osaston keittiön veitset lukittujen laatikoiden takana. Täysin perusteltua.)
Hoitajat oli ok, etenkin omahoitajani oli erittäin mukava, lämmin ja kärsivällinen. Osastosta on jäänyt mieleen hyvä leffavalikoima ja erillinen tv-/musahuone, jossa sai kunnolla popittaa ilman että se kuului muihin huoneisiin. Vietin osastolla 1 kk, ei mitään valittamista, on niitä pahempiakin osastoja tullut nähtyä.
Lähes tismalleen samanlainen kokemus täälläkin. Kaikki sujui sinänsä hyvin, mitään kauhukokemuksia ei minulla ole suljetulta jakaa. Mutta en saanut tarvitsemaani apua, lääkärit ja henkilökunta olivat rutinoituneita hoitamaan ongelmanuoria, eivät vain mielenterveysongelmaisia. Muut olivat perhekodeista karanneita huumenuoria tai niin väkivaltaisia, etteivät voineet olla tavallisessa perhekodissa. Tuonne intensiivijaksolle passittaminen taisi olla ainoa keino pitää nuo nuoret hengissä ja tallessa, enkä usko että useimmilla heistä oli varsinaisia mielenterveysongelmia.
Itse olin tavallisen perheen kiltti nuori, mutta itsetuhoisuuteen saakka masentunut, vapaaehtoisesti tutkimusjaksolla. Henkinen yhteys löytyi vain samaan aikaan hoidettavana olleen anorektikon sekä liian harvoin tapaamani psykologin kanssa. Hoitojakso teki sinänsä tehtävänsä, kun en voinut riistää itseltäni henkeä vaikka olin ihan pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syljit lääkkeet pois/et parantunut. Hmmm...?
Noissa tupataan yleensä turruttamaan ihmiset zombeiksi. Vähemmän vaivaa henkilökunnalle.
No höpö höpö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun teini joutui sinne sossujen toimesta, ihan syystä, en sitä kiellä, mutta ei se jaksanut siellä olla kuin pari viikkoa ja lähti siis pois.
Tuskimpa olet niin ”viaton” kuin kerrot.