Miten pääsee eroon liiasta itseruoskinnasta kun epäonnistuu sosiaalisessa kanssakäymisessä? Mietin liikaa mitä muut ajattelee ja sanon aina vääriä asioita
Siis voi hyvä Jumala sentään, mikä itseinho mulla on käynnissä! En ole mikään supliikki sanaseppo mutta mulla on joku hirveä tarve yrittää tehdä vaikutus ihmisiin ja kuitenkin itseilmaisuni ei vain ole siihen tarpeeksi hyvä. Minulla oli tällä viikolla kolme eri tilaisuutta, yksi vapaa-ajan ja kaksi työedustustilaisuutta, joissa jouduin smalltalkaamaan ties kenen kanssa ja pirulauta olen huono siinä! Hermostuksissani sanon aina jotain tyhmää ka sitten jälkikäteen vatvon sitä päiväkausia. Nytkin heräsin aamulla kauhun tunteeseen että olen ihan huono ja epäonnistunut. Itseilmaisuni ei siis ole hyvä, olen aina hermona sosiaalisissa tilanteissa introvertti kun olen ja mietin sitten liikaa mitä muut ajattelevat, kun taas sanoin jotain hölmöä. Miten ihmeessä tästä pääsee eroon? Olen muuten ihan sinut itseni kanssa mutta näissä tilanteissa, joissa ei ole omimmillani yritän liikaa ja se epäonnistuu aina.
Kommentit (11)
Niin. Helppo olis sanoa, mitä pitäisi tai ei pitäisi. Aika kyllä tekee tehtävänsä. Itse nyt 51v. ei välitä enää noista asioista, mitkä minullekin ongelma nuorena. Minkäikäinen olet?
Kun pääset, kasvat rentouteen itsesi kanssa, vuorovaikutus muiden kanssa helpottuuu. Et ole ainoa ja muut eivät välttämättä edes huomaa tai jos huomaavat, eivät siitä välitä niinkuin sinä itse.
Mitään pika-apua tuskin löytyy. Onnistuminen muilla elämän alueilla voi auttaa tässäkin. Toivon onnea,kun luulen ymmärtäväni asiasi.
Älä kuitenkaan ole tyly tai mykkä. Ole ystävällinen muille.
Mulla on vähän samaa vikaa. Välttelen sitä tilannetta, että möläyttäisin jotain hölmöä ja tästä syystä sitten jäpitän ja pingotan, kun en uskalla olla oma itseni. Omana itsenäni olen melko sanavalmis ja suorapuheinen, otan tilanteita haltuuni ja luontaisesti pyrin johtamaan ja kontrolloimaan. Eli tekaistu olemiseni on täysin päinvastainen todellisuuden kanssa. Teeskentely käy pidemmän päälle raskaaksi.
Komppaan edellistä tekstiä. Aito ihminen puutteinen, vaikka punastelisi tai änkyttäisi on ihmisenä paljon kiinnostavampi kuin semmoinen , joka ´yrittäää´kamalasti.
Toki jonkinlainen sosiaalinen käytös on paikallaan, mutta näyttää olevan tavallinen ilmiö, että puutteita yritetään peittää ja sehän on raskasta.
Mutta poisoppiminen vaatinee varmasti sitä, että itse hyväksyy itsensä, jolloin muiden mielipiteet ei niin kauheasti merkkaa. Ja jo yksikin rakastava ihminen voi auttaa, jonka edessä ei tarvitse teeskennellä.
Olen 36-vuotias eli en enää mikään spring chicken. Koen ongelmaksi ehkä sen, että kun olen vetäytyvä arjessa, sosiaalinen piirini on pieni ja muutenkin tykkään olla omissa oloissani, en saa keskusteluhaasteita ja -ärsykkeitä tarpeeksi, jotta kehittyisin keskustelijana ja rentoutuisin. Ne keskustelut vievät minusta aina mehut joten siksi vältän niitä. Sitten kun on pakko, olen ihan poissa omalta mukavuusalueelta ja väsyn heti. Turhauttavaa. En koskaan ole tyly, hymyilen, kuuntelen ja tervehdin iloisesti mutta kun tulee mun vuoroni sanoa jotain, saatan hermostuksissani sanoa asioita väärin tai vaikka kysyä jotain, jonka keskustelukumppani on juuri kertonut. Mun on vaikea keksiä sanottavaa ja paineen alla sitten pöläytän suusta jotain epämääräistä. Ap
Mä oon kanssa aika hiljainen introvertti joka on aiemmin kiinnittänyt aika tavalla huomiota omaan performanssiin joka tilanteessa, mutta kun jonkin aikaa oli töissä jossa olin tapahtumissa joissa en ollut millään tavalla sosiaalisessa vastuussa, huomasin että todella monella ihmisellä on tuota ongelmaa. Taitaa ylipäätään olla että Suomessa on enemmänkin poikkeus että olisi erityisen supliikki ja itsevarma small talk-tilanteissa.
Mulla sama, onneksi yleensä vain itselleen jää mieleen ne epäonnistumiset, muut ihmiset ei niitä jää ajattelemaan, ei välttämättä edes kiinnitä huomiota, niin mitään vahinkoa ei oo tapahtunut, ensi kerralla tietää sitten yhden asian lisää mitä ei kannata sanoa.
Ja totuushan on, ettei kukaan muu jää keskustelukumppanin mahdollista takeltelua tms muistelemaan.
Sanottakoon vielä, että noissa sosiaalisissa tilanteissa väsyn aina heti alkuunsa ja alan vielä takeltelemaan puheeni kanssa. Siksi en juo pisaraakaan alkoholia niissä, jottei tilanne paheni entisestään. Etukäteen suunnittelen ka mietin, mitä voisi sanoa ja missä tilanteessa. Tosi raskasta. Nautin, kun saan olla omissa oloissani ja tutussa seurassa mutta en voi välttää näitä tällaisia tilanteita. Seuraan kateellisena, kun työkaverit kippaa viinilasin toisensa perään ja ovat kuin kalat vedessä noissa edustustilaisuuksissa. En vain osaa. Pitäisi varmaan lakata täysin yrittämistä, olla tyly ja mykkä. Siitäkin varmaan kokisin huonommuutta jälkikäteen.