Jesustelua... eräs yritys laittaa muovipussit maksullisiksi, ja jeesustelee, että maailman meriin päätyvät muovipussit ovat ongelma..!
Eihän niitä Suomessa sen takia tartte vähentää! Eihän muovipussit Suomessa mereen päädy, idio otti ahne yrittäjä! Ainoa syy laittaa pussit maksullisiksi on ahneus. Eivät halua palvella hyvin. Ainoa typerä ryhmä asiakkaissa ottamaan turha pussi ovat ne, jotka haluavat sen 2x2x10cm tuotteensa ympärille, koska "menevät kauppaan". Heille pussi voisi maksaakin euron, niin katsotaan, kuinka monelle pakkauksen kääre sen jälkeen enää olisi tärkeä.
Kommentit (54)
Suomessa ei tosiaankaan muovipussit päädy vesistöihin. Lisäksi ruokakauppojen muovikassit ovat jo n. 80-prosenttisesti kierrätysmuovia Suomessa. Joten Suomessa on ihan turha tehdä numeroa koko asiasta. Jossain muissa maissa on eri tilanne.
A inoa syy miksi yhtäkkiä ollaan niin "muovitietoisia" on se, että Kiina kielsi sen tuonnin vuoden alusta. Eli Kiina teki vastuullisen teon.
Eurooppa hukkuu muoviin ja nyt puuhataan muoviveroa. Tätä ei voida sanoa ääneen, vaan taitavat poliitikot ja suuryritykset luo narratiivin, jossa yhtäkkiä ollaan ihan itse huolestuttu muovista ja ympäristöstä. Koska muovivuoria on pakko hillitä, niin ainoat irtopisteet pystytään kerätä vain ja ainoastaan suitsuttamalla, kuinka me ollaan kovin kiinnostuneita ympäristöstä. Ihme, että se alkoi heti kun Kiina pisti portit kiinni.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/kiina-kielsi-jatteiden-... (Kiina kielsi jätteiden tuonnin ja tiukensi vaatimuksiaan - jätti vaarallisia jätteitään Aasiaan rahtaavat länsimaat pahaan pulaan)
https://yle.fi/uutiset/3-10229737 (Osa sinunkin muovijätteistäsi on saattanut matkata toiselle puolelle maapalloa – Kiina pysäytti muovirallin Euroopasta)
https://yle.fi/uutiset/3-10267213 (Kiina ei suostu enää roskakoriksi – maailman pitää löytää uusi ratkaisu miljoonien tonnien muovivuorille, ennustavat tutkijat)
Vierailija kirjoitti:
Eikös ne laiteta maksullisiksi siksi, että niitä käytettäisiin vähemmän?
Ei tietenkään, vaan siksi, että näin yrittäjä voi vain lisää karsia omia kulujaan ja samalla jeesustella, että syy on ympäristö, ja tehdä ehkä jopa tienestiä pusseilla. Jos niiden antamisesta olisi jotain selkeää hyötyä yrityksen kassaan, sillä ei olisi mitään väliä, että ne "saastuttavat".
Suomen kadut ja puistot ovat täynnä roskia, koska heikkolahjaiset heittävät roskat maahan.
Kyllä niistä roskista osa päätyy mereen.
Meillä on liikaa jätettä jota poltetaan, ei ole tarpeeksi hyödyntämismahdollisuuksia (lue:kierrätys). Joten on ihan ensisijaista vähentää käyttöä.
Mun mielestä olisi perusteltua, että muovikassit maksavat extraa, jos niistä saatu raha laitettaisiin merien suojeluun. Mutta ei, ne menevät yrittäjän taskuun. Kate muovipussille on melkoinen...
Vierailija kirjoitti:
A inoa syy miksi yhtäkkiä ollaan niin "muovitietoisia" on se, että Kiina kielsi sen tuonnin vuoden alusta. Eli Kiina teki vastuullisen teon.
Eurooppa hukkuu muoviin ja nyt puuhataan muoviveroa. Tätä ei voida sanoa ääneen, vaan taitavat poliitikot ja suuryritykset luo narratiivin, jossa yhtäkkiä ollaan ihan itse huolestuttu muovista ja ympäristöstä. Koska muovivuoria on pakko hillitä, niin ainoat irtopisteet pystytään kerätä vain ja ainoastaan suitsuttamalla, kuinka me ollaan kovin kiinnostuneita ympäristöstä. Ihme, että se alkoi heti kun Kiina pisti portit kiinni.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/kiina-kielsi-jatteiden-... (Kiina kielsi jätteiden tuonnin ja tiukensi vaatimuksiaan - jätti vaarallisia jätteitään Aasiaan rahtaavat länsimaat pahaan pulaan)
https://yle.fi/uutiset/3-10229737 (Osa sinunkin muovijätteistäsi on saattanut matkata toiselle puolelle maapalloa – Kiina pysäytti muovirallin Euroopasta)
https://yle.fi/uutiset/3-10267213 (Kiina ei suostu enää roskakoriksi – maailman pitää löytää uusi ratkaisu miljoonien tonnien muovivuorille, ennustavat tutkijat)
Ok, kiitos tiedosta! Eli poliitikot jeesustelemassa mukana! Eipä ole mikään uusi asia, toki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ne laiteta maksullisiksi siksi, että niitä käytettäisiin vähemmän?
Ei tietenkään, vaan siksi, että näin yrittäjä voi vain lisää karsia omia kulujaan ja samalla jeesustella, että syy on ympäristö, ja tehdä ehkä jopa tienestiä pusseilla. Jos niiden antamisesta olisi jotain selkeää hyötyä yrityksen kassaan, sillä ei olisi mitään väliä, että ne "saastuttavat".
Eurooppaan puuhataan kovaa vauhtia muoviveroa, muovipussikieltoa ja muovivastuuta muovin myyjälle. Kaupat on hätä kädessä sen muovin kulutuksen kanssa, koska kohta sen hinta on kamala. Joten ne toimii nyt.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä olisi perusteltua, että muovikassit maksavat extraa, jos niistä saatu raha laitettaisiin merien suojeluun. Mutta ei, ne menevät yrittäjän taskuun. Kate muovipussille on melkoinen...
Hyvä idea. Toivottavasti mahdollisimman moni vaatisi tätä ja antaisi palautteena ahneille yrittäjille.
Aattele!
Valaskalat pelastetaan laittamalla muovikassit maksulliseksi ja kohta dinosauruksetkin herää henkiin, kun Suomalaisten autoilu tehdään järjettömän kalliiksi.
Ja nämä kaikki, vaikka vihreät ovat oppositiossa, nyt heille ei jää muuta tehtävää kuin läpsiä homoja perseelle ja seisoa lentokoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
A inoa syy miksi yhtäkkiä ollaan niin "muovitietoisia" on se, että Kiina kielsi sen tuonnin vuoden alusta. Eli Kiina teki vastuullisen teon.
Eurooppa hukkuu muoviin ja nyt puuhataan muoviveroa. Tätä ei voida sanoa ääneen, vaan taitavat poliitikot ja suuryritykset luo narratiivin, jossa yhtäkkiä ollaan ihan itse huolestuttu muovista ja ympäristöstä. Koska muovivuoria on pakko hillitä, niin ainoat irtopisteet pystytään kerätä vain ja ainoastaan suitsuttamalla, kuinka me ollaan kovin kiinnostuneita ympäristöstä. Ihme, että se alkoi heti kun Kiina pisti portit kiinni.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/kiina-kielsi-jatteiden-... (Kiina kielsi jätteiden tuonnin ja tiukensi vaatimuksiaan - jätti vaarallisia jätteitään Aasiaan rahtaavat länsimaat pahaan pulaan)
https://yle.fi/uutiset/3-10229737 (Osa sinunkin muovijätteistäsi on saattanut matkata toiselle puolelle maapalloa – Kiina pysäytti muovirallin Euroopasta)
https://yle.fi/uutiset/3-10267213 (Kiina ei suostu enää roskakoriksi – maailman pitää löytää uusi ratkaisu miljoonien tonnien muovivuorille, ennustavat tutkijat)
Ok, kiitos tiedosta! Eli poliitikot jeesustelemassa mukana! Eipä ole mikään uusi asia, toki.
Missasit pointin. Meillä on käsissä Euroopan laajuinen muoviongelma, jonka ratkaisemiseksi puuhataan veroa sun muuta, joka tulee osumaan jokaiseen toiminnanharjoittajaan myös Suomessa. Ennen dumpattiin muovimme Kiinan meriin, ei enää.

Niiin niiiin mutta kun jengi jeesustelee asiassa välittävänsä ympäristöstä! Ja se ei ole siis se syy.

Siis antamiesi linkkien valossa.
Mutta miksi se on niin vaikeaa ostaa kertokasseja/kangaskasseja? Itse en ole ostanut muovikasseja enää ikuisuuksiin kassalta.. o:
Maksullisuus on vähentänyt muovipussien käyttöä ja se on hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi se on niin vaikeaa ostaa kertokasseja/kangaskasseja? Itse en ole ostanut muovikasseja enää ikuisuuksiin kassalta.. o:
Eihän se niiden ostaminen olekaan vaikeaa, mutta yhtä kangaskassia pitäisi käyttää 200 kertaa, että se nollaisi haitat ympäristölle vs. muovikassi. Käytätkö niin monta kertaa? Entä mitenköhän ne polypropeeniset kestokassit???? Ja ongelma on se, että se kassi ei ole mukana siellä kaupassa, kun se on viety kotiin ja ne vievät ihan stanasti tilaa. Tunge nyt sellainen Michael Korsiin?
Tuotepakkaukset ovat paljon suurempi ongelma, mutta niiden resurssisyöppöydestä ei voi tinkiä, koska tuotetta täytyy esitellä mahdollisimman houkuttelevasti, jotta se myisi maksimaalisesti.
Vierailija kirjoitti:
Eihän niitä Suomessa sen takia tartte vähentää! Eihän muovipussit Suomessa mereen päädy, idio otti ahne yrittäjä! Ainoa syy laittaa pussit maksullisiksi on ahneus. Eivät halua palvella hyvin. Ainoa typerä ryhmä asiakkaissa ottamaan turha pussi ovat ne, jotka haluavat sen 2x2x10cm tuotteensa ympärille, koska "menevät kauppaan". Heille pussi voisi maksaakin euron, niin katsotaan, kuinka monelle pakkauksen kääre sen jälkeen enää olisi tärkeä.
Miksi et voi ottaa omaa pussia mukaan? Tämä on hyvä käytäntö. Ymmärrän kyllä kuinka muutos pelottaa ja yksinkertainen sitä vastustaa ymmärtämättä edes miksi. Maailma muuttuu näin paremmaksi paikaksi, anna sen tapahtua ja yritä suhtautua jatkossa muutoksiin hieman avoimemmin. Ei tuollainen lapsellinen käytös auta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tuotepakkaukset ovat paljon suurempi ongelma, mutta niiden resurssisyöppöydestä ei voi tinkiä, koska tuotetta täytyy esitellä mahdollisimman houkuttelevasti, jotta se myisi maksimaalisesti.
Kokoajan ne tutotepakkauksetkin muuttuu, vaikka et ilmeisesti sitäkään huomaa.