Loparit, loma, saikkua vai pysy siellä?
Eli olen hankkinut muutama kuukausi sitten liput Japaniin ja lähtö häämöttää. Puhui töissä lomastani elokuussa ja esimiehen nihkeästä vastauskesta ("ensin anotaan loma sit en varataan liput" eli ihan ymmärrettävä vastaus) johtuen en uskaltanut tuoda asiaa esille enään - i know: loser.
Olisim lähdössä siarieni kanssa, jotka nyt ovat pettyneitä kuullessaan etten olisikaan lähdössä.
Olen viimeikoina tuonut asiaa jonkin verran esille työpaikalla, johon esimies sitten todennut "teet itse päätöksesi". Paikkamme sopimus päättyy tämän kuun lopussa ja olen määräaikaisena töissä tammikuun loppuun. Työnantajani on sanonut, että hommaa löytyy kyllä, mutta että sopimuksen voi purkaa marraskuussa ja jo mahdollisesti lokakuussa.
Mua vaan tökkii että lähtö on tällä viikolla. Meitä on kolme ko työpaikassa. Ko työ ei oo missään vaiheessa innostanut (oma asenne tökkii), työkaverit sanoo että jää, ei kande lähtee, mulla tulossa isompi leikkaus tuosa ensi kuussa enkä töitä voi tehdä kkauteen. Mietin kans sitä ettei noi työkaverit haluis varmaa olla mun kaa tekemisissä, jos jätän heidät kaksitaan sinne (esimies sano saikuttavansa loppuajan jos läjden) Samalla haluun vaan lähtee, jättää hetkeksi kaikki tän paikan asiat ja olla miettimättä niitä. On ollu todella rankka vuosi ja haluaisin nähdä hetken jotain muuta.
Kaikinpuolin harmitelen kun oon sopinut useampia juttuja päällekkäin. Oon tehnyt tätä koko vuoden nyt - rasittaa. Itsehän kusen omaan nilkkaani tässä.
loma