Jaksaisiko joku neuvoa mitä tekisin hiuksilleni kun harmaata pukkaa?
Oma hiusvärini on hyvin tumma. Aloin harmaantua tässä parisen vuotta sitten, minkä jälkeen olen ostanut väriä kotiin ja värjännyt harmaat juuret samanvärisiksi kuin mut hiukseni. Mutta nyt kun ikää on jo yli 45, kokonaan hyvin tumma tukka alkaa näyttää vähän kovalta, koska olen luonnostani kalpeaihoinen. Mutta en tunne harmaantumistakaan ihan ajankohtaiseksi tässä iässä, vaikka harmaa toki voi olla hyvinkin pukeva.
Mitähän tässä voisi ja kannattaisi tehdä? Raidoista en tiedä mitään ja kun viimeksi kampaajalla latvoja leikkauttaessani yritin kysellä kampaajan ajatuksia, hän ei sanonnut oikeastaan mitään. Leikkaukseni on olkapäille ulottuva, hius ei kiharru, ja voisin jatkaa suunnilleen samalla mallilla, sillä en oikein tykkään lyhyemmista hiuksista (itselläni), mutta väriasia mietityttää. Jos nyt esimerkiksi otan raitoja, joutuneen ramppaamaan jatkuvasti kampaajalla juurikasvun takia. Kun olen vähän kampaajapelkoinenkin , helpoin ratkaisu olisi kotivärjäys. Mutta mitään raitoja en osaa kotona tehdä, eikä ne ehkä näkyisikään tummassa osassa hiuksia.
Tämähän on varmaan tylsä ja itsekäs aihe, mutta jos joku haluaa antaa vinkkiä tai kertoa, miten on toiminut samantapaisessa tilanteessa, olisin iloinen :)
Kommentit (26)
No etpä voi muuta tehdä kuin hyväksyä harmaat tai värjätä.
Jos ei harmaa miellytä, niin ei kai siinä muu auta kuin värjätä.
Anna sen harmaantua. Vaimokin värjää tukkaansa tummaksi pakonomaisesti, vaikka minusta se olisi aivan yhtä kaunis harmaantuneena.
Kiva kun vastailette. Kalju ei sovi minulle. Ja tuossa värjäysasiassa toivoisin neuvoa, koska mietin, voisinko jollain ilveellä muuttua vähän vähemmän tummaksi, mutta silleen luonnollisesti. Kun en oikein tiedä raitojenkaan mahdollisuuksista. ap.
Sinänsä ihme, että tukkasi alkaa harmaantua vasta nyt. Monet tummat värjäilee harmaitaan piiloon kolmikymppisinä.
Jos et halua ravata kampaajalla, sitten et kai voi asialle mitään.
Mun veljen vaimolla oli sama ongelma ja hän otti vaaleita raitoja ja näyttää tosi hyvältä.
Sitä en tiedä miten usein hän joutuu kampaajalla ravaamaan.
Olen 41, ja samat mietteet minulla. En ole vuosikausiin värjännyt hiuksia, mutta nyt alkaa olla pari aika näkyvää harmaata raitaa. Kokeilin tässä juuri hennaa, koska jotenkin hiukset muutenkin ovat paljon kylmemmän ruskeat kuin nuorempana. Täytyy lisätä vielä pari kerrosta, jotta raitojen väri syvenee, nyt se muistuttaa huonosti kotona blondattua.
Tumma tasainen väri näyttää mielestäni helposti epäluonnolliselta, kypärämäiseltä.
Hei,
Mulla sama ongelma. Tosin en ole aivan niin tumma luonnostaan. Nyt mulla on tummaksi (tummempi kuin oma väri) värjätyt hiukset. Ja juurikasvu on aivan karsea. Olen käynyt kampaajalla noin kahden kuukauden välein värjäyksestä. Jatkossa olen ajatellut värjätä pelkillä kasviväreillä. Tosin kasvivärit eivät ilmeisesti peitä kokonaan harmaita. Hiuksiin tulee ehkä luonnollisia raitoja, kun värjää kaviväreillä juuri näiden harmaiden kohdalta. Tosin en tiedä lopputulosta, miltä tällainen kokonaisuus tulisi näyttämään. Olisiko hyvä vai ei? Ehkä joku hiusten kasvivärjäykseen perehtynyt kampaaja osaisi kertoa?
VÄRJÄÄ kotivärillä vain hiusten tyvi, eli mahd. lähellä omaa tai nykyistä väriä olevalla sävyllä. Harmaita joutuu peittämään niin tiuhaan.
Entäs jos me vanhat annetaan vaan harmaat tulla? Uusi trendi?!
N49
K-raudasta 10l maalipönttö ja dippaat pään sinne. Harmaat peittyy ja värivalikoima todella laaja.
Vierailija kirjoitti:
VÄRJÄÄ kotivärillä vain hiusten tyvi, eli mahd. lähellä omaa tai nykyistä väriä olevalla sävyllä. Harmaita joutuu peittämään niin tiuhaan.
Mikä merkki?
Kyllä kasviväreillä saa harmaatkin peittoon. Suosittelen ekokampaajaa, itse on vähän hankalaa.
Joko värjätä tummaksi tai otat vaaleita raitoja.
Ota pari astetta nykyistä väriäsi vaaleampi sävy.
Kiva kun vielä vastailitte. Ajattelen niin, että ehdin olla kymmeniä vuosia harmaatukkainen, jos elän pitkään, ja siksi voisi nyt vielä olla vähän värikkäämpi. Mutta kun en jaksa vaihtaa hiusmallia oikeastaan koskaan, tässä pitäisi löytää jonkinlainen patenttiratkaisu. Voi olla, että vielä värjään kotona nuo juuret ja yritän vielä löytää kuvia raidoista. Mielikuvani kun ovat varmaan vanhoja ja raidoista tulee mieleen joskus muodissa olleet oikein näkyvät raidat. Itse haluan siis luonnollisen vaikutelman. ap.
Vierailija kirjoitti:
Kiva kun vastailette. Kalju ei sovi minulle. Ja tuossa värjäysasiassa toivoisin neuvoa, koska mietin, voisinko jollain ilveellä muuttua vähän vähemmän tummaksi, mutta silleen luonnollisesti. Kun en oikein tiedä raitojenkaan mahdollisuuksista. ap.
Ap, vaaleat, neutraalit raidat ovat paras vaihtoehto. Siinähän hiusta ei värjätä, vaan omaa väriä poistetaan, jolloin ne muistuttavat paljon luonnostaan valkenevia ("harmaita") hiuksia.
Palstan porukka on enimmäkseen nuorehkoa, eivätkä tiedä näitä juttuja.
Kaverini on viiskymppisestä laittanut raitoja kampaajalla, nyt hiusten yleisilme on vaalea. Nuorena oli siis brunetti ja värjäsi paljon punertavilla sävyillä.
Olen itse vasta huomannut yksittäisiä pigmentittömiä hiuksia, ja aion myös ruveta raidoittamaan pehkoani, kunhan lisääntyvät. Olennaista on , että et ota väriraitoja, vaan pelkästään pigmentinpoiston.
Harmaantuminen on oikeasti väärä sana: ne vaaleat "mummosuortuvat" eivät enimmäkseen ole harmaita vaan valkoisia!
Kuinka suuri osa hiuksistasi on jo harmaantunutta? Minulla on muutamakin tuttava, jotka ovat jo kokonaan harmaita ja värjäävät hiuksiaan tummaksi. Jo puolen sentin jälkeen ero juurikasvun ja värjättyjen hiusten välillä on tosi rankka. Paljon enemmän näkyvä kuin esimerkiksi "maantienharmaan" kanssa.
Sinun kannattaa tosiaan sitä hiusten väriä saada vaaleammaksi, jos tumma ei enää sovi niin hyvin. Jos väri ei haalistu oikeaan tummuus/vaaleusasteeseen omia aikojaan, vaalennuspesu kampaajalla on värinpoistoa lievempi ja hellävaraisempi. Sekin jättää kuitenkin oranssia vivahdetta, eli sen päälle on yleensä värjättävä (sävyllä joka olisi nyt vaaleampi kuin ennen).
Jos haluat koko pään pitää värjättynä, mustakin kannattaa siirtyä juurikasvun kotivärjäykseen, sillä tarvitset sitä tosi usein. Parilla tutulla on taas sitten tuo raidoitus ja se näyttää tosi luonnolliselta, mutta pitää tehdä kampaajalla jos et itse tunne osaavasi. Heillä on harmaata jo näkyvissä pidemmällä matkalla, ja raidat eivät ole vaaleita värinpoistoraitoja vaan harmaata on värjätty tummemmaksi sillä entisellä omien hiusten värillä. Jos nykyinen kampaajasi ei oikein tuntunut osaavan asiaa kommentoida, kannattaa silmäillä näkyykö tutuissa jotakuta tällaista harmaiden raidoittajaa, ja kysyä missä hän käy.
Olen 28-vuotias ja hiukseni on aina ollut maantien harmaa. Nyt se on vielä enemmän vaaleampi. Olen hiukan nolona kun jotkut ihmiset todella luulevat että olen harmaantunut vaikka totuus on että se on oma värini joka tulee sielä ja pysyy. Harmaa sopii silmiini täydellisesti. Aijon laittaa raitoja jatkossa tummempaan. Olkaa omia itseänne.
Vedä kaljuksi