Lue keskustelun säännöt.
Miten lähteä liikkeelle jos on syrjäytynyt ja jännittää ihmisiä?
07.10.2018 |
En varsinaisesti pelkää ihmisiä, mutta olisi kauhea joutua tilanteeseen, jossa vaikka koululuokassa pyydetään kertomaan itsestä jotain. Elämäni ei ole ollut mitenkään normaalia, olen ollut mm. sairaalassa viime vuosien aikana ja mitään neutraalia ja tavallista kerrottavaa ei oikein ole esim. työkokemuksesta. Olen aina vihannut small talkia, mutta nyt en enää oikein edes osaa sitä.
Olisi mukava kyllä palata ihmisten pariin, jos se vaan ei ole ihan liian kuormittavaa.
Kommentit (4)
Kansalaisopisto, muu harrastus tai harrasteryhmä, kuntouttava toiminta, yhdistystoiminta, osa-aikatyö, vapaaehtoistyö, tapahtumat, kirjasto, kahvila, uimahalli, musiikki, teatteri, ulkoliikunta, seurakunta.. paikallislehdestä tai kunnan nettisivuilla voi katsella tarjontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin itsekkin samaa. Olen 28 ja täysin eristäytynyt, voin todella huonosti. Asun Helsingin keskustan lähellä. Kukaan ei uskoisi päältäpäin missä jamassa nuori nainen voi olla.
Jatkuvat rankat ja nöyryttäviä pettymykset vuosien varrella ovat heikentäneet minua totaalisesti. Kun kerron tarinani jollekkin niin ei ne meinaa uskoa todeksi. Minulla ei ole enään mitään toivoa pärjätä. Viimeinen oljenkorsi oli viimeisessä työpaikassa, oli ihania työkavereita mutta jäin silti ulkopuolelle, somessa olivat ystäviä ja näkivät myös vapaalla. Koin tämän niin nöyryttäväksi että irtisanouduin. En vain jaksa enään.
En ole hullu, en outo, olen jopa ok/ hyvänäköinen. Olen vuosia tehnyt töitä itseäni kanssa, maksanut itseäni kipeäksi asiantuntija palveluistakin. Tajusin vain että jotenkin en sovi tähän nykymaailmaan.
Jännä juttu on että muiden mielestä olen ihana, järkevä, kiva, mukava, on hyvät sosiaaliset taidot, eli minulla on kaikki piirteet mitä arvostetaan ja silti täysin syrjäytynyt.
Ei perhettä, ei ystäviä, ei tulevaisuutta.
Opettele ensin liikkumaan itse, kaupoissa, kaupungilla, kahviloissa... Sitten kun noi sujuu, nii voi vaikka koittaa jutella muutoman sanan sen kassan tai tarjoilijan kanssa, ei se vaikeaa ole, kun vaan pääset sen oman ahdistuksen yli. Eikä sillä ole väliä mistä puhutaan ja mielummin jotain kivaa sitä ihmiseltä kuulee, kuin niitä loputtomia arvosteluja, mitä joillakin suupalteilla on tapana jakaa "onko sillä lapsella edes hanskoja" , "meidän lapset eivät koskaan saa tikkukaramelliä syödäkseen"... Ehkä voisi vaan siellä bussipysäkillä sanoa sille kanssa odottajalle "hyvää huomenta" tai edes esittää ne kysymykset vähän harkiten "oletko huomannut että lapsesi on paljain käsin"... Ja sitten kun sen vastauksen saa niin ei tarvitse intää omaa mielipidettä. Eli oikeastaan on oikein hyvä että kaikki ihmiset eivät ole näitä omasta mielestään hyviä puhujia...
up