Lue keskustelun säännöt.
Elämäni ei ole minun
02.10.2018 |
Vai pitäisikö tähän vasn todeta, että omia valintoja. Tavallaan onkin, nimittäin työ ja lapset. Töissä olen jaksamisen äärirajoilla, en pelkästään työmäärän takia vaan turhautumisen. Haluaisin pois sieltä ja haenkin uutta työtä, mutta eihän sitä tuosta vaan saa.
Ikävän työpäivän jälkeen tulen sotkuiseen kotiin, missä teini uhmittelee kun kaikki on huonosti. En jaksaisi ja kyyneleet nousee silmiin. Täytyy kuitenkin viedä lapsia harrastuksiin, joten en taaskaan pääse omaani vaikka työn kuormituksen vuoksi se olisi tärkeää päälle. Ja myös fysiikalle. Mutta lapset ensin.
Hajoan tähän tunteeseen, että elämäni ei ole millään tavoin hallinnassani. Joka puolelta tulee vain vaatimuksia ja pyyntöjä ja täytän niitä päivästä toiseen.
Raha-asiatkaan ei ole parhaalla mallilla.
Mies on paljon poissa työn vuoksi, joten arjen pyöritys on vastuullani.
Haluaisin kadota jonnekin kaikkien saavuttamattomaksi ja tehdä vain asioita, joista nautin - RAUHASSA!
En tiedä kauanko kestän ja mitä tapahtuu kun en enää kestäkään. En ole enää oma itseni eikä elämässä tunnu olevan mitään hauskaa enää.
Kommentit (3)
Totta ja samalla ainesta provoiluun. Älä lannistu! Pyri säilyttämään huumorintajusi! Tee se irtiotto, hittovie!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taistelen päivittäin masennuksen syöveriin joutumista vastaan, tuntuu siltä, että toikun siinä mopossa mikä on karkaamassa otteestani.
Ap
Mitäpä jos varaisit nyt ihan ekana ajan omalääkärille tai työterveyslääkärille ja pyytäisit aikaa psykiatriseen arvioon. Kuulostat masentuneelta tai burnoutista kärsivältä.