Psykoottinen (?) henkilö facebookissa, minne ilmoittaa?
Kyse on eräästä kaukaisesta sukulaisestani. Tiedän että henkilöllä on nuoresta pitäen ollut mielenterveys- ja päihdeongelmia ja on ollut mm. osastojaksoja, lapsensa ovat otettu huostaan jne. Olin viimeksi tekemisissä tämän ihmisen kanssa ehkä viitisen vuotta sitten, jolloin hän oli todella sekava, uhkaili minua ja perhettäni ja puhui pelottavia. Tämän jälkeen hän joutui ilmeisesti jonnekin hoitoon (?), katosi somesta enkä enää nähnyt häntä.
Nyt äskettäin törmäsin hänen profiiliinsa facebookissa ja järkytyin. Profiili on täynnä ihan samoja juttuja ja kirjoituksia, mitä sepitti silloin psykoosissa ollessaan. Seinä on täynnä pitkiä tekstejä ilman välimerkkejä, todella epäselvää kirjoitusta jonka ainoa "punainen lanka" on se, että hän on mielestään jotenkin kytköksissä johonkin suureen ???, pystyy vaikuttamaan luonnonoimiin?, keskustelee jumalien ja demonien kanssa jne.
Osa päivityksistä taas ovat täynnä raivoa jossa hän pauhaa valtion ja hallituksen salaliitosta ja osassa jopa uhkauksia tyyliin "pian alkaa porukkaa arkadianmäellä tippumaan, jos ei..."
On myös sekavia videoita, kuvia joissa viiltelee jne.
Kun esnimmäistä kertaa näin tämän kaiken niin järkytyin niin, että soitin hätäkeskukseen. Sieltä sanottiin, että jos ei akuuttia hätää ole niin eivät voi asialle mitään, että ota yhteyttä henkilön omaisiin tai hoitotahoon.
Mutta ongelma on se että en tiedä onko hänellä mitään hoitotahoa ja omaisista olen ollut yhteyksissä miehen siskoon ja hän on sanonut ettei hänellä ole mitään yhteyksiä veljeensä sen jälkeen kun tämä kävi heidän luonaan riehumassa ja uhkasi polttaa talon, ja sanoi ettei muukaan perhe enää ole miehen kanssa tekemisissä.
Itse en USKALLA kysyä mieheltä hänen vointiaan tai että tarvitseeko apua. Hän on ennenkin tällaisista kysymyksistä suuttunut minulle valtavasti, ja nyt minulla ei ole varaa ottaa mitään riskejä. Kotona kaksi pientä lasta ja kolmas mahassa. En nyt kaipaa minkäänlaista hämminkiä meidän elämäämme.
Mutta huolissani olen tästä ihmisestä, ja tietenkin vähän peloissani että mitä jos tekeekin jotai pahaa. Eikö kukaan voi tehdä asialle mitään?
Kommentit (14)
Asuinpaikkakunnan terveyskeskukseen. Ei sosiaalitoimi mt-häiriöitä hoida.
Kazumi-chan kirjoitti:
Ei, jos ei ole vaaraksi itselleen/muille niin täysi-ikäistä ihmistä et hoitoon väkisin saa.
Näin minulle sanottiin häkestäkin. Mutta mistä tuota tietää, että onko hän vaarallinen vai ei? On kuitenkin ennenkin syyllistynyt tuossa tilassa rikoksiin ja sairas kun on niin voi tehdä mä vain...
-ap
Soita kyseisen henkilön alueen sosiaalipäivystykseen ja tee hänestä ns huoli-ilmoitus. Voi päätyä tuon kautta tahdonvastaiseen hoitoon, koska tekevät tiivistä yhteistyötä ensihoidon ja poliisin kanssa.
Ja kerro, että haluat pysyä suhteessa asiakkaaseen nimettömänä.
Vierailija kirjoitti:
Kazumi-chan kirjoitti:
Ei, jos ei ole vaaraksi itselleen/muille niin täysi-ikäistä ihmistä et hoitoon väkisin saa.
Näin minulle sanottiin häkestäkin. Mutta mistä tuota tietää, että onko hän vaarallinen vai ei? On kuitenkin ennenkin syyllistynyt tuossa tilassa rikoksiin ja sairas kun on niin voi tehdä mä vain...
-ap
Se on tässä maassa pitkälti siten että jotain täytyy tapahtua ennen kuin kukaan herää mihinkään. Valitettavasti.
Jos tiedät miehen kotipaikkakunnan ja osoitteen, niin voit tehdä ilmoituksen kyseisen paikkakunnan aikuissosiaalityöhön, ja lain mukaan sosiaalityöntekijöiden on arvioitava tilanne ja hoidon tarve. Jos et tiedä osoitetta, niin sitten on aika vähän mitään tehtävissä.
T: Sosiaalityön opiskelija
Ei psykoosi ole automaattisesti tila joka on muille vaaraksi.Harvoin näin.Onko läheisempiä sukulaisia,soita heille?
Ilmoita tosiaan terveyskeskukseen. Lisätukea voisit saada taloyhtiön isännöitsijältä, jos häiriköi sielläkin.
Mutta vaikea on saada tahdonvastaiseen hoitoon. Yksi kaverini on samassa jamassa aina pian, kun tahdonvastaisesta hoidosta ulos pääsee.
Hän jättää heti lääkkeensä syömättä ja sitten on erittäin suurena riesana uhkailuineen vuoden pari, kunnes taas saadaan hoitoon. Miksei noita eristetä muita häiritsemästä tai pakkolääkitä avohoidossa.
Siis tuollainen vainoava kahelia, joka kuvittelee minusta vaikka mitä hullua, voi olla hyvin vaarallinen.
Jep. Ilmoitus sosiaalipäivystykseen. Nimesi ei pitäisi tulla ilmi(?). Vähän kuin lastensuojeluilmoitus, mutta aikuisesta vain.
Psykoosi vain pahenee kun valkotakkiset tulevat soittamaan ovikelloa. Siinä tilanteessa hän kokee joutuneensa valtion salaliiton kohteeksi, jonka seurauksena hänestä koitetaan hankkiutua eroon pakkolääkityksellä. Demonithan johtavat varjoissa eduskuntaa kuten Omen-elokuva jo aikanaan ennustikin. Ainoa tapa selvitä tilanteesta silloin on kiristää foliohattua puolikas kierros vasempaan.
Virka-aikainen sosiaalipäivystys, sinne on suorat numerot. Voit tehdä ilmoituksen kertomatta nimeäsi.
Turha kierrättää tuollaista asiaa sosiaalipäivystyksen kiusana. Joutuvat sieltä vain välittämään ilmoituksen terveydenhuollolle. Toki joillakin paikkakunnilla sosiaalipäivystyksen yhteystiedot on helpompi löytää kuin oikean terveysaseman, puhelun läpi saamisesta puhumattakaan, että siinä mielessä toki :D
Ei, jos ei ole vaaraksi itselleen/muille niin täysi-ikäistä ihmistä et hoitoon väkisin saa.