Haluaisitko laulaa kuorossa?
Kommentit (9)
Kyllä, jos ylipäätään osaisin laulaa. Sellaisessa, jossa on hyviä laulajia (esim. seurakuntien kirkkokuoroissa ei aina ole).
Haluaisin, mutta en halua laulukokeeseen. En missään nimessä aio laulaa yksin kenenkään kuullen, vaikka tykkään laulaa muuten. Laulan sitten yksin kotona.
Haluaisin laulaa kuorossa kaikentyylistä laidasta laitaan. Enemmän kuitenkin viihteellistä kuin mitään klassista.
Kyllä. Tasokas sekakuoro, jossa olisi suunnilleen saman verran miehiä kuin naisiakin. Lauloin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuorossa. Nyt aikuisiällä ei ole sopivaa kuoroa enää löytynyt :(
Ehdottomasti, itseni kohdalla nyt vain sattuu olemaan tämä Marx-ongelma, Groucho Marx siis, että en haluaisi sellaiseen kuoroon joka hyväksyisi minut jäsenekseen. Eli en ole riittävän hyvä sellaiseen kuoroon jossa oikeasti haluaisin laulaa.
Olen laulanut aikoinani koulun kuorossa muutaman vuoden ja tykkäsin, mutta sen jälkeen lähellä ei ollut mitään sellaista kuoroa, jonka mukaan olisin lähtenyt.
En haluaisi mitään virrenveisuuta tai liian korkeatasoista kuoroa, vaan kepeitä, hyviä ja helppoja kappaleita laulettavaksi ihan omaksi iloksi, esiintymistä en niin kaipaa, en varsinkaan missään meluisassa kauppakeskuksessa. Muistan aina miten upea fiilis oli koulun kuorossa, kun kaikkien äänet sopivat täydellisesti yhteen ja siitä tuli kuin yksi mahtava ääni, joka soljui kappaleen mukana. Oli tosi karvoja nostattavan hienon tuntuista olla siinä yksi laulaja ja nähdä kuinka kaikilla oli sama fiilis. N44
Oi, kuorolaulu oli niin parasta! Sitä kaipaan eniten menneisyydessäni. Täälläpäin ei ole sellaista kuoroa, johon voisin mennä. Joko vääränlaisia kuoroja tai sopivia kuoroja minulle sopimattomalla harjoituspaikalla.
red army choir