Mies jätti estoisuuteni vuoksi
Löysin vuosi sitten aivan ihanan miehen. Menestyvän, komean, kiltin ja raittiin. Luulin, että meillä on kaikki hyvin ja edessä yhteinen tulevaisuus.
Mies kuitenkin jätti minut yllättäen viime viikonloppuna. Järkyttyneenä halusin tietää syyn ja mies sanoi, että olemme liian erilaisia. Mielestäni elämäntapamme ja arvomme sopivat hyvin yhteen. Sitten mies tarkensi, ettemme kohtaa seksuaalisesti.
Myönnän olevani estoinen ja häpeän kroppaani ja alastomuuttani. Pidän perinteisestä lähetysaarnaajasta ja pimeästä, koska se tuntuu turvalliselta. Mies kuitenkin olisi halunnut ties mitä suuseksiä, asentoja, leluja jne.
Mikä siinä on, ettei perusseksi riitä miehille? Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia? Vertaistuki olisi tarpeen.
Kommentit (410)
Jos pariskunnille sopii nuolla toitenkanen peppua niin nuolkoon, on silloin vissiin vakka valinnut kantensa.
Mutta minulla laittaa luonto vastaan, kyllä se haju tulee nenään.
Ja ajatus siitä bakteerimäärästä ja koko asia sinällään, en vaan pysty. Siitä on kyllä kiihotus ja kiihkeys kaukana, paremminkin Yrjön vallassa olisin.
Kyllä peppu haisee omalleen, kuten joku sanoikin, ei sitä pysty millään niin puhtaaksi jynssäämään.
Mietin sitäkin onko edes terveellistä ne huuhtelut ja sisäpesut, koska ne bakteerit on luultavasti tarkoitettu olemaan siellä suolessa omissa oloissaan?
Tuli mieleeni eräs jakso Sinkkuelämää-sarjasta kun Mirandaa ällöttää kun mies nuolemisen jälkeen suutelee häntä.
Miten on, suuteletteko alapään nuolemisen jälkeen toisianne suulle vai miten?
Jos, niin miltä se tuntuu?
Vierailija kirjoitti:
Jos pariskunnille sopii nuolla toitenkanen peppua niin nuolkoon, on silloin vissiin vakka valinnut kantensa.
Mutta minulla laittaa luonto vastaan, kyllä se haju tulee nenään.
Ja ajatus siitä bakteerimäärästä ja koko asia sinällään, en vaan pysty. Siitä on kyllä kiihotus ja kiihkeys kaukana, paremminkin Yrjön vallassa olisin.
Kyllä peppu haisee omalleen, kuten joku sanoikin, ei sitä pysty millään niin puhtaaksi jynssäämään.
Mietin sitäkin onko edes terveellistä ne huuhtelut ja sisäpesut, koska ne bakteerit on luultavasti tarkoitettu olemaan siellä suolessa omissa oloissaan?Tuli mieleeni eräs jakso Sinkkuelämää-sarjasta kun Mirandaa ällöttää kun mies nuolemisen jälkeen suutelee häntä.

Mies on suudellut mua sen jälkeen. Siinä oksennuksessa pitelemistä. Yököttää.
Vierailija kirjoitti:
Mutta minulla laittaa luonto vastaan, kyllä se haju tulee nenään.
Sinä väität paljon, mutta vailla mitään kokemusta tai todisteita. Tietämättömyydestä mielipiteesi tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen te naiset suostutte kun miehen takapuolta nuolemaan, yhyh.
Samoin minun takapuolta ei kenenkään tarvitse nuolla, en halua enkä edes pystyisi jotain ihmistä siihen hommaan pyytämään.
Jonkinlainen kunnioitus pitää ihmisillä olla toisiaan kohtaan.Minusta tuntuisi, että se mitä tehdään rakastelless toisillemme kuvastaa myös muuta käytöstä parisuhteessa.
Niin mitähän p..kanheittoa tulisi ihan jokapäiväisessä elämässä esiin?
En pystyisi kunnioittamaan miestä joka möyrisi mun peräreijässä.
Eikä tarvisi kunnioittaa mihenkään minua vastasaa tilanteessa.Haluta ihminen voi monta asiaa mutta kaikkia *haluja* ei tarvitse aina toteuttaa.
No onko se sitten parisuhteessa jotenkin huonoa käytöstä, että haluaa antaa toiselle hyvän olon ja toinen tekee kaikkensa, että sinulla olisi hyvä olla? En mä siitä kärsi, että nuolen äijän peräaukkoa esim suuseksin yhteydessä. En nyt innostu siitä itse niin kuin esimerkiksi hänen genitaaliensa nuolemisesta, mutta pidän siitä, että hän nauttii. Ja jos sinua kauhistuttaa nainen joka nauttii siitä että saa miehensä nauttimaan, lupaan sinulle, että hän on myös 10-tason p*llunnuolija, joka viettää pitkiä sessioita vieden minua orgasmista toiseen. Ja antaa minulle ekstrasäväreitä myös nuolemalla sitä perärööriäkin. Eli ehkä meidän suhde on sinun mielestäsi ihan hirveää ja sairasta alistamista ja itsensä alentamista, niin ainakin se on vastavuoroista.
Mä olen aina painottanut omille kumppaneilleni, etten tahdo heidän tekevän minulle mitään pelkästään minun nautintoni vuoksi, elleivät he itse asian tekemisestä nauti. Ei minua kiihota se, että joku työskentelee ihan vain suorituksena.
Minä nautin tehdessäni tiettyjä asioita, koska kumppani nauttii niistä. Nautin nautinnon ja hyvän mielen tuottamisesta.
Onko se teille vieras ajatus?
Vierailija kirjoitti:
Huvittava ketju. Aloituksessa ap ihmetteli, kun mies kyllästyi vuodessa lahnailuun, mutta suurin osa ketjusta vängätään anaaliseksistä. Toisaalta, kaikki tuohon väliin mahtuva on sitä perusseksiä.
Minä taas pidän tuota syvää oman kehon häpeää isompana ongelmana, josta seksuaalinen rajoittuneisuus varmaan myös johtuu. En nimittäin usko, että tällainen henkilö voi pahemmin nauttia seksistä ja normaalilla tunneälyllä varustettu mies ei varmasti nauti tilanteesta myöskään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen te naiset suostutte kun miehen takapuolta nuolemaan, yhyh.
Samoin minun takapuolta ei kenenkään tarvitse nuolla, en halua enkä edes pystyisi jotain ihmistä siihen hommaan pyytämään.
Jonkinlainen kunnioitus pitää ihmisillä olla toisiaan kohtaan.Minusta tuntuisi, että se mitä tehdään rakastelless toisillemme kuvastaa myös muuta käytöstä parisuhteessa.
Niin mitähän p..kanheittoa tulisi ihan jokapäiväisessä elämässä esiin?
En pystyisi kunnioittamaan miestä joka möyrisi mun peräreijässä.
Eikä tarvisi kunnioittaa mihenkään minua vastasaa tilanteessa.Haluta ihminen voi monta asiaa mutta kaikkia *haluja* ei tarvitse aina toteuttaa.
No onko se sitten parisuhteessa jotenkin huonoa käytöstä, että haluaa antaa toiselle hyvän olon ja toinen tekee kaikkensa, että sinulla olisi hyvä olla? En mä siitä kärsi, että nuolen äijän peräaukkoa esim suuseksin yhteydessä. En nyt innostu siitä itse niin kuin esimerkiksi hänen genitaaliensa nuolemisesta, mutta pidän siitä, että hän nauttii. Ja jos sinua kauhistuttaa nainen joka nauttii siitä että saa miehensä nauttimaan, lupaan sinulle, että hän on myös 10-tason p*llunnuolija, joka viettää pitkiä sessioita vieden minua orgasmista toiseen. Ja antaa minulle ekstrasäväreitä myös nuolemalla sitä perärööriäkin. Eli ehkä meidän suhde on sinun mielestäsi ihan hirveää ja sairasta alistamista ja itsensä alentamista, niin ainakin se on vastavuoroista.
Mä olen aina painottanut omille kumppaneilleni, etten tahdo heidän tekevän minulle mitään pelkästään minun nautintoni vuoksi, elleivät he itse asian tekemisestä nauti. Ei minua kiihota se, että joku työskentelee ihan vain suorituksena.
Minä nautin tehdessäni tiettyjä asioita, koska kumppani nauttii niistä. Nautin nautinnon ja hyvän mielen tuottamisesta.
Onko se teille vieras ajatus?
Ei ole vieras ajatus. Mutta usein saa lukea niitä kertomuksia, että "oksettaa tehdä asiaa X, mutta teen sitä, koska kumppanini nauttii siitä". Olen siis sinänsä kanssasi samaa mieltä. Lopputulema ei vain saa olla se, että "huh, nyt se on tyytyväinen, onneksi selvisin hengissä enkä oksentanut".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pariskunnille sopii nuolla toitenkanen peppua niin nuolkoon, on silloin vissiin vakka valinnut kantensa.
Mutta minulla laittaa luonto vastaan, kyllä se haju tulee nenään.
Ja ajatus siitä bakteerimäärästä ja koko asia sinällään, en vaan pysty. Siitä on kyllä kiihotus ja kiihkeys kaukana, paremminkin Yrjön vallassa olisin.
Kyllä peppu haisee omalleen, kuten joku sanoikin, ei sitä pysty millään niin puhtaaksi jynssäämään.
Mietin sitäkin onko edes terveellistä ne huuhtelut ja sisäpesut, koska ne bakteerit on luultavasti tarkoitettu olemaan siellä suolessa omissa oloissaan?Tuli mieleeni eräs jakso Sinkkuelämää-sarjasta kun Mirandaa ällöttää kun mies nuolemisen jälkeen suutelee häntä.
Miten on, suuteletteko alapään nuolemisen jälkeen toisianne suulle vai miten?
Jos, niin miltä se tuntuu?Mies on suudellut mua sen jälkeen. Siinä oksennuksessa pitelemistä. Yököttää.
Mutta puskepa suutelemaan miestä suu täynnä spermaa! Sen raivokkaampaa reaktiota en ole monesti saanut. :D

Tää on niin totta :D Mua ei häiritse, jos mies on häärännyt mun alapäässä (siis ei nyt edes siellä paheellisessa peräröörissä) ja sen jälkeen suudellaan, mutta auta armias jos on tullut suuhun ja itse yrittää sen jälkeen mennä pussaamaan. Enkä tarkoita mällit suupielistä valuen vaan ihan "siististi", niin hyvä kun ei juokse karkuun :) Jännä juttu.
Ihmeen estoisia miehiä teillä. Yhdelläkään mun kumppaneista ei ole ollut mitään ongelmaa asian suhteen. Jotkut jopa pitävät siitä kun "palautetaan" vähän sitä tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pariskunnille sopii nuolla toitenkanen peppua niin nuolkoon, on silloin vissiin vakka valinnut kantensa.
Mutta minulla laittaa luonto vastaan, kyllä se haju tulee nenään.
Ja ajatus siitä bakteerimäärästä ja koko asia sinällään, en vaan pysty. Siitä on kyllä kiihotus ja kiihkeys kaukana, paremminkin Yrjön vallassa olisin.
Kyllä peppu haisee omalleen, kuten joku sanoikin, ei sitä pysty millään niin puhtaaksi jynssäämään.
Mietin sitäkin onko edes terveellistä ne huuhtelut ja sisäpesut, koska ne bakteerit on luultavasti tarkoitettu olemaan siellä suolessa omissa oloissaan?Tuli mieleeni eräs jakso Sinkkuelämää-sarjasta kun Mirandaa ällöttää kun mies nuolemisen jälkeen suutelee häntä.
Miten on, suuteletteko alapään nuolemisen jälkeen toisianne suulle vai miten?
Jos, niin miltä se tuntuu?Mies on suudellut mua sen jälkeen. Siinä oksennuksessa pitelemistä. Yököttää.
Mutta puskepa suutelemaan miestä suu täynnä spermaa! Sen raivokkaampaa reaktiota en ole monesti saanut. :D
Johan on. Onko tällaisia olemassakaan? Puolin ja toisin suudellaan tietenkin ennen ja jälkeen. Ja seuraavalla kierroksella ei haittaa suuseksissä edellisen kierroksen spermat tai pienet kuukautisvuodot. Pesullako sitä pitäisi kesken rampata, kun ei halua sylistään päästää muutenkaan?
Totuus on se ettei ihminen pysty rakastamaan ketään muuta täydellä ennen kuin rakastaa itseään. Se näkyy suhteessa jos et ole sinut itsesi kanssa. Opettele rakastamaan itseäsi.
Joku näköjään loukkaantui kommentista, joka oli tiivistettynä: Kuinka voisin antaa toisen maistella itsestäni sellaisia osia ja eritteitä, joita en pistäisi omaan suuhuni mistään hinnasta?
Täällä ei näköjään puhuta ap:n estoista enää, eipä siinä, parinvaihto ratkaisee heidän ongelmansa.
Itseäni kyllä naisena ällöttää jos miehen sänki on suuseksin jälkeen ihan makea ja limainen, että pahimmat pitää pyyhkiä pois. Sitä olen miettinyt että on jännä kuinka erilaiselta miehen alapää maistuu verrattuna naisen (kokemusta tosin vain omasta kosteudesta juuri tuon suutelun kautta).
Mun on aina kyllä pakko sylkeä spermat johonkin kuppiin, niin pahalta se maistuu ettei mitään kunnon saavillista pysty nielemään. Eikä siis miehenikään innostu suulle suutelemisesta jos tavara vielä maistuu. Hetken päästä sitten suullekin, mielestäni ei kenenkään pidä tehdä mitään mikä tuntuu itsestä epämiellyttävältä, tietenkin luotettavan kumppanin kanssa on mahtavaa kokeilla kaikenlaista kunhan epäonnistumisille ja mokille saa nauraa.
Vierailija kirjoitti:
Jos pariskunnille sopii nuolla toitenkanen peppua niin nuolkoon, on silloin vissiin vakka valinnut kantensa.
Mutta minulla laittaa luonto vastaan, kyllä se haju tulee nenään.
Ja ajatus siitä bakteerimäärästä ja koko asia sinällään, en vaan pysty. Siitä on kyllä kiihotus ja kiihkeys kaukana, paremminkin Yrjön vallassa olisin.
Kyllä peppu haisee omalleen, kuten joku sanoikin, ei sitä pysty millään niin puhtaaksi jynssäämään.
Mietin sitäkin onko edes terveellistä ne huuhtelut ja sisäpesut, koska ne bakteerit on luultavasti tarkoitettu olemaan siellä suolessa omissa oloissaan?Tuli mieleeni eräs jakso Sinkkuelämää-sarjasta kun Mirandaa ällöttää kun mies nuolemisen jälkeen suutelee häntä.
Miten on, suuteletteko alapään nuolemisen jälkeen toisianne suulle vai miten?
Jos, niin miltä se tuntuu?
Tykkään suudella kun mies on nuollut! Suurimman osan kierrosta maistun aika raikkaan kirpeältä, hieman sitruunaiselta. Välillä tuoksahdan ikävästi, ehkä silloin hiivaa tai jotain, enkä silloin suutele ainakaan heti, eikä mies silloin välttämättä nuolekaan. Samoin miestä kiihotta suudella kun olen ottanut häneltä suihin. Hän on aina todella puhdas, ja ominaismakunsa on hyvin mieto, spermansa miedon hapanta.
Tykkään laittaa sormeni miehen peräaukkoon. Hän ei saa siitä mitään erityisiä kiksejä, mutta itselleni tuntuu todella intiimiltä. Ehkä se on se toiseen työntymisen ajatus. Toisaalta kiihotun siitä miltä se tuntuu, silkkisen liukas, lämmin ja tiukka. En pääse kovin syvälle työtymään, eikä ole koskaan mitään näkyvää jäänyt sormiin, eikä ole mitenkään selvästi haissut (toisaalta en työnnä sormea nenääni).
Itse tykkään anaalista todella paljon, mutta silti haluan sitä vain noin kerran kymmenestä kerrasta. Viimeksi sain todella syvän orgasmin anaalista. Minulla taitaa olla todella paljon herkkiä kohtia vaginassa,, ja kierron eri vaiheissa tai jotain, eri kohdat ovat herkempiä kuin toiset. Mieheni tykkää metsästää niitä. Ja hyvästä kosketuksesta kiihottuu vielä enemmän ja herkistyy entisestään ja parhaimmillaan anaalista ikään kuin koskettaa sitä alueta, mutta toiselta puolelta.
Olen ikuisesti kiitollinen nykyiselle kumppanilleni mahtavasta seksielämästä! Olen aina seksistä tykännyt, mutta hän on saanut mut heittäytymään ja nauttimaan ihan uudella tavalla!
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä pimeässä? Eihän silloin näe mitään.
Miksi muka pitäisi nähdä?
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei näköjään puhuta ap:n estoista enää, eipä siinä, parinvaihto ratkaisee heidän ongelmansa.
Itseäni kyllä naisena ällöttää jos miehen sänki on suuseksin jälkeen ihan makea ja limainen, että pahimmat pitää pyyhkiä pois. Sitä olen miettinyt että on jännä kuinka erilaiselta miehen alapää maistuu verrattuna naisen (kokemusta tosin vain omasta kosteudesta juuri tuon suutelun kautta).
Mun on aina kyllä pakko sylkeä spermat johonkin kuppiin, niin pahalta se maistuu ettei mitään kunnon saavillista pysty nielemään. Eikä siis miehenikään innostu suulle suutelemisesta jos tavara vielä maistuu. Hetken päästä sitten suullekin, mielestäni ei kenenkään pidä tehdä mitään mikä tuntuu itsestä epämiellyttävältä, tietenkin luotettavan kumppanin kanssa on mahtavaa kokeilla kaikenlaista kunhan epäonnistumisille ja mokille saa nauraa.
No mitä ihmettä teidän miehet syö, jos spermansa maistuu pahalta?
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies ei ole sulle oikea. Etsi omanlaisesi mies.
Tämä. Jos ei mieltymykset makuuhuoneen puolella kohtaa, ei suhdekaan silloin toimi. Aloittajan kannattaisi etsiä toinen yhtä estoinen kumppani itselleen, jolle ei ole mikään ongelma se että seksi ei ole hauskaa, mielenkiintoista ja monipuolista. Vaikea kuvitella että miksi menestyvä, hyvännäköinen ja seksuaalisesti kokeileva mies ryhtyisi suhteeseen naisen kanssa, joka ei ensinnäkään hyväksy itseään sellaisena kuin on ja on vieläpä todella kiinnostumaton kokeilemaan mitään uutta. Kyvyttömyys mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle kyllä kielii jonkinasteisesta estoisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Sinussa ei kyl se vika ole. Just tommonen perusseksi parasta. Antaa sen miehen nyt etsiä sit kaltaistaan.
On niitä seksihurjastelijoita naisissakin. Palstallakin jotkut valittaa kun mieheltä ei saa kuin 2min ja korahdus ilman esileikkiä. Sitähän se perusseksi on!
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset nyt nykyään vaan on niin itsekkäitä, pitää saada kaikki mitä haluaa ja toisen toivotaan täyttävän kaikki mielihalut ja toiveet ja tekevän onnelliseksi.
Ja joillekin miehille (miksei naisillekin) mikään ei vaan riitä.
Ensin joku valittaa, kun ei saa naista ja seksiä ollenkaan.
Seuraava saa naista ja seksiä, mutta valittaa koska sitä on mielestään liian harvoin.
Sitä seuraava saa naista ja seksiä usein, mutta valittaa kun ei saa suuseksiä.
Ja sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä usein, muttei kakkosta.
Sitä seuraava saa naista, seksiä, suuseksiä, kakkosta, mutta valittaa koska ei saa s/m:ää, tai vaimo ei suostu kolmanteen pyörään, tai valittaa kun itse joutuu tekemään aina aloitteen, tai vaimo on lihava, tylsä... you name it.
Voisko ihmiset joskus olla tyytyväisiä? Käsittää, ettei se oma onni ole toisen käsissä, kukaan ei ole täydellinen, et itsekään?
Ei?
Niinpä. Jotkut naisetkin vinkuu kaiken maailman esileikkiä, suuseksiä ja orgasmia. Miksi ei vain voi olla tyytyväinen siihen mitä on?
Yritetääs palata hiukan takasin ketjun avaukseen. Voisin yrittää valottaa tätä vähän toisesta näkökulmasta, nimittäin tuollaisen estoisemman naisen kanssa naimisissa olevan miehen vinkkelistä. Meillä erot ei varmaan ole ihan (tai läheskään) niin jyrkät kuin AP:n kohdalla, mutta joka tapauksessa voi sanoa, että minun seksuaalisuuteni on selkeästi laajempi kuin hänen. Molemmat nautimme kyllä seksistä ja pidämme sitä hyvin tärkeänä ja positiivisena asiana, mutta hän nyt yksinkertaisesti vain nauttii pienemmällä alueella kuin minä (nauttisin). Valot päällä harvoin mitään tehdään, mutta hämyvaloihin olen sentään saanut suostumuksen. Asentopuoli on aika pitkälle sitä lähäriä, tosin se kyllä on enemmän molemminpuolisesta halusta, hänestä se tuntuu parhaimmalle, eikä minullakaan niin kauheasti mielenkiintoa muuhun ole. Suuseksiä hän vastaanottaa mielellään ja joka kerta lämmittelyksi, mistä olen hyvin iloinen. Toisin päin taas... No, hänellä on kyllä syy siihen ettei siihen juurikaan pysty (leuat ei kestä), mutta jotenkin sellainen olo minulle välittyy, ettei niin haittaakaan, että ei tarvitse pientä nuoleskelua enempää tehdäkään. Lelut voisivat minua kiinnostaa, mutta ihan leikilläni sellaisesta puhuessani tiedän kyllä, että niitä ei meillä ihan ensimmäiseksi nähdä.
Ehkä se perustavinta laatua oleva eroavaisuus meillä kuitenkin on sellainen yleinen avoimuus ja suhtautuminen, kun aletaan puhua mistään uudesta seksiin liittyvästä, ja luulen että tässä on pitkälti kysymys samantapaisesta itsetuntoasiasta kuin AP:lla. Minua esim kiihottaisi suuresti näkeminen, hänen, ja nimenomaan hänen, näkeminen eroottisesti pukeutuneena tai alasti, kiihoittuneena, tekemässä itselleen hyvää. Mahdotonta. Hän kyllä haluaa katsoa minua, jos vähän esittelen itseäni, mutta jos menen siinä liian pitkälle ja alan tavallaan näyttää sitä mitä haluaisin itsekin nähdä, niin jarrut päälle heti. Ihan vaatteet päälläkään puhuminen ei juuri tilannetta muuta, se on että "minulle tämä asia on näin" ja se on sitten niin.
Ei tässä nyt tietenkään mistään valtavista asioista ole kyse, ainakaan samalla tavalla kuin AP:lla, mutta ei käy kieltäminen, etteikö asia toisinaan harmittaisi ja välillä jopa hieman loukkaisikin minua. Sellainen tunne tulee, että seksissä mennään hyvin pitkälle hänen ehdoillaan ja hänen tarpeidensa mukaan, ja osa minun haluistani ja toiveistani jää kielletylle alueelle, enkä oikein ymmärrä että miksi, kun kyse ei kuitenkaan ole mistään ultrapervoilusta. En ainakaan usko, että hänellä on kauheasti täyttämättömiä tarpeita.
En kuitenkaan halua häntä millään tavalla väkisin painostaa mihinkään, koska ei sellainenkaan olisi mistään kotoisin, että hän minun vuokseni vastenmielisesti tekisi jotain, mistä ei lainkaan pidä. Minun suurin haluni olisi kuitenkin se, että voisimme yhdessä löytää seksiin uusia ulottuvuuksia ja uusia tapoja jakaa nautintoa, haluaisin eräällä tavalla opettaa häntä löytämään samanlaisia tuntemuksia kuin tiedän itselläni olevan. Ei se mikään nopea tie ole, joitakin asioita tässä vuosien ja vuosikymmenten varrella on mennytkin eteenpäin (hämyvalot...) mutta kovin pitkältä tieltä tämäkin tuntuu. Tässä kuitenkin ollaan jo kohta viisikymppisiä, ja suurin pelkoni on varmaan se, että joskus yhdeksänkymppisenä hän sitten räväyttää täydet valot päälle ja alkaa esitellä uusia läpinäkyviä alkkareita, "että tästä se herra on aina jaksanut puhua, mutta eipä näytä siellä sitten tapahtuvan mitään"...
Suolistobakteereilla on oma tuoksunsa, ja niitä bakteereja on suolen limakalvoilla aina. Ei se ole pelkkä uloste itsessään, joka haisee.