Mieheni on pienimunaisesta perheestä. Järkytyin!
Ollaan oltu miehen kanssa 2 vuotta yhdessä. Naimissa olemme olleet nyt muutaman vuorokauden. Aivan ihana mies, mutta hääyönä totuus paljastui. Olimme varjelleet toistemme ''koskemattomuutta'' koko seurustelu ja kihla-ajan (miehen toive), vaikkemme kumpikaan neitsyitä ole. Mies oli herännyt uskoon myöhemällä iällä ja halusi nyt seksiä vain avioliitossa.
Aloin nyt epäillä että mies valehteli. Veikkaan toista syytä.. Hääyönä housuista paljastui jopa perinteistä suomikatkarapua pienempi makrilli. Peniksellä oli mittaa ehkä 3 maksimissaan 5 senttiä. Toki seksi ei ole kaikki kaikessa (en muuten olisi jaksanut 2 vuottakaan odottaa), mutta en saa tyydytystä noin pienestä kullista suoraan sanottuna.
Mies kertoi että on pienimunaisesta perheestä ja isällään ja veljilläänkin (4 kappaletta) on todella lyhyet ja pienet kalut (ovat kuulemma yhdessä käyneet tätä läpi, ryhmätukea ym) ja itsellä on jopa sieltä ''pidemmästä päästä'', jos noita nyt huumorillakaan voi pitkiksi sanoa. Asia on miehelle tietysti vaikea ja en itsekään pystynyt peittelemään pettymystä.
Juteltuamme mies uskoo että asiaan voi keksiä jonkun ratkaisun (erilaiset seksilelut, sormettaminen ym), mutta itse en ole oikein varma. Saan seksissä suurimman nautinnon nimenomaan peniksestä ja yhdynnästä. On pöllämystynyt olo. Mitä tekisitte minun tilanteessa?
Kommentit (33)
Makrilli on noin 30 - 50 cm pitkä.
Vierailija kirjoitti:

Voisiko peniksensiiro tulla kysymykseen? Esim. isältäsi.
Vierailija kirjoitti:
Makrilli on noin 30 - 50 cm pitkä.
Niin mutta pieni makrilli voi olla 20 cm.
Etkö kahden vuoden aikana ollut edes nähnyt vehjettä?
Miten et ole NÄHNYT aikaisemmin? Kyllä nyt otit sian säkissä. Oma moka.

Onko tällainen peniksensiirto oikeasti mahdollinen? Olen kuullut että sukupuolenkorjausleikkauksessakin rakennetaan sukupuolielimet? Isältäni en penistä kuitenkaan haluaisi..
ap
Vierailija kirjoitti:
Miten et ole NÄHNYT aikaisemmin? Kyllä nyt otit sian säkissä. Oma moka.
Olisin halunnut nähdä (ja saadakin), mutta mies vetosi uskoonsa ja haluan sitä kunnioittaa. Jos vein kättä muniin niin ohjasi pois. Ei meillä läheisyyttä tai suuteluakaan juuri ollut seurusteluaikana.
ap
Ainoat pisteet otsikoinnista, sopii päivän teemaan (y) 1/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu miehen kanssa 2 vuotta yhdessä. Naimissa olemme olleet nyt muutaman vuorokauden. Aivan ihana mies, mutta hääyönä totuus paljastui. Olimme varjelleet toistemme ''koskemattomuutta'' koko seurustelu ja kihla-ajan (miehen toive), vaikkemme kumpikaan neitsyitä ole. Mies oli herännyt uskoon myöhemällä iällä ja halusi nyt seksiä vain avioliitossa.
Aloin nyt epäillä että mies valehteli. Veikkaan toista syytä.. Hääyönä housuista paljastui jopa perinteistä suomikatkarapua pienempi makrilli. Peniksellä oli mittaa ehkä 3 maksimissaan 5 senttiä. Toki seksi ei ole kaikki kaikessa (en muuten olisi jaksanut 2 vuottakaan odottaa), mutta en saa tyydytystä noin pienestä kullista suoraan sanottuna.
Mies kertoi että on pienimunaisesta perheestä ja isällään ja veljilläänkin (4 kappaletta) on todella lyhyet ja pienet kalut (ovat kuulemma yhdessä käyneet tätä läpi, ryhmätukea ym) ja itsellä on jopa sieltä ''pidemmästä päästä'', jos noita nyt huumorillakaan voi pitkiksi sanoa. Asia on miehelle tietysti vaikea ja en itsekään pystynyt peittelemään pettymystä.
Juteltuamme mies uskoo että asiaan voi keksiä jonkun ratkaisun (erilaiset seksilelut, sormettaminen ym), mutta itse en ole oikein varma. Saan seksissä suurimman nautinnon nimenomaan peniksestä ja yhdynnästä. On pöllämystynyt olo. Mitä tekisitte minun tilanteessa?
Voisiko peniksensiiro tulla kysymykseen? Esim. isältäsi.
Meillä poikkiksella on isänsä vanha vehje (leikkauksella siirrettiin) ja hyvin toimii. Tuntuu niin tutultakin..
Minä tiesin sen vatsallani jo ennakkoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu miehen kanssa 2 vuotta yhdessä. Naimissa olemme olleet nyt muutaman vuorokauden. Aivan ihana mies, mutta hääyönä totuus paljastui. Olimme varjelleet toistemme ''koskemattomuutta'' koko seurustelu ja kihla-ajan (miehen toive), vaikkemme kumpikaan neitsyitä ole. Mies oli herännyt uskoon myöhemällä iällä ja halusi nyt seksiä vain avioliitossa.
Aloin nyt epäillä että mies valehteli. Veikkaan toista syytä.. Hääyönä housuista paljastui jopa perinteistä suomikatkarapua pienempi makrilli. Peniksellä oli mittaa ehkä 3 maksimissaan 5 senttiä. Toki seksi ei ole kaikki kaikessa (en muuten olisi jaksanut 2 vuottakaan odottaa), mutta en saa tyydytystä noin pienestä kullista suoraan sanottuna.
Mies kertoi että on pienimunaisesta perheestä ja isällään ja veljilläänkin (4 kappaletta) on todella lyhyet ja pienet kalut (ovat kuulemma yhdessä käyneet tätä läpi, ryhmätukea ym) ja itsellä on jopa sieltä ''pidemmästä päästä'', jos noita nyt huumorillakaan voi pitkiksi sanoa. Asia on miehelle tietysti vaikea ja en itsekään pystynyt peittelemään pettymystä.
Juteltuamme mies uskoo että asiaan voi keksiä jonkun ratkaisun (erilaiset seksilelut, sormettaminen ym), mutta itse en ole oikein varma. Saan seksissä suurimman nautinnon nimenomaan peniksestä ja yhdynnästä. On pöllämystynyt olo. Mitä tekisitte minun tilanteessa?
Voisiko peniksensiiro tulla kysymykseen? Esim. isältäsi.
Tänä ns. varttaminen (myös ymppäys) on hyvä ja toimiva ratkaisu. Kevät tarvelle lepotilasta otetaan pätkä ja liitetään se miehesi perusruntoon.
Noin usein käy porvoolaisille ja uskovaisille. Sinun miehesi sentään haluaa. Moni pidättäytyvä nai aseksuaalin tai kaappihomon. 😂

Siis onko tällainen oikeasti mahdollinen? Saako tällaisia palveluita suomesta?

Isä sopii hyvin luovuttajaksi, koska vaikka runko on laho, niin oksa on kova.
Himoköyrijä Gynter kirjoitti:
Noin usein käy porvoolaisille ja uskovaisille. Sinun miehesi sentään haluaa. Moni pidättäytyvä nai aseksuaalin tai kaappihomon. 😂
taitaa olla kaikista himokkaimpia juuri tuollaiset 3-5cm pätkäkullit kun harvoin saavat niin nussivat kuin kanit jos pääsevät pukille
Vierailija kirjoitti:
Miksi järkytyit? Olethan itsekin.
Mistä niin päättelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan oltu miehen kanssa 2 vuotta yhdessä. Naimissa olemme olleet nyt muutaman vuorokauden. Aivan ihana mies, mutta hääyönä totuus paljastui. Olimme varjelleet toistemme ''koskemattomuutta'' koko seurustelu ja kihla-ajan (miehen toive), vaikkemme kumpikaan neitsyitä ole. Mies oli herännyt uskoon myöhemällä iällä ja halusi nyt seksiä vain avioliitossa.
Aloin nyt epäillä että mies valehteli. Veikkaan toista syytä.. Hääyönä housuista paljastui jopa perinteistä suomikatkarapua pienempi makrilli. Peniksellä oli mittaa ehkä 3 maksimissaan 5 senttiä. Toki seksi ei ole kaikki kaikessa (en muuten olisi jaksanut 2 vuottakaan odottaa), mutta en saa tyydytystä noin pienestä kullista suoraan sanottuna.
Mies kertoi että on pienimunaisesta perheestä ja isällään ja veljilläänkin (4 kappaletta) on todella lyhyet ja pienet kalut (ovat kuulemma yhdessä käyneet tätä läpi, ryhmätukea ym) ja itsellä on jopa sieltä ''pidemmästä päästä'', jos noita nyt huumorillakaan voi pitkiksi sanoa. Asia on miehelle tietysti vaikea ja en itsekään pystynyt peittelemään pettymystä.
Juteltuamme mies uskoo että asiaan voi keksiä jonkun ratkaisun (erilaiset seksilelut, sormettaminen ym), mutta itse en ole oikein varma. Saan seksissä suurimman nautinnon nimenomaan peniksestä ja yhdynnästä. On pöllämystynyt olo. Mitä tekisitte minun tilanteessa?
Voisiko peniksensiiro tulla kysymykseen? Esim. isältäsi.
Tänä ns. varttaminen (myös ymppäys) on hyvä ja toimiva ratkaisu. Kevät tarvelle lepotilasta otetaan pätkä ja liitetään se miehesi perusruntoon.
Siis onko tällainen oikeasti mahdollinen? Saako tällaisia palveluita suomesta?
ap
Saa. Pahimmassa tapauksessa voi vaatia pari kuukautta kasvihuonehoitoa.

Tarviiko isän lupaa toimenpiteeseen? Varmaan paikallispuudutuksessa hoidetaan. Juuresta poikki ja kiinni?
Keksisin paremman provon.