Tunnetteko ketään, joka ei olisi peruskoulun jälkeen saanut yhtään tutkintoa tehdyksi eikä olisi ikinä ollut töissä?

Nainen 28-v: lestadiolainen, jolle syntyy pian yhdeksäs lapsi. Ei ole ehtinyt töihin tai kouluun lastensaanniltaan. Mies elättää perheen.

Nainen 40v: Sairastanut lapsesta saakka sairautta, joka estää työllistymisen. Sairaseläkkeellä.

Mies 45v: Syntymästä saakka sokea. Työkyvyttömyyseläkkeellä.

Mies 32v: Kävi hetken ammattikoulua. Puhtaasti viitsimättömyyttään ei hae kouluun tai töihin. Elää tuilla.

Mies 23v: Oli juuri pääsemässä jääkiekkoammattilaiseksi, kun loukkaantui pahasti. Elää kuntoutusrahalla. Yrittää kyllä kuntouduttuaan päästä kouluun ja töihin. Vielä ei siihen kykene.

Onhan noita.

Exäni. Kapakassa käyminen kiinnostaa enemmän kuin työnteko. 

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä on jotenkin niin katkera.

Tuli siis teiniäidiksi ja ei ole sen jälkeen kouluunpäin vilkaissutkaan kun minulla on jo vakityö ja käyn kolmannen asteen koulutusta samalla.

Kokoajan laittelee minulle viestejä "tuhlaat vain aikaa, sullahan on jo työki, on aika raskasta, et varmasti jaksa, no ei sun kannata lapsia hankkia ku luot tuota uraa ja oot aina töissä".

Ystäväni siis ilmaisee minulle kokoajan, etten saisi hankkia lapsia ja että olisin todennäköisesti huono äiti, lisäksi kokoajan koittaa saada minua luopumaan kouluttautumisesta ja työstäni.

Olen niin uupunut jatkuvaan jankkaamiseen.

Ei tuollaista "ystävää" tarvitse katsella. Yhteydet poikki niin johan helpottaa. Etsiköön kaltaistaan seuraa, jos muut eivät kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni. Tai teknisesti en ihan tuohon määritelmään mene, koska minulla on ylioppilastutkinto suoritettuna. Ammatillista koulutusta ei kuitenkaan ole ja töitä en ole tehnyt päivääkään. Ellei kotiäitiyttä lasketa työksi (yleensä ei). Mies elättää meidän perheemme ja minä olen yhdeksättä vuotta kotiäitinä. Lapsia on 4, ikää minulla hieman yli 30.

Millaisena sä näät tulevaisuutesi? Eikö sulla ole mitään haaveita, mitään tarvetta toteuttaa itseäsi, muuta kuin lasten kautta? oletko kuitenkin menossa töihin kun lapset kasvaa? Mun on aina niin vaikea ymmärtää, miten joillakin ei ole sellaista itsensä kehittämisen tarvetta, toki jos perhe on se mitä vain haluaa, niin mikäs siinä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni. Tai teknisesti en ihan tuohon määritelmään mene, koska minulla on ylioppilastutkinto suoritettuna. Ammatillista koulutusta ei kuitenkaan ole ja töitä en ole tehnyt päivääkään. Ellei kotiäitiyttä lasketa työksi (yleensä ei). Mies elättää meidän perheemme ja minä olen yhdeksättä vuotta kotiäitinä. Lapsia on 4, ikää minulla hieman yli 30.

Millaisena sä näät tulevaisuutesi? Eikö sulla ole mitään haaveita, mitään tarvetta toteuttaa itseäsi, muuta kuin lasten kautta? oletko kuitenkin menossa töihin kun lapset kasvaa? Mun on aina niin vaikea ymmärtää, miten joillakin ei ole sellaista itsensä kehittämisen tarvetta, toki jos perhe on se mitä vain haluaa, niin mikäs siinä sitten.

Itse näen kotiäitiyden täytenä työnä. Neljän lapsen kanssa ei yksinkertaisesti jää juurikaan aikaa opiskeluille tms. Miksi pitäisikään? Kotiäidin työ on hoitaa kotia ja lapsia. Harmi, ettei kotiäitiyttä yleensä arvosteta, vaan "koulutus, koulutus, työ, työ" on ainut oikeana pidetty elämisen muoto. Siinähän vasta kehittyykin kun lapsia opastaa pienissä ja suurissa asioissa. t. eri, mutta aikanaan kotiäitinä ollut

Kyllä, 23-vuotias serkkuni. Kärsii mielenterveysongelmista ja on myös jotenkin lievästi jälkeenjäänyt. Tarvitsee jonkun verran tukea arjessaan. Asuu jonkinlaisessa asuntolassa, jossa käy säännöllisesti hoitajia auttamassa siivoamisessa, laskujen maksamisessa ym. Ei ole peruskoulun jälkeen opiskellut tai tehnyt töitä päivääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni. Tai teknisesti en ihan tuohon määritelmään mene, koska minulla on ylioppilastutkinto suoritettuna. Ammatillista koulutusta ei kuitenkaan ole ja töitä en ole tehnyt päivääkään. Ellei kotiäitiyttä lasketa työksi (yleensä ei). Mies elättää meidän perheemme ja minä olen yhdeksättä vuotta kotiäitinä. Lapsia on 4, ikää minulla hieman yli 30.

Millaisena sä näät tulevaisuutesi? Eikö sulla ole mitään haaveita, mitään tarvetta toteuttaa itseäsi, muuta kuin lasten kautta? oletko kuitenkin menossa töihin kun lapset kasvaa? Mun on aina niin vaikea ymmärtää, miten joillakin ei ole sellaista itsensä kehittämisen tarvetta, toki jos perhe on se mitä vain haluaa, niin mikäs siinä sitten.

Nuorimmaisemme on vasta parin kuukauden ikäinen, joten toistaiseksi tulevaisuuteni on kotiäitinä. Aika näyttää, miten pitkään tämä tuntuu sopivalta. Ainut suurempi haaveeni pikkutytöstä lähtien on ollut olla äiti. Elän siis parasta aikaa unelmaani. En suinkaan toteuta itseäni lasten kautta. En ymmärrä, miten joku ajattelee kotiäitien niin tekevän. Lapset ovat ihan omia yksilöitään ja toteuttavat itse itseään. Minä toteutan itseäni ihan omana itsenäni. Vaikka olen äiti, olen myös yksilö, jolla on harrastukset ym. siinä missä "oikeissa töissä" käyvilläkin. Harrastukset ja kotiarjen ylläpitäminen kehittävät minua sen, mitä tällä hetkellä tarvitsen. Tulevaisuutta ei kukaan voi tietää ja siksi elän aika pitkälti "päivä kerrallaan"-asenteella. 

Tiedän yhden ex-NHL pelaajan vaimon. Kävi kyllä lukiota, mutta ei päässyt jostain aineesta läpi, joten ei ikinä saanut papereita. Sitten tapasikin miehensä ja loppu on historiaa. Ei sentään elä yhteiskunnan rahoilla.

Entinen poikaystäväni. Teki jotain " taidetta ja musiikkia' eli maalasi keskinkertaisilla taidoilla jotain tauluja ja teki paskoja lauluja. Viisi vuotta katselin sitä lusmua. Opiskelin, tein siivoustyötä ja grillillä paistelin hamppareita, kun tämä etsi itseään toisten suurten taiteilijoiden kanssa lähikuppilasta. Elätin siis hänetkin. Luojan kiitos viimein tajusin lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden ex-NHL pelaajan vaimon. Kävi kyllä lukiota, mutta ei päässyt jostain aineesta läpi, joten ei ikinä saanut papereita. Sitten tapasikin miehensä ja loppu on historiaa. Ei sentään elä yhteiskunnan rahoilla.

NHL-pelaajien ym. vaimoissa näitä on varmasti paljonkin. Miksi opiskella tai mennä töihin, kun mies tienaa vuodessa enemmän kuin perustyöntekijä koko elämänsä aikana? Kyllä niistä tuloista vaimollekin voi surutta elannon kustantaa.

Itseni..tai olen ollut muutaman pätkän töissä ravintola-alalla..ja aloittanut opintoja, mutta en ikinä päässyt lippuun asti..olen jo 40 ja aattelen et yritän vaan luovia jotenkin eläkeikään asti👎Lapsia on muutama ja heidän kanssaan viihdyn kotona..mieskin löytyy ja hän ”elättää” perheen eli muuta tukia kun lapsilisät ei saada..ehkä siinä se syy..en koe työntekoa mielekkäänä enkä tarvitse enenpää rahaa..ja ei ei mies tienaa miljoonia😊

Kyllä näihin avointen ammattiopistojen ja vastaavien kautta törmää. Nelikymppisenä opiskellaan ensimmäiseen varsinaiseen ammattiin. Aikanaan ovat koulut jääneet kesken .

Tunnen. Entinen koulukaverini. Ongelmia lapsuudenkodissa ja hänet otettiin huostaan. Lukihäiriöön ei ole saanut apua, joten kaiken tuon kun ynnää, niin eihän koulusta tullut oikein mitään. Masennusta on varmasti ollut ja hyvin nuorena hän ajautui päihteiden väärinkäyttäjäksi. Nykyisin enää kai "vaan" juo, ikää 40v. Päivääkään ei ole ollut töissä ja yhden koulun on lopettanut kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, itseni. Epäilen kyllä ajoittain, että tunnenko edes itse itseäni.

Oon mä parissa pätkätyössä ollut, mutta en ikinä kuukautta pidempään. Korkein suoritettu tutkinto on ylioppilastutkinto ja ikääkin on 40. En tunne muita kaltaisiani, eikä se ole varmaan ihme, koska tämän tason luusereita ei montaa tässä maassa ole.

Miksi et ole ollut enempää töissä tai edes kouluttautunut? Kiinnostaa, miten tällainen polku on päässyt syntymään. Oletko esim. ihminen jolla ei ole ammatillista mielenkiintoa mihinkään, vaiko jokin häiriö on estänyt itsensä kehittämisen ja työskentelyn kiinnostuksien parissa?

Vastataan vähän myöhässä.

Olen kokeillut opiskella useasti eri aloja korkeakouluissa. Keskeytin ne kaikki. Ei riittänyt äly, eikä riittänyt sosiaaliset taidot. Töitä en ole tehnyt enempää, koska en ole hirveästi hakenut ja yleensä, kun olen hakenut ei CV riitä. Viimeiset vuodet olen vain ollut ja oikeastaan luovuttanut.