Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia sietämään ihmisuhteisiin kuuluvia pettymyksiä?
19.09.2018 |
Jos niitä on tullut paljon, niin miten suhtautua ihmisiin siitä huolimatta optimistisesti ja luottavaisesti? Jokainen uusi pettymys kun vahvistaa sitä mielikuvaa, että ihmiset ovat epäluotettavia. Tällainen ennakkoasenne taas ei tunnu hyvältä.
Kommentit (24)
Kai sitten joudun painimaan tämän ongelman kanssa elämäni loppuun asti. Rikottua ei taida saada ehjäksi millään konstilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oleta aina aluksi huonoa niin et pety. Sitten jos ihminen osoittatuu mukavaksi niin sehän on positiivinen yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Oleta aina aluksi huonoa niin et pety. Sitten jos ihminen osoittatuu mukavaksi niin sehän on positiivinen yllätys.
En pysty toimimaan ihmisten kanssa tuolla ajattelumallilla. Erakoidun. Silloin en ainakaan saa myönteisiä kokemuksia ihmissuhteista, ellen edes hiukan yritä karistaa epäluuloisuuttani pois kohdatakseni toisia.
Et odota täydellisyyttä ja ihmisiin tulee jossain määrin aina pettymään. Luotettavia ihmisiä kyllä löytyy. Täytyy vain kehittää omaa ihmistuntemusta ja oppia erottamaan vilpittömät ihmiset vilpillisistä. Itsekin joutunut selkään puukotetuksi, hyljätyksi yms. mutta on myös vuosien varrella seuloontunut jyvät akanista ja minulla on 4 sydänystävää kavereiden lisäksi joihin aidosti luotan.
Kun ymmärrät asian, olet jo pitkällä. On ihmisiä jotka eivät edes myönnä että heidän pitäisi oppia sietämään pettymyksiä. Ylireagoidaan vihalla ja pahuudella. Mutta se että sinä pystyt miettimään ilman tunnekuohua tai siitä huolimatta, olet terve.
On "resilienssi", kyky ponnahtaa vaikeuksista takaisin. Jatkossa, jos on liian kiltti kiusaajat sen kyllä haistaa. Pelkoa ei saa näyttää. Itseä voi suojella, kuuntele vaistoasi, älä mene vietäväksi. Anna koirien haukkua mutta älä itse mene mukaan ulvomaan.
Koita löytää oma keskikohtasi. Joku ydin itsessäsi, itseluottamus. Että vaikka muut tekis mitä, sinä olet eri ihminen ja voi harmittaa, mutta se menee ohi. Aina voi olla myös varasuunnitelma. Älä odota muilta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on traumatausta liittyen sietämättömiin pettymyksiin läheisissä ihmissuhteissa, ja eniten apua oon saanut empaattisen terapeutin kanssa työskentelystä. Hänen kanssaan pystyin "turvallisesti" opettelemaan, että toinen ihminen voi myös haluta kuulla, mitä tunnen ja ajattelen. Kun olimme aikamme rakentaneet tuota luottamusta, aloin olla myös avoimempi arkeeni kuuluvien ihmisten kanssa. Välillä tuli taas pettymyksiä, kun joku ei halunnut/kyennyt kuulemaan, mikä minun kokemukseni oli, vaan yritti sanella, kuinka minun pitäisi tuntea ja ajatella. Kuitenkin sitten pystyin aina käymään nuo tilanteet läpi terapeutin kanssa sen sijaan, että olisin jäänyt pettymyksineni yksin. Tuo toisen, tarpeeksi järkevän ihmisen kanssa jakaminen on nykyään yksi elämäni arvokkaimmista asioista. Sen myötä olen myös oppinut olemaan itselleni empaattinen kuuntelija.
Itsekseni olen myös kyllästymiseen asti takonut päähäni, ettei yksikään ihminen ole täydellinen, vaan "kivatkin" ihmiset aiheuttavat mulle pieniä pettymyksiä, mutta kokemuksen kautta olen nyt oppinut, ettei tämä ole maailmanloppu. Olen opetellut tunteiden säätelyä sekä asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Aloin myös pakottaa itseni tietoisesti huomaamaan toisissa pikkiriikkisimmätkin "hyvän ihmisen" merkit, joita olin aiemmin vähätellyt tai ohittanut kokonaan. Ennen tuntosarvet pystyssä tarkkailin ja huomioin toisista huonoimmat puolet, koska se tuki tulkintaa, jonka olin joskus ihmisistä tehnyt. Nyt olen kuitenkin jo pitkän aikaa huomannut, että on paljon ihmisiä, jotka tekevät hyvää. Niiden tekojen ei tarvitse olla mitään elämää suurempaa, vaan pientä arkista huomioimista, läsnäoloa ja auttamista. Ensin mun piti kuitenkin tehdä töitä, jotta ylipäänsä pystyin alkaa tuota uutta tulkintaa ottamaan vastaan ja hyväksymään omakseni, koska vaikka siinä entisessä todellisuudessa eläminen oli tuskallista, siellä myös tiesin paikkani ja olin oppinut keinot, joilla selviytyä. Vaikka tiedostan, että pidemmän päälle on parempi ymmärtää, että hyviäkin ihmisiä on olemassa, paradoksaalisesti tämän asian hyväksyminen myös tuntuu pelottavalta.
Minua on auttanut, kun tajusin sen, että ihmissuhteisiin kuuluvat pettymykset eivät ole yhtä kuin minä ihmisenä. Toisin sanoen: vaikka pettymyksiä sattuu kohdalle, niin se ei tarkoita sitä, että MINÄ ihmisenä olisin pettymys. Taustaltani löytyy emotionaalisesti turvaton ja väkivaltainen lapsuus kypsymättömän äidin, joka projisoi kaikki epävarmuutensa, pimeät puolensa ja pelkonsa minuun ja olin pitkään todella hukassa itseni kanssa. Olen oppinut sietämään pettymyksiä ihmissuhteissa niin paljon paremmin, kun en enää ota niitä henkilökohtaisesti, ikään kuin todisteena siitä, miten kelvoton olen. Jännää kyllä, nykyään myös kohtaan ihmissuhdepettymyksiä paljon harvemmin kuin aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on traumatausta liittyen sietämättömiin pettymyksiin läheisissä ihmissuhteissa, ja eniten apua oon saanut empaattisen terapeutin kanssa työskentelystä. Hänen kanssaan pystyin "turvallisesti" opettelemaan, että toinen ihminen voi myös haluta kuulla, mitä tunnen ja ajattelen. Kun olimme aikamme rakentaneet tuota luottamusta, aloin olla myös avoimempi arkeeni kuuluvien ihmisten kanssa. Välillä tuli taas pettymyksiä, kun joku ei halunnut/kyennyt kuulemaan, mikä minun kokemukseni oli, vaan yritti sanella, kuinka minun pitäisi tuntea ja ajatella. Kuitenkin sitten pystyin aina käymään nuo tilanteet läpi terapeutin kanssa sen sijaan, että olisin jäänyt pettymyksineni yksin. Tuo toisen, tarpeeksi järkevän ihmisen kanssa jakaminen on nykyään yksi elämäni arvokkaimmista asioista. Sen myötä olen myös oppinut olemaan itselleni empaattinen kuuntelija.
Itsekseni olen myös kyllästymiseen asti takonut päähäni, ettei yksikään ihminen ole täydellinen, vaan "kivatkin" ihmiset aiheuttavat mulle pieniä pettymyksiä, mutta kokemuksen kautta olen nyt oppinut, ettei tämä ole maailmanloppu. Olen opetellut tunteiden säätelyä sekä asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Aloin myös pakottaa itseni tietoisesti huomaamaan toisissa pikkiriikkisimmätkin "hyvän ihmisen" merkit, joita olin aiemmin vähätellyt tai ohittanut kokonaan. Ennen tuntosarvet pystyssä tarkkailin ja huomioin toisista huonoimmat puolet, koska se tuki tulkintaa, jonka olin joskus ihmisistä tehnyt. Nyt olen kuitenkin jo pitkän aikaa huomannut, että on paljon ihmisiä, jotka tekevät hyvää. Niiden tekojen ei tarvitse olla mitään elämää suurempaa, vaan pientä arkista huomioimista, läsnäoloa ja auttamista. Ensin mun piti kuitenkin tehdä töitä, jotta ylipäänsä pystyin alkaa tuota uutta tulkintaa ottamaan vastaan ja hyväksymään omakseni, koska vaikka siinä entisessä todellisuudessa eläminen oli tuskallista, siellä myös tiesin paikkani ja olin oppinut keinot, joilla selviytyä. Vaikka tiedostan, että pidemmän päälle on parempi ymmärtää, että hyviäkin ihmisiä on olemassa, paradoksaalisesti tämän asian hyväksyminen myös tuntuu pelottavalta.
Kiitos siitä, että jaoit nämä ajatuksesi. Tässä tuli paljon pohdittavaa.
Mä olen aina ajatellut niin, että jokainen ihminen on yksilö. Eli jos kohdalle on sattunut vaikka kaksi "pahaa" ihmistä, niin se ei tarkoita että kaikki ihmiset olisivat "pahoja".
Itse lähestyn jokaista uutta ihmissuhdetta (muutakin kuin romanttista) avoimesti ja vailla ennakkoluuloja. Toki niitä pettymyksiä tulee jokaiselle, mutta pysymänä avoimena ja "aitona", rakentamatta mitään suojamuureja, saan enemmän irti suhteista ja itsestänikin.
Jos vaikka kymmenestä ihmisestä yksi on "paha" ja ne yhdeksän muuta "hyviä", niin olenpahan sitten saanut ne yhdeksän hyvää kokemusta, joista osa olisi ehkä jäänyt saamatta jos olisin suojellut itseäni.
Ja jos olisin ennakkoluuloinen tai varovainen niin tuskin olisin nyt elämäni parhaassa parisuhteessa itseäni huomattavasti nuoremman, ei-kantasuomalaisen miehen kanssa. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleta aina aluksi huonoa niin et pety. Sitten jos ihminen osoittatuu mukavaksi niin sehän on positiivinen yllätys.
En pysty toimimaan ihmisten kanssa tuolla ajattelumallilla. Erakoidun. Silloin en ainakaan saa myönteisiä kokemuksia ihmissuhteista, ellen edes hiukan yritä karistaa epäluuloisuuttani pois kohdatakseni toisia.
Mä olin vuosikaudet naivi ja halusin uskoa hyvää ihmisistä. Sitten vissiin aikuistuin? Nykyään oletan että kaikissa on vikaa ellei toiseen suuntaan löydy näyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleta aina aluksi huonoa niin et pety. Sitten jos ihminen osoittatuu mukavaksi niin sehän on positiivinen yllätys.
En pysty toimimaan ihmisten kanssa tuolla ajattelumallilla. Erakoidun. Silloin en ainakaan saa myönteisiä kokemuksia ihmissuhteista, ellen edes hiukan yritä karistaa epäluuloisuuttani pois kohdatakseni toisia.
Mä olin vuosikaudet naivi ja halusin uskoa hyvää ihmisistä. Sitten vissiin aikuistuin? Nykyään oletan että kaikissa on vikaa ellei toiseen suuntaan löydy näyttöä.
Onhan kaikissa ihmisissä jotain vikoja, mutta siinä on iso ero millaisia ne viat ovat. Jotkut asiat haittaavat enemmän kuin toiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
age is just a number kirjoitti:
Mä olen aina ajatellut niin, että jokainen ihminen on yksilö. Eli jos kohdalle on sattunut vaikka kaksi "pahaa" ihmistä, niin se ei tarkoita että kaikki ihmiset olisivat "pahoja".
Itse lähestyn jokaista uutta ihmissuhdetta (muutakin kuin romanttista) avoimesti ja vailla ennakkoluuloja. Toki niitä pettymyksiä tulee jokaiselle, mutta pysymänä avoimena ja "aitona", rakentamatta mitään suojamuureja, saan enemmän irti suhteista ja itsestänikin.
Jos vaikka kymmenestä ihmisestä yksi on "paha" ja ne yhdeksän muuta "hyviä", niin olenpahan sitten saanut ne yhdeksän hyvää kokemusta, joista osa olisi ehkä jäänyt saamatta jos olisin suojellut itseäni.
Ja jos olisin ennakkoluuloinen tai varovainen niin tuskin olisin nyt elämäni parhaassa parisuhteessa itseäni huomattavasti nuoremman, ei-kantasuomalaisen miehen kanssa. <3
Jos ihmisellä on traumatausta, niin se ei ole välttämättä niin yksioikoista, että vain päättäisit toimia jotenkin. Toki oma asennekin vaikuttaa, mutta osa reaktioista tulee hyvin kaukaa, heijastuksena menneisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Minua on auttanut, kun tajusin sen, että ihmissuhteisiin kuuluvat pettymykset eivät ole yhtä kuin minä ihmisenä. Toisin sanoen: vaikka pettymyksiä sattuu kohdalle, niin se ei tarkoita sitä, että MINÄ ihmisenä olisin pettymys. Taustaltani löytyy emotionaalisesti turvaton ja väkivaltainen lapsuus kypsymättömän äidin, joka projisoi kaikki epävarmuutensa, pimeät puolensa ja pelkonsa minuun ja olin pitkään todella hukassa itseni kanssa. Olen oppinut sietämään pettymyksiä ihmissuhteissa niin paljon paremmin, kun en enää ota niitä henkilökohtaisesti, ikään kuin todisteena siitä, miten kelvoton olen. Jännää kyllä, nykyään myös kohtaan ihmissuhdepettymyksiä paljon harvemmin kuin aiemmin.
Minäkin yritän suhtautua niin, etteivät toisten reaktiot aina automaattisesti ole suoraa palautetta jostain minun toiminnastani. Silti väsyneenä nykyään tuntuu siltä, että oma jaksaminen on kortilla. On vaikea erottaa sitä, että mikä on sellaista käyttäytymistä toisilta, jota pitäisi yrittää "kestää" ja missä tilanteissa todeta, että kaikkea ei muilta tarvitse ottaa vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitsin yksinäisyyden. En kerta kaikkiaan kestä
Enää yhtäkään pettymystä toisilta ihmisiltä. Mulla on ihan tarpeeksi pska olo muutenkin koko ajan kiitos masennukseni. En tarvitse yhtään lisää pskaa varsinkaan toisilta ihmisiltä.
Ihmisissä on sekä hyviä että huonoja. Hyvä ihmistuntemus ja elämänkokemus auttaa karsimaan jyvät akanoista. Hankalien, ikävien ja negatiivisten ihmisten kanssa ei travitse olla tekemisissä. Seuransa saa valita.
Olisinpa itse nuorena tajunnut sen! Jotenkin aina vaan hakeuduin "huonosti voivaan" seuraan, ehkä siksi, että muuten olisin tuntenut alemmuuden tunteita? En kokenut, että itselläkään oli asiat hyvin, vaikka päällisin puolin oli. Sisimmässäni tunsin itseni kuitenkin epäonnistuneeksi.
Jos oikeasti arvostaa itseään, hakeutuu seuraan, jossa ihmiset voivat hyvin. Alitajuisesti sitä valitsee "saman tasoisia" ihmisiä lähelleen.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Oleta aina aluksi huonoa niin et pety. Sitten jos ihminen osoittatuu mukavaksi niin sehän on positiivinen yllätys.
Tuossa on vaan se ongelma, että tuollainen ajatusmalli helposti heijastuu myös ulospäin, ja se taas vaikuttaa siihen miten muut suhtautuu suhun. Vaikka ei itse mitenkään inhottava olisikaan, niin se oma epäluuloinen asenne verottaa sitä kuinka positiivisen vaikutelman pystyy itsestään antamaan. En tiedä onko näin kaikkien kohdalla, mutta ainakin omalla kohdallani ja uskon että monen muunkin.
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Mä olen aina ajatellut niin, että jokainen ihminen on yksilö. Eli jos kohdalle on sattunut vaikka kaksi "pahaa" ihmistä, niin se ei tarkoita että kaikki ihmiset olisivat "pahoja".
Itse lähestyn jokaista uutta ihmissuhdetta (muutakin kuin romanttista) avoimesti ja vailla ennakkoluuloja. Toki niitä pettymyksiä tulee jokaiselle, mutta pysymänä avoimena ja "aitona", rakentamatta mitään suojamuureja, saan enemmän irti suhteista ja itsestänikin.
Jos vaikka kymmenestä ihmisestä yksi on "paha" ja ne yhdeksän muuta "hyviä", niin olenpahan sitten saanut ne yhdeksän hyvää kokemusta, joista osa olisi ehkä jäänyt saamatta jos olisin suojellut itseäni.
Ja jos olisin ennakkoluuloinen tai varovainen niin tuskin olisin nyt elämäni parhaassa parisuhteessa itseäni huomattavasti nuoremman, ei-kantasuomalaisen miehen kanssa. <3
Jos ihmisellä on traumatausta, niin se ei ole välttämättä niin yksioikoista, että vain päättäisit toimia jotenkin. Toki oma asennekin vaikuttaa, mutta osa reaktioista tulee hyvin kaukaa, heijastuksena menneisyydestä.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Samaan hengenvetoon huomauttaisin kuitenkin, että mulla on itsellänikin traumatausta: juoppo isä, juoppo ja väkivaltainen isäpuoli, siitä siirtymä juoppoon ja väkivaltaiseen poikaystävään, sen jälkeen yksi raiskaus ja yksi raiskauksen yritys...
Juuri tämän taustani takia yritänkin pysyä positiivisena ja ennakkoluulottomana - minun menneisyyteni ei määrittele nykyhetkeä tai tulevaisuutta, eivätkä nuo "pahat" ihmiset pelota pois mahdollista tulevaa hyvää!
Pyrin siis tietoisesti poispäin opituista käyttäytymismalleista, meditaatio ja jooga tässä jo vuosikausia auttaneet. Terapiassa en ole koskaan käynyt, ellei viinipulloterapiaa ystävien kanssa lasketa. (En siis ole itse alkoholisti hehe.)
Vierailija kirjoitti:
Kun ymmärrät asian, olet jo pitkällä. On ihmisiä jotka eivät edes myönnä että heidän pitäisi oppia sietämään pettymyksiä. Ylireagoidaan vihalla ja pahuudella. Mutta se että sinä pystyt miettimään ilman tunnekuohua tai siitä huolimatta, olet terve.
On "resilienssi", kyky ponnahtaa vaikeuksista takaisin. Jatkossa, jos on liian kiltti kiusaajat sen kyllä haistaa. Pelkoa ei saa näyttää. Itseä voi suojella, kuuntele vaistoasi, älä mene vietäväksi. Anna koirien haukkua mutta älä itse mene mukaan ulvomaan.
Koita löytää oma keskikohtasi. Joku ydin itsessäsi, itseluottamus. Että vaikka muut tekis mitä, sinä olet eri ihminen ja voi harmittaa, mutta se menee ohi. Aina voi olla myös varasuunnitelma. Älä odota muilta mitään.
Rehellisesti sanottuna en usko siihen, että tulen koskaan kykenemään suhtautumaan toisiin ihmisiin tuolla tavoin etten odottaisi heiltä yhtään mitään niin hyvässä kuin pahassakaan. Eikö tuo tietyllä tavalla ole aika voimakkaasti ihmosluonteen vastaista? Emmehän ole kaikista odotuksistamme toisia kohtaan edes tietoisia, joten silloin niitä ei voi edes käsitellä.
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Mä olen aina ajatellut niin, että jokainen ihminen on yksilö. Eli jos kohdalle on sattunut vaikka kaksi "pahaa" ihmistä, niin se ei tarkoita että kaikki ihmiset olisivat "pahoja".
Itse lähestyn jokaista uutta ihmissuhdetta (muutakin kuin romanttista) avoimesti ja vailla ennakkoluuloja. Toki niitä pettymyksiä tulee jokaiselle, mutta pysymänä avoimena ja "aitona", rakentamatta mitään suojamuureja, saan enemmän irti suhteista ja itsestänikin.
Jos vaikka kymmenestä ihmisestä yksi on "paha" ja ne yhdeksän muuta "hyviä", niin olenpahan sitten saanut ne yhdeksän hyvää kokemusta, joista osa olisi ehkä jäänyt saamatta jos olisin suojellut itseäni.
Ja jos olisin ennakkoluuloinen tai varovainen niin tuskin olisin nyt elämäni parhaassa parisuhteessa itseäni huomattavasti nuoremman, ei-kantasuomalaisen miehen kanssa. <3
Jos ihmisellä on traumatausta, niin se ei ole välttämättä niin yksioikoista, että vain päättäisit toimia jotenkin. Toki oma asennekin vaikuttaa, mutta osa reaktioista tulee hyvin kaukaa, heijastuksena menneisyydestä.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Samaan hengenvetoon huomauttaisin kuitenkin, että mulla on itsellänikin traumatausta: juoppo isä, juoppo ja väkivaltainen isäpuoli, siitä siirtymä juoppoon ja väkivaltaiseen poikaystävään, sen jälkeen yksi raiskaus ja yksi raiskauksen yritys...
Juuri tämän taustani takia yritänkin pysyä positiivisena ja ennakkoluulottomana - minun menneisyyteni ei määrittele nykyhetkeä tai tulevaisuutta, eivätkä nuo "pahat" ihmiset pelota pois mahdollista tulevaa hyvää!
Pyrin siis tietoisesti poispäin opituista käyttäytymismalleista, meditaatio ja jooga tässä jo vuosikausia auttaneet. Terapiassa en ole koskaan käynyt, ellei viinipulloterapiaa ystävien kanssa lasketa. (En siis ole itse alkoholisti hehe.)
Miten toimit niissä tilanteissa, jotka laukaisevat sinulla päälle jonkun ei-toivotun reaktion?
Osaako joku neuvoa?