Miten elämä heitetään hukkaan?
Kommentit (9)
ja pidetään toisen elämää pilkkana, silloin kun abortoidaan lapsia ilman todella painavaa syytä.
Ja suurin osa pitää. On todella, todella vaikeaa tässä yhteiskunnassa elää niinkuin sydän sanoo, koska raha on ylikorostunut. Sitä pitää saada ja paljon.
Ei ole rakkautta, ei sitoutumista, ei haavoja, ei itkua, ei iloa---
elämästä ei jää jälkeä-
monelle ammatti ja tai perhe on elämäntehtävä- työttömälle vapaaehtoistyö antaa elämän sisältöä...
yleensä toisten ihmisten auttaminen ja toisille hyödyksi oleminen tuo sisältöä elämään
elämänsä väärässä parisuhteessa, väärän ihmisen kanssa ja on hyvin tietoinen asiasta.
Säästetään pahan päivän varalle ja pihistetään sen takia kaikesta. Tai sitten pelätään ja huolehditaan jatkuvasti ja liikaa kaikkea ja kaikesta. Tai odotetaan koko ajan jotain tulevaa, sitku ja sitku..
Pitää nauttia tästä hetkestä turhia murehtimatta, silti täysin tuntein!
tuntemaan omaa todellista sisintä. Elämä on ahdistavaa, ihminen kärsii masennuksesta, eikä koskaan "löydä itseään". Mulla on kotona esimerkki toisessa vanhemmassa. Ulkoisesti kaikki on hyvin, rahasta ei ole pulaa. Eli yhteiskunnan standardien mukaan on pärjännyt hyvin.
En osaa yksiselitteisesti vastata.
YLEENSÄ tuollaista muotoilua käytetään, kun joku kovasti "uhrautuu" muiden puolesta. Esim. nainen luopuu omista haaveistaan ja jää kotiin kasvattamaan lapsikatrasta.
Mutta onko sellainenkaan loppujen lopuksi hukkaan heitettyä? Ensinnäkin hän saattaa siitä silti nauttia ja saada paljon sisältöä itselleen. Lisäksi hänen elämänsä on ollut hyvinkin tärkeä niille lapsilleen. Eli hän saa kuitenkin paljon asioita aikaan.
Enemmänkin pitäisin hukkaan heittämistä loputonta hedonistista onnellisuuden tavoittelua! Kyllä - vaikka tämä on nykyään kirosana ja epämuodikasta sanoa - velvollisuudetkin kuuluvat meidän elämäämme ja niiden kautta saa paitsi itselleen tyydytystä, myös tulee tärkeäksi ja merkitykselliseksi lähiympäristölleen. Esimerkkitapausta käyttäen: ne lapset tuskin pitävät kotiäidin elämää hukkaan heitetyksi, jos ovat saaneet itselleen onnellisen lapsuuden ja äidin rakkautta.
esim. pelkäämällä jotain.
Mummoni häpesi (yli80-vuotiaana) käsiensä tärisemistä ja huonoa liikkumistaan niin paljon, että ei suostunut käymään kylässä.
20 vuotta valitti kuolevansa "kohta" ja viimeistään "ensi vuonna".
Todellisuudessa hänen liikkumisensa oli ihan hyvää ja yhtä lailla ne muidenkin vanhusten kädet tärisee.
Mutta monta hyvää vuotta hän hukkasi ja jätti elämänsä elämättä.