Osallistuitko eilen world cleanup dayhin?
Tarkoituksena oli kerätä roskia lähiympäristöstä. Miksi osallistuit tai miksi et?
Kommentit (8)
En jaksanut poistua kotoa, mutta tein suursiivousta kotona. Iso kasa itselle turhaa on taas Torissa myynnissä
Ei näkynyt yhtään roskaa eilen missään. Olen mökillä omassa saaressa, mantereella kävin sienessä, eikä sielläkään roskia, vain sieniä.
Osallistuin, vaikken edes tiennyt kyseisestä päivästä, sillä kerään usein roskia lähiympäristöstäni. Ja niitä valitettavasti riittäisi kerättäväksi muillekin. Eniten ihmettelen, että roskia heitetään maahan paikoissa, joissa roskis näkyy muutaman metrin päässä. Jotkut ihmiset ovat todella välinpitämättömiä ympäristön suhteen. Roskaaminen tuntuu lisääntyneen. Onko teille opetettu kotona, että roskat kuuluu roskikseen ja oletteko opettaneet sen omille lapsillenne?
Olen roskakävelijä, joten nostan useita roskia roskikseen lähes päivittäin. Olen tehnyt niin lapsesta saakka.
Eniten heitetään maahan tupakka-askeja, mitä ihmettelen.
Tupakoitsija oli heittänyt roskansa maantielle, noukin sen mukaan ja vein kotiin roskakoriin.
Tulisipa roskakävelystä ja roskajuoksusta yhtä suosittua kuin sauvakävelystä aikoinaan!
Vierailija kirjoitti:
Tarkoituksena oli kerätä roskia lähiympäristöstä. Miksi osallistuit tai miksi et?
Osallistun joka päivä pitämällä ympäristön puhtaana. En heittele roskia muuta kuin roskikseen.
Keräsin vain sieniä lähiympäristöstä, asun niin korvessa, että minä olisin täällä ainoa roskaa ja, jos siis roskaisin.
Pidän päivän ideasta kuitenkin paljon.