Lue keskustelun säännöt.
Aiti-tytär -suhde palautuu 35 vuotta taaksepäin
15.09.2018 |
Olen aivan ymmälläni ja järkyttynytkin miten suhde äitiini on yhtäkkiä alkanut muistuttaa tilannetta, joka välillämme vallitsi silloin, kun äiti oli viiskymppinen ja minä teini-ikäinen. Nyt minä olen viiskymppinen ja äiti kasikymppinen.
Äidin kunto on romahtanut parissa vuodessa eikä hän pärjää enää yksin vanhassa, epäkäytännöllisessä omakotitalossa. Olemme alkaneet pohtia muuttoa palvelutaloon. Hän on edelleen hyvin terävä ja muisti pelaa loistavasti, mutta tässä asiassa hän käyttäytyy lähes hysteerisesti. Hän voihkii ja valittaa, ettei jaksa muuttaa, ja kuinka siitä ei olisi mitään hyötyä. Selitän hänelle kärsivällisesti miten hän olisi lähellä palveluja ja terveysasemaa, toisin kuin nyt kun matkaa on yli 20 km. Olisi turvallisempaa ja hän pääsisi ateria- ym palvelujen piiriin joita ei siinä määrin ole maaseudulla. Minä hoitaisin koko muuton ja hänen ei tarvitsisi tehdä mitään. Äiti alkaa huutamaan minulle etten ymmärrä koska oma kuntoni on hyvä, miten vaikeaa hänellä on kun liikkuminen vaikeutuu ja sairauksia tulee. Hänestä tulee hyvin vihainen ja loukkaantunut.
Palaan elävästi 35 vuotta taakse päin. Juuri näin äiti puhui ja kohteli minua silloinkin. Tilanne oli todella outo, koska olin kiltti kympin tyttö enkä sekoillut mitään tupakka, viina, poikia -juttuja, mutta silti äiti oli hirveän vihainen ja huusi minulle usein ja teki elämästäni 13-18v täyttä helvettiä. Tiedän nyt että se johtui hänen omista patoutumistaan mutta oli kohtuutonta minua kohtaan.
Nytkin hänellä on joku ihme tarve huutaa ja olla vihainen minulle. Ymmärrän että häntä pelottaa muutto pois omasta kodista mutta tuollainen hysteria on järjetöntä. Miten saan hänet ymmärtämään että muutto parantaa hänen elämänlaatuaan ja mahdollistaa sen että hän voi jatkaa itsenäistä elämää turvallisemmin? Siellä olisi myös ystäviä ja sukulaisia, heistä olisi seuraa ja apua arkeen.
Ihan oikeasti en jaksaisi käydä tätä läpi taas uudestaan. On kuin äiti kaivaisi esiin sen omituisen vanhan vihansa minua kohtaan ja syyttäisi minua omasta pahoinvoinnistaan. Se on epäoikeudenmukaista ja syö kaikki energiani, ja ihan oikeasti en haluaisi auttaa häntä ollenkaan. Mädätköön yksin sinne mökkiinsä.
Mutta ei. Velvollisuus velvoittaa. Pakko jaksaa ja kestää. Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?
Kommentit (2)
Jotkut reagoivat pelkoon suuttumalla ja käyttäytymällä aggressiivisesti. Sitä tapaa tuskin voi enää vanhukselta kitkeä pois. Järkeily on aika toimimaton ase silloin kun on kyse niinkin voimakkaasti tunnepitoisesta seikasta kuin ihmisen kodista. Vanhana ihminen ei myöskään ole läheskään niin joustava muutosten suhteen kuin nuorempana.
Yleensä halukkuutta muuttoon palvelujen äärelle löytyy vasta siinä vaiheessa, kun kotona asuminen alkaa pelottaa. Näin käy sitten kun liikkuminen on niin vaivalloista, että tulee kaatuiluja ja muuta. Ei vanhempiensa reaktioita vanhenemiseen tai mihinkään muuhunkaan voi hallita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala vain valmistelemaan muuttoa ja ilmoita että ,muuttopäivä on sitten silloin ja silloin. Sano hänelle että kokeilette asumista jonkin aikaa palvelutalossa ja voitte tulla takaisin jos tuntuu mahdottomalta ja tietenkintuot häntä vanhaan kotiin usein.