Eronnut, kadutko joskus perheen harjoittamista?
Kysymys otsikossa. Oma äitini erosi isästäni kun olin neljä vuotias, äitini elämää seuranneena, ero on vaivannut häntä lähes läpi elämän. Uskon että äitini katui eroa, sillä isäni oli hyvä ja luotettava mies. Äiti siis aikanaan erosi, koska isä ei ollut juurikaan kotona kun teki kahta työtä. Onko se kuinka yleistä että vanhemmat eroavat siksi että toinen tekee liikaa töitä? En tiedä vaikuttaako itseeni äidin malli kun oma mies on samanlainen, aina töissä. Lapset itkee iltaisin ikävää ja on alkanut ärsyttämään koko äijä kun se ei vietä koskaan aikaa minun ja lasten kanssa.. Toisaalta, muistan miltä tuntui kun omat vanhempani erosivat, enkä halua, että omat lapseni kokisivat sitä surua.
Kommentit (12)
En ole katunut hetkeäkään. Sitä kadun että sellainen tuli perustettua täysin väärän ihmisen kanssa.
Lapset eivät ole syy jäädä huonoon parisuhteeseen.Joka muuta väittää riippuu suhteessa materiaalisista syistä tai yksinjäämisen pelosta.Ne ovat ne todelliset syyt jatkaa toimimattomassa suhteessa - eivät lapset.
En päivääkään, mutta eron syyt olivat perin erilaiset. Ripaus syyllisyyttä on, joka on saanut järjestelemään asumista mahdollisimman kitkattomaksi, mutta se on eri asia kuin katuminen.
En ole katunut. Meillä ei ollut enää miehen ja naisen välistä parisuhdetta, ei läheisyyttä, eikä rakkautta, joten mitään pelastettavaa ei ollut. Miehen sanoin "avioliitto on yritys, jonka tarkoitus on tuottaa voittoa." Kuinka moni teistä jäisi tuohon? Niinpä.
En kadu avioeroani. Kadun ainoastaan ettei aikaisemmin löytynyt voimia eroamiseen. Mies ei ollut hyvä eikä kiltti, käytti hyväksi, harjoitti psyykkistä väkivaltaa ja petti säännöllisesti. Olin nuori ja kokematon, pelkäsin.
en todellakaan. Erosin ns hyvästä liitosta, ei ollut isompia ongelmia mutta en tuntenut olevani rakastettu enkä arvostettu ja se heijastui myös´lapsiin. Löytyi hyvä mies jolta lapset saivat normaalin rakastavan parisuhteen mallin josta ovat avoimesti onnellisia nyt aikuisena. Sitä en koskaan maininnut heille että selvisi eron jälkeen isän pettäminenkin.
En yhtään. Olisinpa vain kestänyt vähän kauemmin ja tehnyt näyttävämmän lähdön.
Vierailija kirjoitti:
Aina töissä =rahaa. Pystyisittekö elämään pienemmällä kulutuksella? Onko ostettu talo ja autot, joita nyt on vaan pakko maksaa?
Mieheni ei tee rahasta töitä vaan siksi että ei keksi elämälleen muuta sisältöä, hän on yrittäjä ja yrittäjäluonne henkeen ja vereen. Sinällään kyllä arvostan hänen työtä ja sen tekemistä, harmittaa vaan kun olen ulkopuolinen hänen kuvioissaan.
Vierailija kirjoitti:
Perheen harjoittamista? Siis perheen perustamista vai?
Oho, hyvä kirjoitusvirhe otsikossa :D hajoittamista*
Ap
En kadu eroa. Meillä eron syihin kuului mm. sitä, että mies oli paljon pois kotoa, mutta myös muuta, ihan sellaista perustavanlaatuista yhteen sopimattomuutta ja vielä enemmän erilleen kasvamista vähäisen yhteisen ajan vuoksi, erilaista arvomaailmaa jne. Vaikea sanoa yksittäistä syytä. Kaikki toisessa pikku hiljaa ärsytti, ihan kaikki. Yritettiin terapiaa, vaikka mitä keinoja ja tsempattiin, mutta onneksi rajattiin jossain vaiheessa luovuttaa. Nyt sekä hänellä että minulla on meille sopivat kumppanit.
Mä en toisaalta koe, että erossa olisi hajotettu lasten perhe. Me ollaan paljon tekemisissä, juhlat vietetään yhdessä, joulut yhdessä, välit on ystävälliset (nyt niin helppoa olla hyvissä väleissä, kun ei tarvi asua saman katon alla!), tullaan hienosti toimeen myös uusien kumppaneiden kanssa. Erosta viisi vuotta aikaa ja luonteva tapa toimia on löytynyt. Jaamme vanhemmuuden täysin ja olemme lasten tukena yhtenä rintamana. Emme fyysisesti aina läsnä samassa paikassa tietty ja ikävä erityisesti kuopuksella voi olla, en sitä vähättele.
Kadun joskus. Kyllä mä olisin halunnut tarjota lapsilleni ehjän ydinperheen. Ehkä ne ei olisi edes tajunneet, että äidin ja isän parisuhde on täysin platoninen.
Aina töissä =rahaa. Pystyisittekö elämään pienemmällä kulutuksella? Onko ostettu talo ja autot, joita nyt on vaan pakko maksaa?