Huolestuttaa lapsen jatkuvat ihmissyöntileikit ja siihen kuuluvat satuttamiset. Ei ole nähnyt mitään aikuisten elokuvia.
Tyttö on nyt 8v, mutta nuo leikit ovat olleet tuollaisia niin pitkään kuin muistan. Aluksi mietin, että onhan lasten ohjelmissakin niitä kohtauksia, joissa vaikka susi pyrkii jatkuvasti syömään porsaat jne. Mitään aikuisten elokuvia ei todellakaan ole nähnyt.
Nuo leikit ovat siis useimmiten aina sellaisia, että lapsi tahtoo olla se, joka syödään/yritetään syödä ja usein tahtoo tämän "syöjän" nipistelevän tai raapivan häntä. Tietysti esim. isoveljelle on tehty selväksi, ettei lähde moiseen mukaan ja yritetty tytöllekin terottaa, ettei satuttaminen saa kuulua leikkeihin. Takaisin tulee nurisemista miten se hänestä kuuluu leikkiin ja on kivaa.
Meidän esikoispoika on jo ihan kyllästynyt ollut vuosia noihin siskonsa leikkivaatimuksiin. Silti tulee aina uusia kavereita, jotka ainakin aluksi suostuvat leikkimään näitä syömisleikkejä ja nipistelemään häntä, kun tyttö sitä niin kärttää. Onko tämä leikkaihetta muiden kotona? Lapsi ei oireile mitenkään muuten ja me siis ollaan ihan tavallinen yhtenäinen perhe, joten ei hän ole edes kokenut mitään mullistuksia.
Kommentit (26)
Hei masokismia pitää tukea jo lapsesta asti, kuten homoutta, lesboutta ja transuuttakin. Annetaan lasten olla sellaisia kuin ovat. Sinä varmaan riistäisit pojalta mekonkin pois, koska lapsen pitää olla juuri sillä tavalla normaali kuin sinä ap tahdot.
Vähän erikoiselta tuntuu tuo viehtymys ihmissyöntileikkiin. Miten tyttö itse selittää, miksi leikki tuntuu tärkeältä?
Vierailija kirjoitti:
Hei masokismia pitää tukea jo lapsesta asti, kuten homoutta, lesboutta ja transuuttakin. Annetaan lasten olla sellaisia kuin ovat. Sinä varmaan riistäisit pojalta mekonkin pois, koska lapsen pitää olla juuri sillä tavalla normaali kuin sinä ap tahdot.
Tässä tiivistettynä ajankuva. Ei saisi naurattaa, mutta naurattaa kuitenkin. Itkettää silti enemmän.
Samaan syssyyn voisi kehottaa ap:n perhettä liittymään vihreisiin, sieltä saanee parhaan tuen ja ymmärryksen.
Lapsestasi on kasvamassa kunnon huomiotahakeva narttu. 20-vuotiaana tuo "nipistele mua" saakin sitten uudet ulottuvuudet ja lapsesi nousee eteenpäin ns. reittä pitkin.
Toinen tytön "erikoisuus", mikä nyt miettiessä tuli mieleen, on aina pahisten puolella oleminen. Tästä ollaan keskusteltu eikä osaa selittää sitä, miksi on vaikka sellaisten pahisten puolella, jotka tarinassa tahtovat tuhota maapallon tmv.
Näistä huolimatta oikeassa elämässä muita kohtaan tyttö on hyvinkin empaattinen ja rakastaa kaikki eläimiä yli kaiken. Tuo "pahuus" siis rajoittuu ainoastaan fiktioon, mutta on se silti meistä häiritsevää ja tekee tytöstä oudon muiden lasten silmissä.
Ihmissyöntileikit vaan on tytöstä kivoja ja hänen lempileikkejä. Ei osaa selittää itsekään viehtymystään niihin tuon paremmin.
ap
Ehkäpä lapsella on joku aistikäsittelyn häiriö kun kaipaa satutusta. Onhan teillä kouluterkan ym palvelut tarjolla. Yhteys sinne.
Oletko antanut lapsesi katsoa pienempänä vartioimatta Youtubea, youtube kidsiä?
Googla Elsagate, tuo kuulostaa ihan käyttäytymiseltä, jonka voisi kuvitella näiden videoiden katsojilla olevan hieman vanhempana.
Minun 4 vuoyias tyttö leikkii aina että lelut pissaa ja kakkaa toistensa päälle. Pitäisikö olla huolissaan?
Ei kai siinä muuta kun vain käskee leikkimään kiltisti eikä mitään satuttamisia, leikki ei saa ottaa kipeää tai se on huono leikki. Vähän kyllä vaikuttaa että muksusi taitaa aikuisiässä pyöriä vähän ronskimmissa seksipiireissä että toivottavasti äitillä riittää sitten 10+ vuoden päästä siihen ymmärrystä.
Kaipaisiko läheisyyttä ja kontaktia, muttei osaa sitä muuten ilmaista?
Vierailija kirjoitti:
Oletko antanut lapsesi katsoa pienempänä vartioimatta Youtubea, youtube kidsiä?
Googla Elsagate, tuo kuulostaa ihan käyttäytymiseltä, jonka voisi kuvitella näiden videoiden katsojilla olevan hieman vanhempana.
Tutustun tuohon. En itse ole antanut moista tapahtua, mutta tuo vaikuttaa niin vaarattomalta, että ehkä joku lasta hoitanut läheinen on antanut tytön valvomatta seikkailla lapsille suunnatussa sisällössä.
Ollaan me oikeastikin peloissamme, kieliikö tuo tytön mieliaiheet jostakin aidosta ongelmasta tai jopa siitä masokismista. Ainakaan näitä ei yhtään kotona tueta vaan yritetään saada likka kiintymään muihin aiheisiin.
Toivottiin, että näin isolla palstalla olisi vanhempia, joiden lapsilla olisi edes jotain samansuuntaista.. Ei kai tällainen voi oikeasti olla näin ennenkuulumatonta?
ap
Vierailija kirjoitti:
0/666
Kääri vain itsesi tiukemmin siihen pumpuliin
Meidän lapsella aikoinaan tuota.
Nyt on dominana klubilla.
No jostakihan se tuon idean on saanut.Nähnyt ehkä kavereilla youtubesta jotain joka on jäänyt pyörimään sen päähän.
Oletko nyt ihan varma ettei tyttö ole nähnyt esim. pätkiä Cannibal Holocaustista vaikkapa omasta tai kaverin kännykästä, vahingossa jossain hoitopaikassa tai jonkun kaverin luona?
Välitunneilla 3. luokalla yksi poika näytti aina kuristamisvideoita meille. Ei uskallettu sanoa, ettei haluta nähdä niitä.
Pure sitä ja sano että tuolta tuntuu kun ihmistä syö ja purekkin niin että tuntuu.