Lue keskustelun säännöt.
Mä oikeesti luulin et meidän perhe oli köyhä.
18.07.2008 |
Niin, kun olin ala-ja yläasteiässä, luulin todellakin, että kun meillä oli isohko maatila, että me olimme köyhiä. Meillä ei lapset saatu merkkivaatteita eikä käyty missään harrastuksissa. (4H-kerho lähikoululla ja lukeminen + musiikin kuuntelu) Me lapset jouduttiin tekemään ihan oikeita maatalon töitä niin navetassa, pellolla kuin tallissakin. Ja eikä todellakaan ollut kyse mistään "autan vähän äitiä"- töistä, vaan kun tultiin koulusta, niin piti vaihtaa "kotivaatteet" päälle ja äkkiä tehdä läksyt. Sen jälkeen komennettiin jotain tekemään. Jos ei muuta niin kantamaan puita pannuhuoneeseen. (puulämmitys) Vasta lukion jälkeen minulle selvisi, että oikeesti meidän perhe oli hyvinkin rikas, rahaa vain ei käytetty kerskakulutukseen vaan normaaliin vaatimattomaan elämään ja maatilan pyöritykseen ja kehitykseen. Pointtina tässä on se, että jos olisin ymmärtänyt asioiden oikean laidan, ei oma asenteeni olisi ollut häpeilevä ja nöyristelevä kirkonkylän kakaroita kohtaan, heidän vanhemmat kun olivat hienosti töissä kaupassa tai tehtaassa tai toimistossa.. Tahdon siis sanoa, maatilalliset, opettakaa lapsianne olemaan ylpeitä siitä, että ovat maatilallisten lapsia, sillä maatilallinen on yksityisyrittäjä siinä kuin mikä tahansa muukin yrittäjä. Minunkin vanhempien vuosiansiot olivat veropörssissä aina noin 50 000e, molemmilla ja tämän kun ymmärsin, opin kunnioittamaan vanhempiani ja kotiani sekä myös meidän lasten työpanosta.
Kommentit (38)
Sittenhän on ihan sama vaikka sitä ei olisi lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikö olisi parempi mielummin opettaa lapset arvostamaan kaikkia ja itseään siis myös, huolimatta varallisuuseroista? Tiedän että lapset ovat aika rankkoja toisilleen, mutta mitä hyötyä on rahasta, jos ei saa käyttää sitä (kalliimmat harrastukset ja ostosten tekeminen. tai kuluttaminen ylipäätään) ? En halua kritisoida huomiotasi, mutta opettaisin enemmänkin kaikkien arvostusta kuin me-olemme-rikkaita-asennetta.
Vaan sitä, ettei lapsi tuntisi itseään huonommaksi kuin ne kylän "kerman" kakarat.
Nimim. pankinjohtajan tyttären duunarivanhempien kaveri, joka on kyllä kokenut tuotakin pankinjohtajan tyttären muiden kavereiden osalta...
aloit arvostaa vanhempiasi vasta kun tajusit mitkä heidän ansionsa veropörssissä olivat. Eikä kuitenkin kannattaisi opettaa lapsiaan arvostamaan vanhempiaan ja itseään joidenkin ihan muiden asioiden perusteella kuin sen rahan/omaisuuden?
ikävästi silmiin tuo, että aloit arvostaa kotiasi ja vanhempiasi vasta kun sait tietää heidän todelliset tulonsa??!!
Itse toivoisin lasteni oppivan arvostamaan ihmisiä heidän
muihin arvoihin peilaten, ei varallisuuteen....
Viestistä tuli se vaikutelma että tunsi alemmuutta kun luuli olevansa köhästä perheestä, ja jos olisi tiennyt vanhempiensa ansioista, ei olisikaan hävennyt. Eli se huonjommuuden tunne liittyi suoraan rahaan ja varallisuuteen.
eikö olisi parempi mielummin opettaa lapset arvostamaan kaikkia ja itseään siis myös, huolimatta varallisuuseroista? Tiedän että lapset ovat aika rankkoja toisilleen, mutta mitä hyötyä on rahasta, jos ei saa käyttää sitä (kalliimmat harrastukset ja ostosten tekeminen. tai kuluttaminen ylipäätään) ? En halua kritisoida huomiotasi, mutta opettaisin enemmänkin kaikkien arvostusta kuin me-olemme-rikkaita-asennetta.
Vaan sitä, ettei lapsi tuntisi itseään huonommaksi kuin ne kylän "kerman" kakarat.
Nimim. pankinjohtajan tyttären duunarivanhempien kaveri, joka on kyllä kokenut tuotakin pankinjohtajan tyttären muiden kavereiden osalta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin minulla oli todellakin kumma häpeä taustaani kohtaan, varsinkin yläasteella. Kirkonkylällä asuvat kaverini saivat harrastaa ja notkua kylillä, heidän kotonaan ei "haissut navetalle" ja isä ja äiti olivat puhtaissa kotivaatteissa ja kavereilleni iso asia oli jos joutui imuroimaan tai viemään roskapussin. Itse olen parin tonnin kuukausipalkalla toimistotöissä ja elän erittäin onnellista elämää. Meillä ei opeteta lapsia arvostamaan ihmisiä tulojen ja varojen perusteella, mutta olen yrittänyt opettaa, että kovalla työnteolla ja sitkeydellä saavutetaan hyviä tuloksia. (kuten vanhempani) Ja raadollinen tosiasiahan se on, että raha pyörittää tätä maailmaa, vaikka kaunista onkin ajatella, että pehmeät arvot ovat tärkeämmät. Ehkä tätä purkaustani ei voikaan ymmärtää muut, kuin he, jotka ovat joskus lapsuudessaan tunteneet samantapaista huonommuuden tunnetta kavereidensa rinnalla..? Kommentoikaa vielä, kaipaan mielipiteitä!
ap
Ehkä se oppi on mennyt todella kantapään kautta perille.
Mut tuli myös kerskakulutuksen vaihe, omalla rahalla kun töihin pääsi. Kunnes vakiinnuin ja nyt on alkanut paljastaa vanhemmat mitä ne oikeasti tienaa ja mitkä rahat on kiinni maatilassa ja pystyvät mm. lainaamaan rahaa meidän lapsien taloihin ilman pankkien koronkiskontaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeasti perheestä jossa rahat oli tiukalla.
En silti koskaan tuntenut alemmuuden tunnetta siitä, ettei perheemme ollut varakas...
Kateutta aina silloin tällöin mutta en kokenut itseäni huonommaksi kuin muut vanhempieni varallisuuden vuoksi.
Kaikenlaisia muita teinikotkotuksia alemmuudentunoineen kyllä oli mutta kukapa ne kaikki onnistuisi ohittamaan.
Nykyään vanhempan ovat erittäin hyvin toimeentulevia ja varallisuuttakin löytyy eikä arvostukseni heitä kohtaan ole sen myötä muuttunut suuntaan eikä toiseen.
tulee opettaa, että itseään pitää arvostaa, kaikki ovat samanarvoisia, oli sitä rahaa tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kuljin halpisfarkuissa, meillä ei ikinä käyty syömässä ulkona ja jätskitötterökin oli vain haavetta, koska halvemmalla sai tuutin altaasta. No, ei meillä kaikkein pahinta ollut, mutta väitän, että kuuluin luokan "köyhimpään" kolmasosaan. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, ettei me olla oikeasti mitään köyhiä ja jälkikäteen olen tajunnut, että todennäköisesti vanhemmillani oli eniten rahaa koko luokasta. Toisaalta nollasta aloittanut ei saa mitään kasaan, ellei ole pennintarkka.
kerropas mitä arvostamista siinä on, että vanhemmat kituuttavat vaikka säästössä olisikin rahaa, jolla voisi nauttia elämästä täysin rinnoin. siinä vaiheessako se nautinto tulee, kun haudan takaa jättää rahaa taakseen. Itse en arvosta moista, vaan haluaisin nauttia elämästä tässä ja nyt. arvostelisin kovin sanoin, jos tuollainen paljastuisi omista vanhemmistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko lapsuuden käytin rumia vaatteita eikä koskaan ollut varaa käydä missään tai tehdä mitään maksullista. Nättejä vaatteita sain, kun menin töihin ja tienasin itse rahani.
Sitten muutin pois kotoa. Ei mennyt aikaakaan, kun vanhempani lähtivät matkalle sisarusteni kanssa matkalle. He myös saivat nättejä vaatteita ja esimerkiksi siskoni harrastaa sitä mitä minä olisin aina halunnut, mutta en saanut "koska ei ole rahaa".
Todellakaan en arvosta vanhempiani tämän jälkeen, koska he ovat myös tehneet minulle selväksi mikä arvoni heille on. Tässä ei ole niinkään rahasta kyse vaan siitä, että minut on jätetty jo aikoja sitten lapsuudenperheeni ulkopuolelle.
Ihmettelen syvästi mitä vanhemmat ajattelevat köyhäillessään ihan turhan takia. Ei rahaa tarvitse levitellä ympäriinsä, mutta ketä se pihtailukaan hyödyttää?
miksi vanhemmat teki tämän ratkaisun? Mitä se hyödyttää? Ja mistä ihmeestä voit tietää oliko heillä sillon rahaa (esim. lama) vai keksitkö sen ehkä nykytulojen perusteella virheellisesti? Ihmettelen vain, koska lapsille on tärkeää muiden hyvksyntä ja sitä kautta tehdään ystävyyttä. Mikä into on pilata lasten tsäänssit ystävystyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan nimenomaan niillä kehitettiin maatilaa, ostettiin peltoa, metsää, koneita. Luin tuossa itsekin vielä tuon aloitukseni ja haluaisin vielä korjata, että kun ymmärsin, paljonko vanhempani todellakin tienasivat, en toki sitä RAHAN määrää alkanut kunnioittaa vaan sitä sitkeyttä tehdä sitä raskasta työtä ja sitä, että kuinka he eivät sortuneet kerskakulutukseen vaan elivät vaatimattomasti, vaikka olisi varaa ollutkin leveämpään elämään. Ja todellakin, vaikka se olikin niin kurjaa aina koulun jälkeen lähteä niihin kotitöihin, niin sitäkin alkoi arvostamaan eri tavalla, ymmärsi ikäänkuin sen oman työpanoksenkin tärkeyden. Teini-ikäisenä sitä vaatimatonta elämää vain kuvitteli pakon sanelemaksi jutuksi ja luulin, että ollaan köyhiä. Silloin kun elämänymmärrys ei ole ihan tätä kuin nyt. Teininä kun merkkifarkut ja lasketteluharrastus on jotain enemmän hienoa kuin se, että saunapuut haetaan omasta metsästä.
ap
Ymmärrän ap:n kirjoitusta, sillä TEINIT nyt vaan tekevät tuollaisia materiaalisia vertailuja, vaikka kuinka kotona tolkutettaisiin kauniita periaatteita kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta.
Aivan varmasti ap:lle ei kotona myöskään korostettu sitä, että raha olisi ratkaiseva ihmisen mitta, eikä hän sellaista tarkoita.
Mieheni on pienviljelijän poika ja kummasti hänen ja kälyn kommenteista kuultaa läpi kateus kaupunkilaisten lapsia kohtaan. Olin aika ällikällä lyöty kun tässä vuoden sisällä kerran illanistujaisissa pienessä sievässä he alkoivat selittää, miten rikas minun kotini olikaan. Että "ei meillä vaan lapsena matkusteltu jnejne. kuten teillä".
Herranen aika. Eihän se merkitse, että kotini oli rikas - siellä vaan se raha oli palkkatyön takia selvemmin "käytössä", koska sitä ei tarvinnut investoida tilaan eli omaan yritykseen. Pääomaa ja omaisuutta oli kuitenkin vähemmän.
Joten tavallaan olisi viisasta, että lapsilleen tekisi selväksi sen, että elinkeinoja on monenlaisia ja siinä, missä palkkatyöstä jää enemmän käyttörahaa, on yrittäjyyden etuna mm. omaisuuden karttuminen (sikälimikäli se maanviljely nyt ENÄÄ kovin kannattavaa on...)
oltiin "köyhiä". Ts. rahaa ei käytetty vaan sitä laitettiin säästöön. Halpisvaatteissa kuljettiin eikä tosiaankaan mihinkään turhuuteen tuhlattu. Silti olin ja olen tyytyväinen ja mulla oli onnellinen lapsuus. En arvosta yhtään sellasta kulutuskeskeistä elämää. Sillähän tämä ilmastonmuutoskinnon saatu aikaan.
Niitä rahoja vanhemmat sitten ovat käyttäneet esim kesämökkiin ja toiseen mökkiin Lapissa.
että ei se yrityksessä/maatilassa ja sen kehittämisessä kiinni oleva raha ole sen enempää rahaa kuin vaikkapa kioskin pitäjän raha keksipurkeissa. Varallisuushan karttuu tuloista joita toiminnalla saa, ja jos vanhempasi pistivät kaiken ylimääräisen toiminnan kehittämiseen niin siinäpä voi taas kysyä että ketä varten säästivät kaiken jos et edes farkkuja saanut tai laskettemaan päässyt. Enkä muuten hyväksy missään nimessä edes omien lapsien työvoiman käyttöä raskaiden koulupäivien jälkeen OMAN ETUNI (firmani) kasvattamiseen. Lapset ovat lapsia.
Ihana rehellistä puhetta. Ihanaa että osaat suhtautua asiaan realistisesti. Olet varmasti paljon kasvanut noista kokemuksista.. Voimia!
vaikka olimme keskituloisia, koska kaikessa lapsiin liittyvässä pihisteltiin (esim. kaikki vaatteeni oli kierrätetty serkuilla ja olivat ainakin 4:n aikaisemmin käyttämät, monet haalistuneita tai pinttyneitä ja kaikki jousto pesuissa pois kulunut. Lapsena toivoin että edes alusvaatteita olisi joskus voitu ostaa kaupasta). En saanut harrastaa mitään mihin olisi kulunut yhtään rahaa ja koko ajan ääneen valitettiin siitä miten paljon lapset maksaa ja syö. Itselläni oli huono ruokahalu ja anemia ja sitten kehuttiin sitä että syön niin vähän toisin kuin veljeni joka tulee perheelle kalliiksi! Olimme kaikki alipainoisia.
Taustalla oli ilmeisesti vanhempien huono taloudenhoito, he eivät osanneet hoitaa raha-asioitaan ollenkaan järkevästi, esim, hetken mielijohteesta ostettiin osamaksulla joku valtava tietosnakirjasarja tai siihen aikaan paljon sähköä syövä arkkupakastin joka oli kaupunkilaiselle aivan liian suuri, mutta pesukoneeseen ei ollut koskaan varaa ja pyykit pestiin käsin...
eikö olisi parempi mielummin opettaa lapset arvostamaan kaikkia ja itseään siis myös, huolimatta varallisuuseroista? Tiedän että lapset ovat aika rankkoja toisilleen, mutta mitä hyötyä on rahasta, jos ei saa käyttää sitä (kalliimmat harrastukset ja ostosten tekeminen. tai kuluttaminen ylipäätään) ? En halua kritisoida huomiotasi, mutta opettaisin enemmänkin kaikkien arvostusta kuin me-olemme-rikkaita-asennetta.