Te muut joilla on sympaattisen hermoston toimintahäiriö? Tai on ollut joskus? Miten eroon?
Tämän sympaattisen hermoston toimintahäiriön eli sympatikotonian kanssa inhottava elää, kun sydän hakkaa tahtomatta tuntikausia, ihan kuin kamala jännityskohtaus päällä vaikken olisi hermostunut mistään.
Minulla oli vuosi sitten ahdistuneisuushäiriötä muutama kk erään leikkauksen takia, joka meni lopulta hyvin ja olen muuten ihan terve nyt, ainoastaan tämä hermoston häiriö jäi vaivaamaan eli "päälle".
Otan ½ - 2 Propral-beetasalpaajaa päivässä. Joskus auttaa, joskus ei. Aiheuttaa välillä huimausta.
Muita jotkä kärsii tästä sympatikotoniasta?
Kommentit (5)
Oireina oli huimausta, lihaskrampit alaraajoissa ja ajottain lihasten heikkoutta, yleinen uupumus eli vaikka nukkuin 7 tuntia niin tuntui että unta tarvitsee lisää koska näin painajaisia pitkin yötä ja aamulla sydän hakkasi kun heräsin, matala stressinsieto muutenkin esim. töissä, vuoronperään jännityspäänsärkyä ja toispuoleisia migreenikohtauksia, kehon lämmön heittelyt ääripäästä toiseen (ei vaihdevuosista johtuvaa) eli palelua ja sellaista nihkeää pihtahikoilua.
Ensin epäiltiin kilpirauhasta mutta kaikken verikokeiden viitearvot olivat siellä missä pitikin.
Jossain vaiheessa myös fibroa.
Rauta-arvot olivat vähän normaalia alemmat. Samoin B12-vitamiini ja D-vitamiini matalalla.
t: AP
Inhottava vaiva, kroppa on hätääntyneen oloinen vaikka pää olisi kylmänä, ihan kuin pää ja kroppa olisivat eri paria! pelkäsin ensin että on MS-tauti tai jotain kun outo, epätodellinen olo päästä varpaisiin!
Voiko tuommoinen tulla tai jäädä post-traumaattisen stressihäiriön "jälkitautina"?
Siitä hankala vaiva ettei näy verenpaineen vaihteluna eikä poikkeuksina EKG:ssä vaikkakin syke korkeampi, mutta sisäisesti on kaikenlaista eli sellaisia tuntemuksia että verisuonisto pulputtelee omiaan, luuston sisällä etenkin alaraajoissa menee sellaisia sähkövärinäisiä tutemuksia. Käsivarsissa tuntuu joskus kuin muurahaisia kulkisi iholla.