Mikseivät kv vaalitarkkailijat ole puuttuneet Ruotsin puutteelliseen vaalisalaisuuteen?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005821103.html
"Äänestyspisteellä ruotsalaiset ottavat suuresta äänestyslipputelineestä haluamansa puolueen lipukkeen, tekevät siihen merkintänsä, laittavan lipukkeen vaalikirjekuoreen ja palauttavat vaalityöntekijälle."
Käytännössä siis kuka tahansa pystyy näkemään, mitä puoluetta äänestetään. Lisäksi tällaisissa tapauksissa, että osan puolueista lipukkeet puuttuvat (oli syy mikä hyvänsä), voi kansalaiselta jäädä ääni kokonaan antamatta. Samahan tapahtui Suomen edellisissä vaaleissa, kun yhdeltä äänestyspaikalta olivat lipukkeet loppuneet kesken hetkeä ennen äänestyspaikkojen sulkeutumista.
Kommentit (40)
Koska he puuttuvat vilppiin, eivät maan tapaan järjestää äänestysolosuhteet.
Vaalitarkkailija tarkkailee ja raportoi, ei hän voi "puuttua" itsenäisen maan vaaliin.
Miksi se nyt on alkanut sinua kiinnostaa, kun käytäntö on vanhempi kuin Suomen valtio?
Ennustan ,että SD ei tule olemaan suurin puolue, eikä toiseksikaan. Ruotsissa tapahtuu laama kuin Ranskassa, kun Marie Le Penin piti voittaa, mutta äänestäjät tulivat järkiinsä. Macron voitti selkeästi,
Vierailija kirjoitti:

Koska häpeän omaa persauttani ja projison sen ruotsindemokraattien äänestäjiin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se nyt on alkanut sinua kiinnostaa, kun käytäntö on vanhempi kuin Suomen valtio?
En leuhkisi sillä, että sama äänestystapa on ollut käytössä kivikaudelta asti. Onneksi Suomi on modernimpi.
Alkaa vaikuttaa että täällä pohjustetaan jo SD:n tappiota...
Vierailija kirjoitti:
Ennustan ,että SD ei tule olemaan suurin puolue, eikä toiseksikaan. Ruotsissa tapahtuu laama kuin Ranskassa, kun Marie Le Penin piti voittaa, mutta äänestäjät tulivat järkiinsä. Macron voitti selkeästi,
Äänestäjät menettivät järkensä
ihan järjetön systeemi mutta sd suurikaan voitto ei enään pelasta Ruotsia ja ruotsalaisten naisten oikeutta liikkua vapaasti maassaan.Ne ajat on ikuisesti ohi
Vierailija kirjoitti:
Alkaa vaikuttaa että täällä pohjustetaan jo SD:n tappiota...
Miten tuo systeemi mielestäsi vaikuttaa vain yhden puolueen tuloksiin? Tarkoitatko, että vain ruotsidemokraateilta voi kadota äänestyslipukkeet? Eli uskot sabotaasiin?
Voiko tuollaisessa äänestyksessä oikeasti luottaa rehelliseen tulokseen? Myös vaalivirkailija näkee, minkä puolueen lipun äänestäjä ottaa.

Joku aika sitten oli Hesarissa juttu miten joku menetti samantien 35 facebook-kaveriaan kun ilmoitti facebookissa äänestävänsä ruotsidemokraatteja. Tekeekö mieli valita kyseisen puolueen lipuketta äänestyspaikalla tuttujen ja naapureiden hönkiessä niskaan kun tuo on yleinen ilmapiiri?

Ja tämä vaikuttaa tulokseen miten?

Äänestäjää voi vaikka ohjeistaa väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkaa vaikuttaa että täällä pohjustetaan jo SD:n tappiota...
Miten tuo systeemi mielestäsi vaikuttaa vain yhden puolueen tuloksiin? Tarkoitatko, että vain ruotsidemokraateilta voi kadota äänestyslipukkeet? Eli uskot sabotaasiin?
Joku aika sitten oli Hesarissa juttu miten joku menetti samantien 35 facebook-kaveriaan kun ilmoitti facebookissa äänestävänsä ruotsidemokraatteja. Tekeekö mieli valita kyseisen puolueen lipuketta äänestyspaikalla tuttujen ja naapureiden hönkiessä niskaan kun tuo on yleinen ilmapiiri?
Näinhän kävi myös Suomessa 2015 Rajat kiinni -ryhmän ja vihervasemmiston välillä. Välit meni poikki monilta... En itsekään kehtaisi äänestää kuin demareita ja vihreitä, jos lapun väristä jo näkisi puoluekannan!
jos äänetätte persuja, tulee vaikeuksia työelämässä....
Siellä saa ottaa myös tyhjän lipukkeen, jolloin puolue ei näy.
Tuolla saa ottaa monta eri puolueiden lipukkeita mukaansa, jotta puolue ei paljastu.
Mutta entä lipuketta palautettaessa. Eikös siinä sitten näy, kun sen leimautuu ja livauttaa laatikkoon???
Mutta kyllä silti vaalisalaisuus heikentyy. Joku puolue voi tehdä kuljetuksia äänestyspaikalle. Esim kokoomus järjesti sellaisia Suomessakin joskus. Tällöin äänestäjä ei varmaan kehtaa ottaa muuta kuin kokoomuksen äänestyskortin.
Vierailija kirjoitti:
Koska he puuttuvat vilppiin, eivät maan tapaan järjestää äänestysolosuhteet.
Vaalitarkkailussa kiinnitetään kyllä huomiota muuhunkin kuin pelkkään vilppiin.
Koska Ruotsilla on hyvä imago?