Tutkija kumoaa sitkeän myytin: Valtaosa saksalaisten mukana lähteneistä suomalaisnaisista ei ollut miehen perässä – arviolta joka viides lähtijä oli kuitenkin raskaana
Suomesta lähti Lapin sodan aikana noin tuhat naista saksalaisten joukkojen mukana Norjaan ja Saksaan. Näin arvioi tutkija Anu Heiskanen tuoreessa tutkimuksessaan.
Suomessa elää yhä käsitys, että naiset lähtivät Saksaan lähinnä miesystäviensä perässä. Heiskasen tutkimus kumoaa kuitenkin vanhoja myyttejä: hänen mukaansa sulhasen perässä lähti vain 40–50 prosenttia naisista.
Muut tempaisi saksalaisten mukaan työ, pakko, pelko, sota-ajan elämän näköalattomuus tai seikkailunhalu.
Heiskasen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirja Naisen kokemus, sota ja selviytyminen – Kolmanteen valtakuntaan 1944 lähteneet suomalaiset naiset tarkastettiin perjantaina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Saksaan lähteneiden naisten kohtalo on osin vielä nykyäänkin herkkä aihe. Heiskasen mukaan noin 35 prosenttia lähteneistä ei palannut Suomeen vuoden 1948 loppuun mennessä, mikä on tiivistänyt naisten ympärille kietoutunutta salaperäisyyden verhoa.
Tämä näkyy muun muassa legendassa hukutetuista naisista. Sen mukaan laivoilla paenneet saksalaiset olisivat avomerelle päästyään heittäneet suomalaiset naiset kylmästi mereen. Väite on elänyt sitkeästi, vaikka tapahtumasta ei ole mitään todisteita.
”Naisilla on iso symbolinen arvo kansakunnassa”, Heiskanen sanoo.
Palaamattomat naiset jatkoivat todennäköisesti elämäänsä Saksassa tai muualla Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Osa saattoi palata Suomeen vasta 1950-luvulla.
Heiskanen ei halua, että saksalaisten mukaan lähteneitä naisia määritellään vain saksalaisen sotilaan kautta.
”He olivat ihan tavallisia suomalaisia naisia. He olivat muutakin kuin jotain, joka liittyy saksalaisiin miehiin.”
Heiskanen on käyttänyt tutkimuksessaan päälähteinään Suomeen palanneiden naisten kertomuksia. Valtiollisen poliisin tutkijat haastattelivat 648:aa Suomeen palannutta naista vuosina 1945–1948. Valtaosa heistä palasi Suomeen jo vuonna 1945.
”Naisten lähdölle ei voi sanoa yhtä syytä. He lähtivät monista eri syistä, jotka vaikuttivat myös samaan aikaan”, sanoo Heiskanen.
”Pitää muistaa, että melkein kaikkien oli lähdettävä Lapista, koska koko Lappi evakuoitiin. Tilanne oli sekava.”
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005819483.html
Kommentit (8)
Hyvä päätös etenkin seikkailunhaluisille naisille, jotka arvostivat komeita saksalaismiehiä.
Suomeen jääneitä naisia kohdeltiin ala-arvoisen raukkamaisesti. Kukaan heistä ei tehnyt mitään pahaa.
siis oliko naiset tavoitettu vai onko tutkimus arvailua?
Mitäs väliä tuolla on? Saksalaiset olivat aitoja eurooppalaisia nuoria miehiä.
Miettikää jos olisivat lähteneet Venäläisten perässä. Tässä muutama fakta Venäjän nykytilanteesta, eikä tilanne ollut missään nimessä parempi sota-aikana, lähinnä huonompi etenkin naisten ja lasten kannalta:
"Köyhyys, huumeet, HIV, mielenterveysongelmat, homoseksuaalisuus, alkoholismi, matala älykkyysosamäärä, rikollisuus, välinpitämättömyys kaikkia asioita kohtaan, matalatasoiset doping-urheilijat, fyysinen heikkous, itsemurhat, valtiotason mittava korruptio, murhanhimoinen ja kleptokraattinen eliitti, rappioitunut yhteiskunta, länsimaalaisten siviilien joukkomurhat, journalistien ja opposition salamurhat, sananvapauden täydellinen puute, sairaat perhearvot, kulttuurin täydellinen rappioituminen, valehtelu. Näitä on Venäjä, hyi helvetti."
Tuhannesta naisesta vain viisi oli naimisissa saksalaisen kanssa mutta joka viides paksuna saksalaiselle.
Loppujen kanssa sakemanni käytti kumia tai hoonasi kakkoseen.
Vierailija kirjoitti:
sulhasen perässä lähti vain 40–50 prosenttia naisista.
...ja loput ymmärsi jälkeenpäin valehdella.
mummoni lähti saksaan sodan aikana ja lähetti kuvan berliinin muurista. sieltä muutti kanadaan ja ajoi uberia kunnes vuonna 70 meni naimisiin instagram kuuluisuuden kanssa.
Mitä väliä?? En tajua.. jos komea saksalainen tulisi nyt minua iskemään ja pyytäisi mukaan saksaan.. niin lähtisin. Ihmiset ei ole muuttuneet mihinkään entisajoista.
seli, seli