Rakkaan vanhan ystävän kanssa ei enää mitään yhteistä

Sama tilanne. Pidän monia lapsuuden tai nuoruuden ajan ystäviä tylsistyttävinä.

Itse en ymmärrä miksi sitten pitäisi väenväkisin pitää yllä ystävyyttä, joka on luonnostaan mennäkseen?

Ylläpidätkö sinä väkisin parisuhdettakin, jos se ei toimi? Kaikkia ihmisuhteita voidaan verrata parisuhteisiin. Ne solmitaan tiettyyn elämän tilanteeseen ja vaiheeseen kun sen motiivit ei enää täytyy mennään elämässä eteen päin.

Eivät kaikki ihmissuhteet jatku. Tapaatte ensin harvemmin, seuraavaksi lähetätte jouluna viestin ja lopuksi yhteydenpito jää kokonaan.

Harmillista, mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne. Pidän monia lapsuuden tai nuoruuden ajan ystäviä tylsistyttävinä.

Miten sinä ylläpidät niitä suhteita? 

Shit happens. Mullakin kaikkosi kaikki ystävät ja perhe kun tulin kaapista ja sanoin olevani ateisti.

Noinhan se elämä usein menee. Haikea olo jää, mutta miksi väkisin ylläpitää "ystävyyttä", jos ei oikeasti ole juuri mitään yhteistä. Ja niitä muistoja voi muistella yksinkin.

Tuntuu vain niin pahalta. Tavallaan pelastimme toisemme lapsina. Olimme molemmat rikkinäisistä kodeista ja välillemme syntyi valtavan kiintymys. En edes tiedä, miten olisin selvinnyt lapsuudestani ja nuoruudestani ilman häntä, ja uskon, että tunne on molemminpuolinen.

Mutta nyt - ei ole enää mitään yhteistä kuin ne muistot. Mutta silti, ne ovat vahvat ja kiintymyksentäyteiset. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu vain niin pahalta. Tavallaan pelastimme toisemme lapsina. Olimme molemmat rikkinäisistä kodeista ja välillemme syntyi valtavan kiintymys. En edes tiedä, miten olisin selvinnyt lapsuudestani ja nuoruudestani ilman häntä, ja uskon, että tunne on molemminpuolinen.

Mutta nyt - ei ole enää mitään yhteistä kuin ne muistot. Mutta silti, ne ovat vahvat ja kiintymyksentäyteiset. Ap

Mitä ystäväsi on sanonut, kun olette puhuneet tästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu vain niin pahalta. Tavallaan pelastimme toisemme lapsina. Olimme molemmat rikkinäisistä kodeista ja välillemme syntyi valtavan kiintymys. En edes tiedä, miten olisin selvinnyt lapsuudestani ja nuoruudestani ilman häntä, ja uskon, että tunne on molemminpuolinen.

Mutta nyt - ei ole enää mitään yhteistä kuin ne muistot. Mutta silti, ne ovat vahvat ja kiintymyksentäyteiset. Ap

Mitä ystäväsi on sanonut, kun olette puhuneet tästä?

Tämä on aihe, jota en voi ottaa puheeksi mitenkään. Hän on erittäin herkkä ja pelkään jotain kohtausta tai loukkaantumista. Ap

No samaan tapaan kuin pidät yhteyksiä sukulaisiin, joihin sinällään ei ole mitään muuta syvempää suhdetta kuin sukulaisuus.

Nykyajan kotkotus on se, kun pitää olla yksilöllinen ja itsekäs, ajatella vain itseään ja haluta ihmissuhteilta sitä, että kolahtaa jollain syvällisellä tasolla. Sitten tosielämässä ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, sielulliset kohtaamiset eivät vaan aina ole edes mahdollisia ja silti ihmissuhde voi olla ihan ok.

Tietysti tiet voivat erota, mutta jos suhteessa ei ole mitään pahasti pielessä (esim. suhde on kovin yksipuolinen), miksi sitä ei voisi jatkaa sellaisena ei niin läheisenä ihmissuhteena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu vain niin pahalta. Tavallaan pelastimme toisemme lapsina. Olimme molemmat rikkinäisistä kodeista ja välillemme syntyi valtavan kiintymys. En edes tiedä, miten olisin selvinnyt lapsuudestani ja nuoruudestani ilman häntä, ja uskon, että tunne on molemminpuolinen.

Mutta nyt - ei ole enää mitään yhteistä kuin ne muistot. Mutta silti, ne ovat vahvat ja kiintymyksentäyteiset. Ap

Mitä ystäväsi on sanonut, kun olette puhuneet tästä?

Tämä on aihe, jota en voi ottaa puheeksi mitenkään. Hän on erittäin herkkä ja pelkään jotain kohtausta tai loukkaantumista. Ap

En mä ottaisi puheeksi. Käsittelet asian oman pääsi sisällä ja annat ajan näyttää. Minusta ylipäätään ystäviin loppuelämäksi sitoutuminen on tyhmää. Tutut ja kaverit ok mutta liian tiiviit ystävyyssuhteet ahdistaisi, tästäkin syystä.

Sun ei tarvitse päättää mitään. Anna suhteen kehittyä, mennä ihan niinkuin se luontevasti menee. Tapaatte jos tuntuu hyvältä, jos se tuntuu väkinäiseltä, älkää tavatko.

Ei ystävyyssuhdetta silti tarvitse mitenkään välttämättä lopettaa. Elämäntilanteet muuttuu, ja jonain päivänä voitte taas olla läheisiä ja toistenne tuki ja turva.

Vierailija kirjoitti:

Sun ei tarvitse päättää mitään. Anna suhteen kehittyä, mennä ihan niinkuin se luontevasti menee. Tapaatte jos tuntuu hyvältä, jos se tuntuu väkinäiseltä, älkää tavatko.

Ei ystävyyssuhdetta silti tarvitse mitenkään välttämättä lopettaa. Elämäntilanteet muuttuu, ja jonain päivänä voitte taas olla läheisiä ja toistenne tuki ja turva.

Näin se menee. Vanhetessani tunnen kiitollisuutta niistä ystävistä, joilla on kanssani yhteiset lapsuuden ja nuoruuden muistot. Huomaan nyt jo, että porukka harvenee ja pian saattaa olla tilanne, että ei ole ketään, jonka kanssa muistella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun ei tarvitse päättää mitään. Anna suhteen kehittyä, mennä ihan niinkuin se luontevasti menee. Tapaatte jos tuntuu hyvältä, jos se tuntuu väkinäiseltä, älkää tavatko.

Ei ystävyyssuhdetta silti tarvitse mitenkään välttämättä lopettaa. Elämäntilanteet muuttuu, ja jonain päivänä voitte taas olla läheisiä ja toistenne tuki ja turva.

Näin se menee. Vanhetessani tunnen kiitollisuutta niistä ystävistä, joilla on kanssani yhteiset lapsuuden ja nuoruuden muistot. Huomaan nyt jo, että porukka harvenee ja pian saattaa olla tilanne, että ei ole ketään, jonka kanssa muistella.

En oikein ole koskaan tajunnut tuota muistelemisen ihanuutta. Ei minua kiinnosta mitenkään istua muistelemassa menneitä jatkuvasti. Toki joskus voi tulla jotain puheeksi, mutta että oikein haikailisi muistelemaan, ei kiitos.

Keksitte yhteistä tekemistä, festareita, ulkomaan reissuja, kotimaan reissuja jne. niistä tulee teille yhteisiä uusia kokemuksia. Pakko matkalla jutella reissuun kuuluvista asioista, jotka koskettaa molempia ja jälkeen päin juttuja, joita muistella ja uusia suunnitelmia, joita tehdä.

Mulla on ystävä, jonka olen tuntenut koko ikäni ja olemme kohta viisikymppisiä. Elämänpolut on menneet eri suuntiin, elämämme on ihan erilaista. Yhdistäviä juttuja ei meilläkään ole kuin ne lapsuuden ja nuoruuden muistot. Tapaamme kuitenkin pari kertaa vuodessa ja facessa kyselemme silloin tällöin kuulumisia. Kun tapaamme, muistelemme menneitä, kyselemme toisiltamme "tiedätkö mitä sille ja sille kuuluu?" ja sitten juttelemme jotain ihan yleistä; säätilasta, tulevasta lomasta, mitä elokuvia on tullut katsottua tai kirjoja luettua. Minä kerron perheeni kuulumiset, ystäväni oman sukunsa (hänellä ei ole muuta perhettä kuin puoliso). Siinä vierähtää kahvikupposen äärellä pari tuntia ja se riittää. 

Monesti mietin, että en oikeastaan kaipaa ollenkan tätä ystävääni, mutta olen ymmärtänyt, että minä olen hänelle tärkeä. Hänellä ei tosiaan ole lapsia, ei sisaruksia ja hänen vanhempansakin ovat kuolleet ja sukukin on todella pieni. Minulla taas on perhe, sisaruksia perheineen, vanhemmat ja melko iso suku. Ajattelen, että en voi ikäänkuin hylätä häntä vain sen takia, että en tunne häntä enää sydänystäväkseni. Meillä oli yhdessä ihana lapsuus ja kiva nuoruus, kyllä se kantaa ystävyyttä. Ja vanhana ystävät vähenee ja jokaisesta tulee entistäkin arvokkaampi, senkin takia kannattaa ylläpitää ystävyyttä ja se ystävyys voi vuosien myötä vielä uudelleen vahvistuakin. 

Miksi pitäisi olla mitään yhteistä? Minusta on ihan mielenkiintoista keskustella sellaisten kanssa, joilla on eri mielipiteet ja oikeastaan mikään ei ole samaa. Saa erilaisia näkemyksiä asiosta. Tai sitten jos on joku oikein läheinen, niin ei edes tarvitse puhua mistään, voi vain olla tai tehdä yhdessä asioita. Ja onhan teillä yhteistä -- ne perhetaustat, mistä juuri mainitsit. Jos kuitenkin ystäväsi on vieläkin rakas, etkä haluaisi päättää suhdetta, en oikein ymmärrä edes mikä se ongelmasi on.

Ystävä säilyy sydämessä vaikkette enää pitäisi aktiivisesti yhteyttä. Joskus vanhemmiten voitte ottaa uudelleen yhteyttä, miettiä elämänkulkua ja muistella menneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun ei tarvitse päättää mitään. Anna suhteen kehittyä, mennä ihan niinkuin se luontevasti menee. Tapaatte jos tuntuu hyvältä, jos se tuntuu väkinäiseltä, älkää tavatko.

Ei ystävyyssuhdetta silti tarvitse mitenkään välttämättä lopettaa. Elämäntilanteet muuttuu, ja jonain päivänä voitte taas olla läheisiä ja toistenne tuki ja turva.

Näin se menee. Vanhetessani tunnen kiitollisuutta niistä ystävistä, joilla on kanssani yhteiset lapsuuden ja nuoruuden muistot. Huomaan nyt jo, että porukka harvenee ja pian saattaa olla tilanne, että ei ole ketään, jonka kanssa muistella.

En oikein ole koskaan tajunnut tuota muistelemisen ihanuutta. Ei minua kiinnosta mitenkään istua muistelemassa menneitä jatkuvasti. Toki joskus voi tulla jotain puheeksi, mutta että oikein haikailisi muistelemaan, ei kiitos.

Ihan noin minäkin ajattelin parikymmentä vuotta sitten. Sitten kuitenkin, kun ikää tulee lisää ja oma elämänpiiri kapenee väistämättä, muistot astuvat tilalle täyttämään aukkoja.