Millaista tulevaisuutta toivotte lapsillenne? Tavis-elämä on masentavaa ja silti sen pitäis olla tavoiteltavaa..

Vai onko teistä tämä 8-16 elämä tavoiteltavaa? Pitäisi olla tyytyväinen, tiedän, ja olenkin mutta kuitenkin... jotenkin toivoisi omille lapsilleen jotain muuta. Enemmän vapautta, iloa, itsensä toteuttamista. 

?

Monet kuitenkin nauttii työstään, että ei se nyt ihan noin toivotonta ole. Toivon että lapseni löytäisivät ne työt joista nauttivat ja pääsisivät toivomiinsa ammatteihin. Hirveän suuressa osassa tässä on tylsyyden sietäminen, minkä olen itse tajunnut liian myöhään. Polku mielenkiintoisiin töihin vie lähes aina tylsän puurtamisen kautta. Itsellä tuo tylsyyden huono sietäminen aiheuttaa aina työn vaihtamisen jolloin en koskaan saavuta sitä tasoa missä minuun luotettaisiin niin paljon että annettaisiin mielenkiintoisempia ja vaativampia töitä.

No ikävä homma, jos sinun elämäsi on tuollaista. Itse en ole koskaan ajatellut, että pitäisi mennä naimisiin, tehdä lapsia, asua omakotitalossa jossa on sitten kauhea siivoaminen, kaikki vapaa-aika pitäisi käyttää siihen että vietetään teennäistä perhekivaa kivojen tuttavaperheiden kanssa joiden kanssa ei ole oikeasti mitään yhteistä...

Ihan kamalalta vaikutti tuo jo lapsena. Nyt aikuisena vietän vapaa-aikani kuten haluan. Luen kirjoja, kokkaan omasta mielestäni hyvää ruokaa, lenkkeilen, käyn elokuvissa, pelaan konsolipelejä, matkustelen... Työaikanikaan ei ole 8-16. Nämä ovat valintoja.

On tuossa ap:lla se riski että lapset tekee tuota samaa. Lapsethan usein oppii sen mallin kotoa. Jos ap haluaisi että lapsille ei käy noin, kannattaisi ehkä rikkoa tuo kuvio jotenkin. Ilmottaa miehelle että ens kesänä muuten juostaan yhdessä maratooni ja nyt aletaan harjoittelemaan. Hakea töitä vaikka Espanjasta. Pistää talo vuokralle ja pitää välivuosi. Miksi sitä pitää suorittaa sitä suomalaista keskivertoelämää, jos se ei tunnu omalta?

Toivon että omat lapseni tähtäävät kuuhun ja vaikka huti tulisikin niin ovatpa silti tähtien joukossa.

Eihän tuollainen "perinteinen" perhe-elämä nyt kovin kummoista ole. Kaikki hyvin mutta kuitenkin tympeää ja sitä samaa päivästä toiseen. Nykyään on kyllä jo vähän herätty siihe, että kaikkien ei tarvitse tehdä elämästään samanlaista, vaan erilaiset tavat ovat hyväksyttyjä. Tästä syystä en esim. itse ole lapsia hankkinut, teen työtä josta nautin ja vapaa-aikani käytän miellyttäviin asioihin. On vapaus valita, loppu on asenteesta kiinni.

Ehdoton enemmistö haluaa juurikin sitä "taviselämää", ehkä tietämättäänkin. 

Eräänä todisteena: ihmiset yleisesti kokevat, että heillä pitää olla joku työpaikka (enemmän tai vähemmän arvalla valikoitunut) tai muuten ei ole "mitään tekemistä". Siis ulkoapäin pitää olla järjestetty elämään päivittäistä tekemistä tai muuten alkaa paatti keikkua? Täh?

Ymmärrän että rahaa pitää jostain saada, mutta vähänkään "ei-tavismaisempaa" elämää havittelevalla luulisi olevan yllin kyllin mielenkiintoista puuhasteltavaa työttömyydenkin ajalle. Läheskään kaikki tekeminen kun ei vaadi suuria rahallisia panostuksia.

Toivon, että lapseni kasvavat itsevarmoiksi ja vahvoiksi. Että uskaltavat olla ja elää juuri sillä tyylillä jonka itse haluavat, oli se sitten se perusarki avioliittoineen ja lapsineen tai maailman ympäri matkaaminen. Toivon, että lapseni uskaltavat toteuttaa unelmiaan ja tehdä asioita itselleen, että elävät onnellisen ja omannäköisen elämän!

Voittehan sitten toivoa vaikka lapsillenne sossupummin elämää jos se on jotenkin jännempää. Taviksena on minulla ainakin tosi hyvä olla, omat valinnat ratkaisee.

Että olisi tyytyväinen saavutuksiinsa, oli se mikä tahansa.

Minun tavoitteeni on, että lapsillani on niin hyvä itsetunto, että he uskaltavat tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka lisäävät heidän onnellisuuttaan. Minusta hyvä itsetunto (joka ei tarkoita muiden ylenkatsomista) on tärkeintä, mitä lapselle voi antaa.

Itse kyllä ihan tykkään tästä töihinkauppaankotiin -arjesta. On kiva työ ja vapaa-ajalla mahdollisuus tehdä kaikkea kivaa. Ja uskon, että elämä tulee vielä muuttumaan kivemmaksi, kun lapset vähän kasvavat, ja heidän kanssaan pystyy tekemään kaikenlaisia uusia mukavia juttuja yhdessä. Joten ei haittaa, jos lapset valitsevat samanlaisen arjen, minusta tääkin voi olla ihan kivaa.

Mä olen jättänyt lisääntymättä juuri siksi, että minusta elämä täällä ei ole elämisen arvoista. Itsekin olen usein toivonut etten olisi koskaan edes syntynyt. Samaa rutiiinia ja oravanpyörää päivästä toiseen, ohimeneviä iloja  mutta paljon useammin kipuja, stressejä, ahdistuksia jne. 

Tuskin meidän lapsille niin hyvin käy. Pätkätöitä ja pitkiä työttömyysjaksoja, jatkuvaa stressiä ja terveysongelmia

Vierailija kirjoitti:

Vai onko teistä tämä 8-16 elämä tavoiteltavaa? Pitäisi olla tyytyväinen, tiedän, ja olenkin mutta kuitenkin... jotenkin toivoisi omille lapsilleen jotain muuta. Enemmän vapautta, iloa, itsensä toteuttamista. 

Kannattaa kokeilla vaikka 10-18 työtä, viikonloppuisinkin ainakin toinen päivä töissä ja pääsääntöisesti yhden päivän vapaita, niin alkaa tuollainen 8-16 ja aina viikonloput vapaata tuntua melkoiselta luksukselta!

Toivon kansainvälistä elämää jossain muualla kun Suomessa. Vaikka Suomalaisia kouluja kehutaankin maailmalla, emme ole oikein vakuuttuneita tästä asiasta. Näyttää siltä, että Suomalaisissa kouluissa lapset voi todella pahoin. Jos vain mahdollista laitamme lapsen kunnolliseen maksulliseen kouluun missä opetus tapahtuu joko Espanjaksi tai Englanniksi. 

Olemmekin aikeissa lähteä maasta kahden vuoden kuluessa. Luomme omat urat sitten siellä kaukana.  8-16 elämä ei todellakaan ole tavoiteltavaa. Mielikuvitus on vain rajana. On monia tapoja miten muuten voi järjestää elämänsä kuin juosta 50 vuotta oravanpyörässä. Onhan se surullista että 90% ihmisistä juoksee koko elämänsä tässä oravanpyörässä ja tekevät tylsää, henkisesti palkiotsematonta työtä loppu elämänsä. Moni ei pysty muutokseen koska se vaatii vaivannäköä. On helpompaa rojahtaa vain töiden jälkeen sohvalle katsomaan televisiota. 

Perus perhearki on loppujenlopuksi täyttä höyryävää pascaa, miinus lomat ja satunnaiset perjantai/lauantai-iltojen hetket. Syitä, miksi niin monet ihmiset ajautuvat moiseen tilanteeseen on periaatteessa kaksi: naisen hormonit ja miehen pildenhimo. Ei aikaakaan, niin vieressä on huutavia ja housuunpascovia kakaroita, tallissa joku Nissan Qashqai tai joku muu kompromissipurkki, päällä velkainen katto ja sielussa suunnaton tyhjyys. Ja töissä on pakko raataa, jotta koko naisen pesänrakennusvietin ajamana kasattu maallinen ”omaisuus” saadaan ehkä vielä ennen kuolemaa maksettua. Mies masentuu ja nainen viettää aikaa uusfeministisillä nettifoorumeilla miehen käytöksestä valittaen ja eromahdollisuuksia punniten.

Ei kellekkään tuollaista kohtaloa toivo, ei varsinkaan omille lapsille.

Kun me aikanaan muutimme ulkomaille, kuulimme ystäviltämme kritiikkiä siitä, että revimme lapset juuriltaan, viemme pois tutuista ympyröistä, kaveripiiristä, isovanhemmilta ja, ja, ja...

Me kuitenkin uskalsimme heittäytyä elämän vietäväksi ilman paluulippua koti-Suomeen. Ja sille tielle jäimme. Lopputuloksena kansainväliset lapset, joilla on ystäviä ympäri maailmaa ja jotka myös rohkeasti heittäytyvät uusiin mahdollisuuksiin, opiskelivat toisessa maassa kuin missä me vanhemmat olimme ja tätä nykyä matkustelevat ympäri maailmaa. Juuri nyt asumme kaikki samassa maassa, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Ulkomaille muutto oli varmaankin elämämme paras ratkaisu, myös lastemme mielestä, kun sitä on kysytty. Se takasi myös huomattavasti paremman toimeentulon kuin Suomessa koskaan, myös lapsillemme opiskelujen jälkeen.

Itse olisin varmaan tylsistynyt kuoliaaksi 8-16 koti-työpaikka-kauppa-kolmiota kulkiessa. Vaikka kai siihen sitten olisi sopeutunut ja keksinyt edes jotain mielenkiintoista elämäänsä. Nyt siihen kuitenkin olisi vaikea palata, sillä olen ja koko perhe on elänyt niin mielenkiintoista elämää ja kokenut uskomattoman paljon sellaistakin, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun me aikanaan muutimme ulkomaille, kuulimme ystäviltämme kritiikkiä siitä, että revimme lapset juuriltaan, viemme pois tutuista ympyröistä, kaveripiiristä, isovanhemmilta ja, ja, ja...

Me kuitenkin uskalsimme heittäytyä elämän vietäväksi ilman paluulippua koti-Suomeen. Ja sille tielle jäimme. Lopputuloksena kansainväliset lapset, joilla on ystäviä ympäri maailmaa ja jotka myös rohkeasti heittäytyvät uusiin mahdollisuuksiin, opiskelivat toisessa maassa kuin missä me vanhemmat olimme ja tätä nykyä matkustelevat ympäri maailmaa. Juuri nyt asumme kaikki samassa maassa, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Ulkomaille muutto oli varmaankin elämämme paras ratkaisu, myös lastemme mielestä, kun sitä on kysytty. Se takasi myös huomattavasti paremman toimeentulon kuin Suomessa koskaan, myös lapsillemme opiskelujen jälkeen.

Itse olisin varmaan tylsistynyt kuoliaaksi 8-16 koti-työpaikka-kauppa-kolmiota kulkiessa. Vaikka kai siihen sitten olisi sopeutunut ja keksinyt edes jotain mielenkiintoista elämäänsä. Nyt siihen kuitenkin olisi vaikea palata, sillä olen ja koko perhe on elänyt niin mielenkiintoista elämää ja kokenut uskomattoman paljon sellaistakin, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan.

Voi että, tosi mukava tarina. Perässä tullan. Kiitos jakamisesta.

Ei yhteiskunnan olisi mikään pakko toimia niin kuin se toimii. Paljon paremmin täällä voitaisiin jos vapaata olisi enemmän. Tietyllä tavalla me eletään vielä vanhassa ajassa. Neljä tuntia työtä olisi lähes kaikille parempi mielenterveyden kannalta kuin kahdeksan tai enemmän.