*~KESÄKERTTUJEN torstai~*
Kommentit (30)
Äitiysloma alkoikin sairastelujen merkeissä. Pojalla oli koko viikonlopun ilta/yökuumeilua ja yskää. Päivällä ei mitään. Itse sairastuin tiistai-iltana oksennustautiin, mikä meni onneksi eilisen aikana ohi. Eilen oli kyllä heikko olo, kun ei pystynyt syömään kuin vähän jogurttia, ja puuroa. Neuvolassa suositeli Rela maitohappobakteereja, ne on monella helpottanut mahatatia. Kävinkin hakemassa heti, ja onhan tuo heti parempi olo.
Mionalle tsemppiä loppuun asti, ja Mikael on tosi nätti pojan nimi. Anteeksi, mulla on mennyt sun kuulumiset (ja kaikkien muiden!) ohi, kun nämä sivut eivät ole muutamaan päivään auenneet kotikoneella.
Mulla ei ole sf-mitta kuin 30,5 cm, oli tippunut vielä keskikäyrältä. Mutta menee just samalla tavalla kuin esikoisenkin kanssa, ja poika oli silti melkein 4 kg syntyessään. Niin, ja viikkoja nyt 35+4. Vauveli on laskeutunut aika alas. Sen kyllä tuntee häpyluussa, kun liitokset muutenki alkavat antamaan periksi. Välillä on tosi hankala lähteteä liikkeelle. Mutta viikon päästä menen seuraavan kerran, ja eiköhän taas ole noussut.
Yritänpä päästä lueskelemaan kuulumisia, ja kirjoittelemana jos sivut vain aukeavat
ai niin, täällä oli muutama muukin varannut ensi talveksi matkat etelän lämpään. Mekin varattiin marraskuuksi Teneriffalle 11 päivän reissu. Mun vanhemmat lähtevät myös mukaan, niin on vähän apua lasten kanssa.
sokuri 35+4
[color=blue]
Pakko vuodattaa vähän...Nyt alkaa meneen naapurin setään hermo sitte ihan kunnolla.. Sillä on ollut omituisia temppuja, mutta käämi kärähti nyt!
Rakennettiin edellisen naapurin kanssa sellanen pätkä koriste-aitaa tohon tonttien väliin. Ei mitään sun puoli ja mun puoli juttua, vaan ihan näön vuoksi, ja esim. mattojen tuuletus, kuivaus ym. tarkoitukseen.
Menin ulos, niin aitaa ei ollut enää.. Mun eilen pestyt matot oli maassa ja koko helvetin aita oli hävinnyt.. Se äijä on purkanut sen jossain välissä aamulla.. Siis kysymättä ja ilmoittamatta asiasta.. Hitsi, se on outo. Olis tietty voinut kertoa, jos aita jotenkin häiritsi..
Olisin käynyt jutteleen, muttei se ollut kotona.. Tai ei vaan avannut ovea..
Alkuviikosta purki poikien koripallotelineen, se oli kyllä tonttien rajalla. Kertoi pallon pompotuksen olevan kamalinta mitä tietää, eikä vielä ole tälle keväälle pompoteltu edes..
Toi aita sapettaa aika reilusti.. Höh!!
Anteeks, oli pakko purkaa.. oma mieskin on töissä.. Yritän taas koota itseni ja jutella ukkelin aikuismaisesti, tulis nyt vaan kotiin.. Kattelin jo aiemmin asuntoja.. Tarttee varmaan harkita oikeasti muuttoa..
Sorry,
MariAnn
MariAnn80:
[color=blue]
Pakko vuodattaa vähän...Nyt alkaa meneen naapurin setään hermo sitte ihan kunnolla.. Sillä on ollut omituisia temppuja, mutta käämi kärähti nyt!
Rakennettiin edellisen naapurin kanssa sellanen pätkä koriste-aitaa tohon tonttien väliin. Ei mitään sun puoli ja mun puoli juttua, vaan ihan näön vuoksi, ja esim. mattojen tuuletus, kuivaus ym. tarkoitukseen.
Menin ulos, niin aitaa ei ollut enää.. Mun eilen pestyt matot oli maassa ja koko helvetin aita oli hävinnyt.. Se äijä on purkanut sen jossain välissä aamulla.. Siis kysymättä ja ilmoittamatta asiasta.. Hitsi, se on outo. Olis tietty voinut kertoa, jos aita jotenkin häiritsi..
[color=Brown] Mua alkas ihan sun puolesta sapettaan! Mene vain avautumaan sille sedälle! Mä ainakin menisin. Siis toi on tosi typerää,ettei voi edes kysyä siitä aidasta vaan laittaa vaan matalaks. Sitä paitsi sehän on teidän rajalla niin se on tavallaan molempien aita ihan yhtä paljon. Kysäseppä siltä,että maksaako se ne kulut mitä siitä tuli kun ne rakennettiin. Katsotaan mitä ukkeli siitä sanoo! Jos se ei avaa ovee niin kyttää kun se lähtee johonki ja pyyhällä sitten pihaan jututtaan. Ihan selvästi kiusaa tekee. Kiva kun saa tollasia naapureita!
P.S Jos se ei sua usko niin laita miehes asialle,eiköhän sen jälkeen usko!
Koita jaksaa sen ukkelin kans!
Lilli81 35+6
Täällä on taas päivän rauhallinen hetki, ns. omaa aikaa, kun tytteli tuolla vetää sikeitä. Mä täällä nautiskelen, syön mansikka-viennettaa ja yritän kerätä voimia, kun lupasin mummolleni tehdä kuus voileipäkakkua, kun sillä on 90-v juhlat nyt viikonloppuna.
Juu, kiitoksia vaaan kovasti Mionalle ja Eggikselle kommenteista koskien niitä mun verenpaineita. Vaikuttivat omastakin mielestä vähän korkeilta, mutta lääkäri ei kommentoinut ä-polilla niihin mitenkään sen kummemmin. Saapa nähdä, että mitä ne on ens viikolla, kun ne mitataan seuraavan kerran.
Lilli mietti sitä mun " lapsivesilätäkköä" , niin lääkäri oli vain tyytyväinen, kun sitä vettä oli edes jossain kohdassa. Niinpä ajattelin itekin olla huoletta ainakin vielä toistaiseksi. =)
Voiko se lapsiveden määrä vaihdella, vai pelkästään vähentyä? Tässä saa olla vähän varpaillaan, kun jos se mulla vielä vähenee, niin sit mietitään tosissaan sitä käynnistystä.
On se vaan jännää, että kun on noin hieno ilma, niin mieli tekis kovasti tonne pihalle haravoimaan ja pihaa laittamaan. Mutta sit on aina jotain muuta (mulla tänään ne voileipäkakut ja monena muuna päivänä on sit ollu niin väsynyt tai jotain muuta, ettei ole jaksanut). Pakko olis kuitenkin toi piha saada kuntoon, ennen kuin vauva tulee. Tiedän, ettei musta sitten ole niihin hommiin ainakaan vähään aikaan.
Jospa jatkan tota viennetan syömistä ennen kuin vallan sulaa lautaselle.
T: Canderel rv 36+0
[color=green]
Kiitti Lilli!!
Tuli se ukko äsken kotiin ja mä kyyläsin tua pihalla valmiina. yritin sillee kohteliaasti kysäistä, että onkos se huomannu, että meijän aita on kadonnut.. Sano, että rakentaa tilalle paremman sellaisen koko pihan eristävän aidan, ettei " se" koira juoksentele hänen pihalla paskomassa..
Kerroin sitte, että se pienempi otus joka pihalla pyörii, on ihan ihmislapsi, eikä meillä ole koiraa.. Vatsastakin olen toivonut samanlaista ja tuskin sieltä silti koiraa tulee..
Yritti mokeltaa jotain edellisistä naapureistaan, jotka hankkivat koiran hänen kiusakseen.. No, voi helvetti... Olis nyt kertonut ennen aidan purkamista, niin olisin voinut kertoa, ettei meille voida hankkia koiraa, kun poika on kovin allerginen!!
Taisi olla ihanvaan tekosyy.. Kysäsin, vielä että minkälaista muuria oli ajatellut pihojen väliin laittaa.. Vallihaudalla vai ilman, ei se sanonut enää mitään.. Saa mies mennä sitte illalla keskusteleen aidoista, kun mulla palaa toi päre niin pirun nopeeta.
Anteeks kaikille mun kielenkäyttö ja tälläinen valittaminen, mutta ette usko, kuinka helpotti!! Kiitos miljoonasti!!!
Vanhan aidan tahdon takas, ja jos en olis noin näsäviisas, olisin sen voinut vielä pyytää takas.. Jää sekin miehelle..
Nauttikaahan helteestä!! Painun tonne pihamaalle tekeen tarkastusta, että onkos pyykkiteline paikallaan.. Hih:) Hyvä kyylä..
MariAnn
Tänne suunnistin nyt uudestaan. Aamulla kirjoittelin lisäjutut, mutta kone imaisi ne jonnekin pittiavaruuteen=9 En sitten viitsinyt enää uudemman kerran ruveta, kun hommat pukkasi päälle.
Tässä olisi niitä päälimmäisiä, jotka hävisivät:
Miona, hyvä, kun asiat ovat jo paremmin. Nyt heristän sormea ja sanon kaikesta huolimatta ota rauhassa 37 on paljon enemmän kuin 36 jne.. ISO HALAUS... Kyllä täällä käy kerttunen kärsimättömäksi teidän uutisia odotellessa=) Ja musta Mikael on hyvä nimi, aattelen aina enkeliä. Itse voisin antaa pojalle koska vaan, mut meillä mies hannaa vastaan.
Faith - yksi osa veikkauksesta oikein.... Katsotaan pitääkö päiväkin=)
Tuollaset naapurit sais ripustaa jostain tietystä osasta omaan aitaansa... Köh huomaatte, että nostaa tuntoja. Koittakaahan lähestymistavaks vaikka, että mites korvaatte maton pesukustannukset, kun oli puhtaat matot maahan heitetty...
Pitihän mun jotain muutakin sanailla, mut nyt taas lyö ihan tyhjää. Veikee tää kone voi kirjottaa liki rivin, ennen kun se ilmestyy tohon näytölle ????
Voi mä himoitsen noita pieniä vaavin vaatteita, mut vielä ei oo niitten aika. Mulla on siellä yhet semmoset pikku pikku farkut, joita en likalla talvivauva kun oli voinut käyttää. Näin sitten unta, et olivat tällä pienellä päällä kun tultiin kotiin. Meiän äiti oli muuten hyvä, kun kerroin että löysin kastemekonkin - niin tuo sitten sano heti, että siinähän on väärän väriset nauhat kiinni. On nähtävästi mummukin jo päättäny, että tulokas on poika=) Nauhat on nääs tällä hetkellä vaaleenpunaset.
Lytte ja Masukki 33+5
Aivan ihanaa kun on kesä tullut ja aurinko paistaa..
Faith_ : Älä nyt vielä toivoasti sen pakkauksen suhteen menetä.. Ethän ikinä voi tietää kumpi sieltä tulee..
~nandiitti ja pulla, rv 32+5
Eilen en päässy ollenkaan koneelle ku oli jotain ongelmia virustorjunnan kanssa. Nyt sitte päätin tulla vähän neuvolakuulumisia kirjottelemaan vielä...
Eilen siis oli se neuvola ja kaikki näyttäs olevan ihan ok. Painoa ei ollu tullu kun 100g/vko, pissa puhdas, verenpaine 100/60, hb 130 ja sf-mitta 33. Raivotorjonnassa tuo näyttäs olevan. Itekin välillä huomaa kun vaaveli puskee pyllyä kohti kylkiluita :) Aika mötti se siellä jo alkaa olemaan...Ihan kauheen nopeeta menny tää raskausaika. paljon nopeemmin kun esikoisesta. Sain sit jo lääkäriajankin ens viikolle. Toivottavasti nyt olis se naislääkäri, se mies on niin kauhee hihittelijä. En oikeen tykkää siitä. Jos jotain kysyykin niin vastaukset on ihan ympäripyöreitä. Yhtä tyhjän kanssa. No, saa ainakin kuulla sen kohdunsuun tilanteen. Toivottavasti kuitenkin vielä kiinni ja niin pois päin. (en oo yhtään valmistautunut synnytykseen vielä, kauhistuttaa....!!)
Täällä on ollut ihana aurinkoinen päivä. Ollaan sit tytön kanssa ulkoiltu voinnin mukaan. On tota flunssaa ja tuntuu ettei jaksais mitään...Mummi (mun äiti) oli myöskin käymässä ja värjättiin mun hiukset.Vähän vaaleita raitoja. Ootteko muuten muut värjänny hiuksia? Jotkuthan sanoo ettei raskaana sais. Mä en esikoisen odotusaikana värjänny mutta nyt oon vähän uskaltautunut kun muuten on maantienväriset hiukset joten pakko saada pientä piristystä niihin!
Mionalle haleja ja jaksuja, kiva kuulla susta:) Ja kaikille mukavaa illan jatkoa! Mä taidan tästä mennä huilaamaan...
QUEEN RV35+6
Tulin just ajatelleeksi että kyllä tulee ikävä teitä kaikkia kun kertut saaneet vauvelinsa ja palstailu loppuu...Vai onko suunnitteilla jotain pinoutumista tms jonnekin??
Mitenköhän sitä osais ilman tätä tukiryhmää ollakaan. Mulle ainakin on paljon ollut apua ja tukea teistä. Kiitos ja iso hali :)
QUEEN TAAS
Ehkä toi tulehdus on aiheuttanut osansa koko hommasta ..ei se varmaan ainakaan hyvää ole tehnyt.
Itse sain eilen oikein kauhean pesänrakennusvimman päälle. Kävin ostamassa kaikkea mitä vielä puuttui... mömmöjä, vaippoja, sideharsoja, flanelleja ym. vauvalle. Mies kasas hoitopöydän ja minä asettelin tavaroita paikoilleen. :) Sitten pakkasin vielä sairaalakassinkin. Laitoin hoitolaukkuun vauville vaatteet, itselle hygienivälineet, tee-paidan ja kevyet puuvilllahousut, alkkarit, imetysrintsikat ja liivinsuojuksia. Tulin siihen tulokseet, että pitää ostaa erikseen dödö, hammasharja, tahna ja huulirasva mukaan. Sitten vielä sain siivottua makkarinkin. Nyt on enää vauvin sänky kasaamatta ja lakanat pitäs siihen vissiin vielä ostaa...
Oma (.) Kyllä yöt menee risasiks... mua ei erityisesti mikään vaivaa.. pienet supparit vaan, mutta automaattisesti herään klo 4 ja vain kieriskelen.. kunnes taas nukahdan joskus aamusesta ja sitten klo 7 taas olen tikkana pystyssä... oiskohan hormoneilla jotain tekemistä asiasn kanssa?... Olen aina ollut aamu-uninen ja nukkunut tosi hyvin...
Ninni rv 32+1