Kuinka vartijat profiloivat asiakkaat kaupoissa?
Ainahan kauppaan ei ehdi ykköset päällä ja täydessä tällingissä. Välillä voi olla sekä hikinen että hengästynytkin vaikka ulkona sataa räntää jne.
Kommentit (42)
Kävin aikaisemmin usein Aleksi 13 -tavaratalossa Helsingin keskustassa, koska se oli aivan työpaikkani vieressä. Kerran kuitenkin jouduin siellä niin ihmeellisen myyjien ja vartijan kyttäyksen kohteeksi, että asiakassuhteeni päättyi siihen.
Olin ostamassa tulevan viikonlopun juhlaa varten uutta mekkoa ja katselin samalla luomivärejä, ja jäin jumittamaan meikkiosastolle ilmeisesti liian pitkäksi aikaa. Kaupassa oli hyvin vähän asiakkaita, mutta siitä huolimatta oli outoa, että kolme myyjää sekä vartija tulivat kaikki ympärilleni tuijottamaan. Kun yritin kysyä eräästä tuotteesta jotain, myyjät vilkuilivat toisiaan ja pyörittelivät silmiään, joku vielä vähän naurahti ennen kuin yksi heistä "uhrautui" auttamaan. Olisi pitänyt lähteä saman tien pois, mutta päädyin vielä ostamaan selektiivisen merkin kalliin luomivärin, kun en mukamas kehdannut poistua ilman ostoksia. Nykyään toimisin toisin, enkä antaisi painostavan ilmapiirin vaikuttaa ostopäätöksiini. Mekon kävin sentään ostamassa muualta.
En vieläkään tiedä, mikä minussa laukaisi myyjien käytöksen. Olen toisinaan omiin ajatuksiini unohtuva ja saatan kiinnostua hyvin erilaisista tuotteista. Olin myös tullut suoraan töistä pitkän päivän jälkeen, enkä ehkä ollut ulkonäöllisesti parhaimmillani. Mikään näistä ei kuitenkaan oikeuta huonoa käytöstä. Minulla on ja oli silloinkin arvostettu ja hyväpalkkainen työ, ja olen tottunut asialliseen kohteluun. Joku meni tällä kertaa profiloinnissa pieleen. Kyseisessä liikkeessä en ole enää kymmeneen vuoteen käynyt; tuo kokemus riitti ja jäi viimeiseksi.
Menee nyt vähän OT, mutta kerran kun olin hyvinkin siististi pukeutunut ja menin Hgin keskustan Stockmannille ja menin suoraan sieltä naistenkerroksen vessaan, niin siinä vessan ulko-ovella välikössä oli tullessani pois kaksi vartijaa, jotka sanoivat mulle "Terve" just sillai lesolla asenteella. Vastasin, että terve, jolloin toinen heistä sanoi toiselle "ei se ookkaan se". Ja sit ne kääntyivät kannoillaan. Jäin suu auki katsomaan, mitä tapahtui. Eivät pahoitelleet tai pyydelleet anteeksi tai muutakaan.
Mäkin olen joskus miettinyt sekoitetaanko mut toiseen henkilöön, mutta muiksi syiksi epäilen:
- käyttäydyn hermostuneesti
- olen pukeutunut köyhän näköiseksi ja liian isoihin vaatteisiin
- joku tuttuni on varastanut ko. paikasta (esim. alkoholistivanhempani) ja mun ajatellaan olevan samanlainen
- olen vain tulkinnut toisen käytöksen väärin
- sattuma.
Vaatteilla ei ole niin väliä, mutta nistin tunnistaa.
Tietty porukka valitettavasti nousee esiin. Kotimaisia tai itäisestä Euroopasta.
Eivät heidän lapsensa kuitenkaan koulua juuri käy....kun täytyy olla vaan shoppailemassa.
Vierailija kirjoitti:
Kävin aikaisemmin usein Aleksi 13 -tavaratalossa Helsingin keskustassa, koska se oli aivan työpaikkani vieressä. Kerran kuitenkin jouduin siellä niin ihmeellisen myyjien ja vartijan kyttäyksen kohteeksi, että asiakassuhteeni päättyi siihen.
Olin ostamassa tulevan viikonlopun juhlaa varten uutta mekkoa ja katselin samalla luomivärejä, ja jäin jumittamaan meikkiosastolle ilmeisesti liian pitkäksi aikaa. Kaupassa oli hyvin vähän asiakkaita, mutta siitä huolimatta oli outoa, että kolme myyjää sekä vartija tulivat kaikki ympärilleni tuijottamaan. Kun yritin kysyä eräästä tuotteesta jotain, myyjät vilkuilivat toisiaan ja pyörittelivät silmiään, joku vielä vähän naurahti ennen kuin yksi heistä "uhrautui" auttamaan. Olisi pitänyt lähteä saman tien pois, mutta päädyin vielä ostamaan selektiivisen merkin kalliin luomivärin, kun en mukamas kehdannut poistua ilman ostoksia. Nykyään toimisin toisin, enkä antaisi painostavan ilmapiirin vaikuttaa ostopäätöksiini. Mekon kävin sentään ostamassa muualta.
En vieläkään tiedä, mikä minussa laukaisi myyjien käytöksen. Olen toisinaan omiin ajatuksiini unohtuva ja saatan kiinnostua hyvin erilaisista tuotteista. Olin myös tullut suoraan töistä pitkän päivän jälkeen, enkä ehkä ollut ulkonäöllisesti parhaimmillani. Mikään näistä ei kuitenkaan oikeuta huonoa käytöstä. Minulla on ja oli silloinkin arvostettu ja hyväpalkkainen työ, ja olen tottunut asialliseen kohteluun. Joku meni tällä kertaa profiloinnissa pieleen. Kyseisessä liikkeessä en ole enää kymmeneen vuoteen käynyt; tuo kokemus riitti ja jäi viimeiseksi.
Jos et ole vauraista keskiluokkaisista oloista lähtöisin niin voihan olla että olit tiedostamattomasti köyhän ja aran oloinen jos et ollut vielä ehtinyt täysin tottua uuteen sosiaaliseen positioosi. Jostain syystä nuorempana myyjät aina tuntuivat tietävän että olen vähävarainen vaikka en pukeutumiselta olisi vaikuttanutkaan syrjäytyneeltä.
Koskaan ei ole mua seurattu eikä pyydetty avaamaan kassia. Olen ihan perus tavis kantasuomalainen, yleensä siisteissä vaatteissa mutta toisinaan liikkeellä kotiverkkareissa. Saatan haahuilla liikkeessä etenkin jos vieraampi paikka tai jos etsin jotain erityistä.
Pitäisköhän joskus ihan vittuillakseen käyttäytyä esimerkkien mukaisesti että voisi tsekata kiinnostuuko vartijat. Käytän aurinkolaseja koska olen valoherkkä myös kauppojen valoille ja pukeudun yleensä mustaan, niin kuin nyt syystakkinakin pitkä nahkatakki, silti "epäilyttävä" ulkonäkö ei tunnu herättävän huomiota
Mä olen juuri tuollainen yllämainittu vartijamagneetti. Olen tosi hajamielinen,seilaan eestaas kun en muista mitä piti ostaa ja yhtäkkiä näänkin jotain ihan muuta kiinnostavaa,lisäksi saatan jäädä jumittamaan ja tuijottamaan jotain tuotetta ajatuksissani. Olen vielä kaiken lisäksi huono tekemään päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vartija mutta kaupanalanammattilainen kuitenkin. On sitä vaan silmä harjaantunut, jokin siinä käytöksessä kertoo olevan pahat mielessä. Heti ovella tsekataan missä päin on myyjiä, tarkkaillaan niitä, kierrellään epämääräisesti pitkin kauppaa ilman järkevää järjestystä. Toki narkkarit/juopot nyt vaan tunnistaa jo ulkonäöstä ja usein heidän mukaansa tavaraa lähteekin mistä syystä heitä pidetään silmällä. Jos ei ole mitään "ulkoisia merkkejä" aiemmin ollut nähtävissä niin se voi olla yksi katsekontakti työntekijään joka vaan vaistoaa. Eräs ihmisryhmä käyttää usein samaa taktiikkaa, yksi yrittää viedä huomion itseensä, esim. pyytämällä jatkuvasti apua, alkaa riehua, järjestää jonkin kohtauksen tms jotta muut saavat touhuta vapaasti.
Toi myyjien tsekkaaminen ja epämääräinen vaeltelu voi kertoa myös sosiaalistentilanteiden pelosta yms
Minä ainakin välttelen henkilökuntaa parhaani mukaan. En vaan jaksa sitä tekopyhää moikkailua hyllyjen välissä. Ikinä en ole varastanut kaupasta mitään.
Vartijoita en kiinnosta, mutta itsepalvelukassojen myyjiä kyllä. :D
Moikkaan ja katson silmiin myyjää sekä hymyilen AINA tullessani kassalle. Näillä kerroilla kun myyjä on pyytänyt tyhjentämään kassin/pyytänyt saada tsekata ostokset sieltä + kuitin, käytöksessäni ei ole ollut mitään poikkeavaa. Sen sijaan minulla on ollut yksi täynnä oleva muovikassi, sekä luonnonkihara tukka aivan säkkärässä sään takia. Ilmeisesti se jo riittää tekemään minusta epäilyttävän? :p
Mielestäni kyllä vähän hassu logiikka, että varas olisi se, joka raahaa epämukavan painavaa muovikassia täynnä kaupunkikierroksen antimia + ostaa lisää näkyvästi sekä moikkaa myyjää, jolloin tämä panee merkille kasvonpiirteeni ym.?
Fiksuissa ja laadukkaissa kaupoissa ei kytätä ketään, että se asiakas huomaisi esim. Stockmannilla, siellä rikkaat asiakkaat tekisivät valituksen kyttäämisestä. Jossain halpakaupassa kävellään melkein asiakkaan kannoilla, tosin kerran sen vuoksi, että oli sulkemisaika ja sanoi, että muutama minuutti aikaa tehdä ostoksia kun tavaratalo suljetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vartijat otti mut kerran kiinni kun jätin sen kaupan pienen ostoskorin sovituskoppiin. Sen jälkeen käytiin läpi reppu, mutta mitään ei löytynyt.
Miksi annoit tutkia repun, siihen heillä ei ole oikeutta.
Miksi haluat tahallaan vaikeuttaa vartijan työtä kieltäytymällä repun näyttämisestä, jos siellä ei varastettua tavaraa ole?
Vierailija kirjoitti:
Vartijoita en kiinnosta, mutta itsepalvelukassojen myyjiä kyllä. :D
Moikkaan ja katson silmiin myyjää sekä hymyilen AINA tullessani kassalle. Näillä kerroilla kun myyjä on pyytänyt tyhjentämään kassin/pyytänyt saada tsekata ostokset sieltä + kuitin, käytöksessäni ei ole ollut mitään poikkeavaa. Sen sijaan minulla on ollut yksi täynnä oleva muovikassi, sekä luonnonkihara tukka aivan säkkärässä sään takia. Ilmeisesti se jo riittää tekemään minusta epäilyttävän? :p
Mielestäni kyllä vähän hassu logiikka, että varas olisi se, joka raahaa epämukavan painavaa muovikassia täynnä kaupunkikierroksen antimia + ostaa lisää näkyvästi sekä moikkaa myyjää, jolloin tämä panee merkille kasvonpiirteeni ym.?
Ehkä se oli satunnaistarkastus?
Ikävä sanoa mutta ei ne urpot mihinkään profilointiin kykene. Harvinaisen tyhmiä on paljon kyseisssä ammattiryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Fiksuissa ja laadukkaissa kaupoissa ei kytätä ketään, että se asiakas huomaisi esim. Stockmannilla, siellä rikkaat asiakkaat tekisivät valituksen kyttäämisestä. Jossain halpakaupassa kävellään melkein asiakkaan kannoilla, tosin kerran sen vuoksi, että oli sulkemisaika ja sanoi, että muutama minuutti aikaa tehdä ostoksia kun tavaratalo suljetaan.
Te ette edes tiedä, että vartija seuraa meitä kaikkia. Vartointiliikkeiden kameroita on kaupoissa ja kaupunkien keskustoissa.
Se, että näette kaupassa jonkun seuraavan m.anneja on vaan pieni osa. Toki tärkeä osanen.

Joo näin varmaan on, siinäpähän seuraa ja hyvä onkin seuraaminen esim. lentokentillä yms. tärkeillä paikoilla. Kaupassa sen sijaan kyttääminen on sopivinta sellaisena, ettei sitä asiakkaat huomaa. Kannoilla käveleminen koetaan ahdistavana ja kiusallisena, mielellään tekee pakolliset ostokset jäämättä shoppailemaan.
En haluaisi vetää rasistikorttia tähän, mutta välillä tuntuu siltä että etnisellä taustalla on ainakin jonkinlainen vaikutus siihen, ketä seurataan.
Joskus ollessani suunnilleen 11-vuotias, vartija käski vihaisen oloisena minua näyttämään reppuni sisältö kaupassa (enkä todellakaan ollut varastanut mitään). En mielestäni käyttäytynyt silloin mitenkään epäilyttävästi. Olin aika herkkä ja ujo lapsi, että tuon jälkeen pelkäsin ja välttelin vartijoita aika pitkäänkin. Lisäksi meinasin itkeä, kun minusta tuntui että minua syytettiin jostain mitä en ollut tehnyt.
Toisen kerran olin (jo täysikasvuisena) muutaman ulkomaalaistaustaisen ystäväni kanssa kaupassa, ja vartija seurasi valehtelematta meitä koko ajan ympäri. Silloinkaan en muista, että olisimme käyttäytyneet epäilyttävästi, eikä tosiaankaan ollut aikomusta viedä mitään.
Tietysti olen voinut käyttäytyä huomaamattani epäilyttävästi (olen esimerkiksi ujo ja välttelen katsekontaktia), mutta tiedä sitten johtuuko se taustasta, käytöksestä vai niiden yhdistelmästä.