ADHD aikuisella

Anyone?

Tutkivat sut kohdusta nykypäivään.

Up

Hop

Kun saisikin apua ja diagnoosin. Minulla se kaatuu siihen, että kodin ulkopuolisessa maailmassa menee kuulemma "liian hyvin", jotta diagnostiset kriteerit voisivat täyttyä. Itse olen eri mieltä, ja yritän miettiä keinoja, joilla saisin itselleni hankittua lääkitystä.

Up

Mun miehellä on. Selkeät oireet ja myös sukurasitusta. Sai diagnoosin yli kolmekymppisenä. Lääkitys on, joku Concertaa vastaava. 

Miehellä on paljon myös ei suoraan adhd:hen liittyviä isoja tunne-elämän ongelmia, terapiassa on käynyt ennemminkin niiden takia, vaikka varmaan tarvitsisi myös ihan toiminnanohjaukseen liittyvää terapiaa. Auttaisi varmaan myös niiden tunne-elämän ongelmien kanssa, jos pystyisi toimimaan niin ettei tuhoaisi kaikkia ihmissuhteitaan. 

Voin vastailla jos sulla on jotain kysyttävää, vaikka mieheni ei ehkä ole ns. normiesimerkki juurikin noiden muiden ongelmiensa takia. 

Yksityiselle psykiatrille menin kun en kovasta tahdosta huolimatta vaan pystynyt hoitamaan tavallisia asioita kuten "normaalit ihmiset". Esim. laskut jäi maksamatta vaikka olisi ollut rahaa maksaa, avaimet ja puhelin aina hukassa, töissä en saanut tartuttua hommiin ennen kuin ihan pakko sitä ennen haahuilin asiasta toiseen saamatta aikaan mitään, koti oli kuin kaaosalue siisteyden puolesta.

Ei mitään sen enempää diagnosoitu, ja itse asiassa psykiatri oli sitä mieltä että todennäköisesti määritelmän mukaan minulla EI olisi ADHD:ta, koska ongelmani eivät olleet alkaneet lapsena. Mutta totesi myös, että silti selvästikin tällä hetkellä keskittymiskyvyn ja tarkkaavaisuuden häiriöt haittaavat arkeani joten voidaan tehdä lääkekokeilu. Ja jos lääkitys auttaa, voin jatkaa sitä niin kauan kuin haluan / tarvitsen.

ADHD-lääke todella auttoi lähes ihmeenomaisesti. Yhtäkkiä mun päässä oli rauha ja tyyneys, kun ennen oli aina sekavaa asiasta toiseen pomppimista, ja ajatustne mukana tunnetilasta toiseen. Aloin muistaa asioita, koska mielessä ei pyörinyt jatkuvasti miljoonan asian pyörremyrskyä joka hukutti alleen arjen pienet muistettavat. 

Söin lääkettä pari vuotta. Sitten päätin kokeilla pärjäänkö ilmankin, kun elämäntilanne ei ollut enää niin stressaava. ja joo, kyllä pärjään. En ole yhtä skarppi ja tarkkaavainen kuin lääkkeen kanssa, mutta toisaalta koen että olen oma itseni enemmän, että ei mun kuulukaan olla sellainen rauhallinen ja tasainen tyyppi vaan vähän "kaahopää".

Joku fiksu lääkäri voi tehdä lähetteen testeihin, mut omakustanteisesti pääsee myös ihan varaamalla. Kokenut lääkäri voi aloittaa lääkekokeilunkin. Mä olen itse high functioning ADHD eli mulla on pari akateemista lopppututkintoa ja olen tehnyt vaativia asiantuntijatöitä. Tietynlaiset tilanteet kuormittavat kyllä hitosti ja tekevät elämästä hankalaa. Mulla vaan hankaluudet ei ole olleet ylitsepääsemättömiä ainakaan tähän mennessä. Ei siis tarvitse olla puolisyrjäytynyt luuseri saadakseen diagnoosin tai että koulunkäynnin olisi pitänyt loppua peruskouluun.  Hiton paljon näissä piireissä kyllä on sellaisia heikko elämänhallinta, hitosti lapsia, fattatuilla läpi elämän-tapauksia, joilla on nollatietoon perustuvat vahvat (yleensä vasemmistolaiset) mielipiteet. En mä niiden kanssa viitsi paljoa pyöriä, koska niitä saa auttaa joka käänteessä, mua ne ei auttaisi vastaavasti koska en ole tarpeeksi luuseri ja mulla ei ole oikein motivaatiota selittää niille alusta saakka, miten yhteiskunta toimii ja antaa perustietoja, jotka olisi pitänyt saada jo koulussa.  Ei paljon nappaa lainailla rahaa porukalle, jotka on taas raskaana ja rakastuneita tavattuaan kadulla viime viikolla jonkun uuden ja joilla on ongelmia entistenkin kanssa, lasuja jne. En vaan jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Tutkivat sut kohdusta nykypäivään.

turha tätä on alapeukutella, sillä näin se menee...

Vanhemmalla lapsellani on vihdoin käynnissä prosessi ADHD:n selvittämiseksi. Vasta hänen myötään aloin tajuta, että saattaa olla perittyä (isän) minun puoleltani. Nuoremmalla lapsella ei ilmene mitään sinne päinkään, ja molemmat lapset on kasvatettu samalla tavalla, joten huonon kasvatuksen aiheuttamasta sekoilusta ei voi vanhenmalla lapsellani olla kyse.

Minä olen erittäin kärsimätön ja tosi huono suuntaamaan huomiotani tarkoituksenmukaisesti. En ollut aiemmin kuvitellutkaan, että tämä voisi olla ADHD:ta, koska stereotyyppinen käsitykseni oli, että ADHD-ihmiset "ei osaa keskittyä". Tästähän ei ole kyse: pystyn keskittymään hyvinkin intensiivisesti minua kiinnostaviin asioihin. Valitettavasti en pysty tätä kontrolloimaan, joten saatan uppoutua täysin vääriin asioihin väärään aikaan.

Siirryn vaikka huoneesta toiseen tehdäkseni jonkin asian. Hetken päästä saatan havahtuakin siihen, että olen tekemässä jotain aivan muuta, mikä on kaapannut huomioni. Kyse on myös ajantajun sumentumisesta. Saatan ajatella ohimennen tekeväni jonkun asian alta pois, mutta jumitunkin sen pariin, ja alan näprätä pikkutarkasti detaljeja, joilla ei ole mitään merkitystä. Impulssikontrollini on todella heikko, ja olen addiktioaltis. Minulle tulee aina hirvittävä kiire ja olen monesti myöhässä, koska en hahmota ajan kulumista. Voin kirjoittaa muistilappuja ja aikatauluja, mutta pienikin yllätys kuvioihin voi sekoittaa koko paletin ja pään.

Arki on kaoottista. En unohtele enkä hukkaa asioita ja tavaroita, koska neuroottinen stressaamistaipumukseni kompensoi hajamielisyyttäni (minulla on tietty paikka jokaisessa huoneessa esimerkiksi kännykälle). Se on tosi kuluttava kombinaatio, mutta on auttanut minua selviytymään ja mm. hankkimaan akateemisen koulutuksen.

Vahva ADHD-taipumukseni yhdistettynä neuroottisuuteen "takaa" sen, etten täytä virallisia ADHD-diagnoosin kriteerejä. Uskon että lääkityksestä voisi olla apua, mutta kaipa siihen vaadittaisiin diagnoosi. Yritän meditaatiolla, liikunnalla, kevyellä ruokavaliolla ja riittävällä levolla pitää oireet kurissa.