Oliko kouluissa ennen vanhaan koulukiusaamista?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Oli, mutta ei samoissa määrin. Ei ollut somea ja älypuhelimia millä kuvata toista ja levitellä nöyryyttäviä kuvia. (Paljon auttaisi jo kun koko älypuhelimet kiellettäisiin kouluissa) Myöskin elettiin enemmän pikku paikkakunnilla ja maalaiskunnissa missä ei esiintynyt mitään vaatteiden merkkien perusteella kiusaamista.
Ei ollut samoissa määrin vaan hirveän paljon enemmän. Väkivaltaa oli kouluissa ennen hyvin paljon, ja avoimesti. Vielä 80-luvulla tappeluita pihoilla oli jatkuvasti. Muut vain huusivat että ’luuta ja verta’. Pikkupaikkakunnilla kiusaaminen oli hurjan julmaa, koska mitään pakoreittejä ei ollut, ja kaikki tunsivat.
Silloin olisi myös ollut ok, että kiusatun isä käy antamassa kiusaajille vähän kyytipoikaa. 70-luvun lopulla näin.
Vierailija kirjoitti:
Kovaa kiusaamista oli ja paljon. Opettajat eivät todellakaan välittäneet. 70-luvulla mm. luokalleni tuli liuta useita kertoja luokalle jääneitä vanhempia poikia. Seksuaalinen ahdistelu oli jokapäiväistä.
Seksuaalista ahdistelua tosiaan oli. Luokallani oli yksi aika varhaiskypsä tyttö, jonka naisellisista muodoista pojat huomauttelivat jatkuvasti, kävivät porukalla puristelemassa ym.
Ja oli meillä opettajakin, jolla oli tapana koettaa kutitella tyttöjä tai läpsiä pyllylle. Tehtiin tehtäviä, opettaja kulkee pulpettien välissä ja kumartuu työskentelyn etenemistä tarkstelemaan, ja samalla hipelöi. Sai kuulemma jossain vaiheessa huomautuksen tästä käytöksestään, mutta ei sen kummempaa. Opetusneuvoksen arvolla lopulta palkittiin.
Niin tissejä tosiaan koiteltiin, toisilta enemmän ja toisilta vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Minä kävin koulua 1961–1973, eikä ollut kuin yksi kiusaamistapaus ja sekin loppui lyhyeen, kun kiusatun isosisko puuttui asioihin, läimäytti kiusaajaa poskelle oikein olan takaa koko luokan edessä.
Olinkohan se minä? Minä löin pankinjohtajan tyttöä, kun hän kiusasi pikkusiskoani rumista suksista (lenkkisukset, hahaaa...). 1963. Koulussa oli yhdistetty 1-2 luokka ja minä olin 2.luokalla ja sisko 1. luokalla. Opettaja ei tehnyt mitään, huomasi ehkä kyllä kiusaamisen, mutta ei puuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei eli koulukiusaamista on ollut aina ja siitä ei ole rankaistu. Miksi siitä nykyään tehdään niin iso numero?
Koska se on väärin ja julmaa, ja voi pilata kiusatun koko elämän.
niin?
Kiusaamista oli jo kivikaudella mammuttijahdissa.
Lue Jan Guilloun kirja Pahuus. Perustuu kirjailijan elämään.
Aloitin koulun 1956 ja yksi poika alkoi minua potkia aina koulumatkalla.
Kerroin siitä äidille ja sitten mentiin tukka putkella ko. pojan kotiin. Siellä pojan äiti antoi pojalleen pitkin korvia siinä meidän edessämme, kun oli kuullut potkimisesta.
Potkiminen loppui siihen ja meistä tuli jopa kavereita.
Luokallamme oli yksi isokokoinen romanipoika, joka aina puolusti meitä tyttöjä muiden poiken kiusatessa. Muistelen häntä kiitollisuudella.
Sitten isompana annoimme itse päin näköä, jos joku kävi käsiksi ja urputtajille emme korvaamme lotkauttaneet.
Saatettiin sanoa, että joka toista haukkuu sen napa paukkuu ja se pannaan viiteen kuuteen mustaan matkalaukkuun.
Jo 30-luvulla kiusttiin. Anoppini on yli 90 v ja muistaa vieläkin, kun opettaja oli liikuntatunnilla sanonut häntä patukaksi, kun oli pieni ja vähän pyöreähkö, sillä siihen aikaan ei edes lihvia lapsia ollut.
Itselläni on sellainen ns.kananrinta ja 60-luvulla liikunnan opettaja käski kaikkia tyttöjä katsomaan, millainen rintakehä minulla on ja siitä seurauksena minua haukuttiin kanaksi.
Aikusena ilmiötä ei enää edes huomaa.
Ei tietenkään ollut, ennen oli kaikki paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vaarini kertoi miten koulussa oli törppöillyt ja oli tullut opettajalta karttakepistä sormille. Oli laittanut vielä lapun kotiin allekirjoitettavaksi ja kotona tuli toinen selkäsauna. Kuulemma oppi kerrasta. Jonkun hölisijän isokokoinen opettaja oli nostanut rinnuksista ilmaan ja hölisijä oli kussut housuunsa. Tämä siis maalaiskoulussa
Ne vanhat hyvät ajat, turvalliset maalaiskoulut ja hienot opettajapersoonat.
Vielä ysärillä poikien liikunnanopettaja pisti toisen joukkueen pelaamaan sisäliikunnassa ilman paitaa, toivottavasti meininki ei ole enää niin sadistista.
Vierailija kirjoitti:
Moni asia, joka nykyisin katsotaan kiusaamiseksi, ei ennen tuota leimaa saanut. Omassa luokassani esim. oli tyttö, jota ei aktiivisesti kiusattu, mutta hän oli aina yksin. Nykyisin se varmaan katsottaisiin kiusaamiseksi, silloin ei kenenkään mieleen edes tullut, että sitä olisi.
Ulkopuolelle jättäminen on todellakin kiusaamista. Mitä jos sinunkin työpaikallasi kaikille muille puhuttaisiin paitsi sinulle, kaikki muut kutsuttaisi juhliin paitsi sinut, kukaan ei istuisi viereesi taukohuoneessa jne?
Vierailija kirjoitti:
Okei eli koulukiusaamista on ollut aina ja siitä ei ole rankaistu. Miksi siitä nykyään tehdään niin iso numero?
siitä tehdään numero sen vuoksi, että luulisi meidän jo olevan niin kaukana kehityksessä edellä apinoista, että oletetaa hyviä käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Okei eli koulukiusaamista on ollut aina ja siitä ei ole rankaistu. Miksi siitä nykyään tehdään niin iso numero?
Nykyään ei myöskään lyödä karttakepillä sormille, saada kotona luunappeja tai selkään... Ymmärretään, kuinka kauaskantoiset vaikutukset kiusaamisella voi olla.
Minua kiusattiin 70-luvulla pienen keskustan koulussa, koska olin maalta. Siis parin kilometrin päästä. Huoh! Opettajakin kiusasi, mutta ei minua, vaan paria maalaistalon poikaa. Miesopettaja seisotti heitä, tarttui välillä kurkusta, välillä korvista.
Mummo kertoi joskus, kuinka oli saanut köyhäinapuna kengät. Ne piti vastaanottaa koko luokan edessä, en tiedä miksi. Totta kai kun kaikki tunsivat toisensa, tiedettiin että mummon perhe oli köyhä ja vanhemmat sisarukset vapaaoppilaina oppikoulussa, mutta kun opettaja aleviivasi sitä luokan edessä, muutkin kiusasivat siitä.
Vierailija kirjoitti:
Mummo kertoi joskus, kuinka oli saanut köyhäinapuna kengät. Ne piti vastaanottaa koko luokan edessä, en tiedä miksi. Totta kai kun kaikki tunsivat toisensa, tiedettiin että mummon perhe oli köyhä ja vanhemmat sisarukset vapaaoppilaina oppikoulussa, mutta kun opettaja aleviivasi sitä luokan edessä, muutkin kiusasivat siitä.
Entisajan opettajissa oli hyvin paljon persoonallisuushäiriöisiä. Oma mummoni muisteli, että 30-luvulla pahimmat kiusaajat olivat nimenomaan opettajia, ei muita oppilaita. Väkivalta oli yleistä ja sallittua. Esimerkiksi mummon luokkakaverin (poika) opettaja pakotti luokan eteen ja hakkasi karttakepillä selän makkaralle. Syynä joku mitätön rike. Vielä vuosikymmenien jälkeen huomasi, miten mummoa kuvotti tapahtunut. Opettaja jatkoi toimessaan arvostettuna opettajana 60-luvulle, piesty puolestaan kaatui sodassa.
Tietenkin oli. Juuri tässä muisteltiin eräällä toisella vähän vanhemman väen suosimalla foorumilla, mitä kaikkea. Muutama tunnusti itsekin kiusanneensa.
Ennen vanhaan myös opettajat kiusasivat oppilaita. Koevastauksista luettiin ääneen mehevimmät mokat ja muistettiin kertoa kenen paperista ne löytyivät. Pistettiin luokan kömpelöin oppilas yksin tekemään telinevoimisteluliikettä ja muut piiriin ympärille "kannustamaan", jne.