Mikä olisi ekologinen tapa korvata jätekassit, siis ihan muoviset roskapussit?
Lajitellaan hyvin paljon, mutta aina tulee kuitenkin jotain roskikseen ja ne laitetaan muovipussissa sekajäteastiaan. Onko tuota muovia mahdollista korvata millään ekologisemmalla kääreellä? Jäteastiaan ei saa laittaa pussittomia roskia.
Kommentit (20)
Mä säästän kaikki mahdolliset pussit, mitä taloon tulee. Esim. kodinkoneiden mukana tulee yleensä useampi muovipussi, samoin pusseja tulee usein, kun tilaa vaatteita netistä. Olen suunnitellut, että jos muovipussit joskus loppuvat, alan taitella sanomalehdestä. Kosteat roskat voi pakata leipäpusseihiin, joita niitäkin tulee ihan tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa käytetään biojätepusseja myös sekajätepusseina. Kaupan hedelmäosastolla on vain biopusseja ja kassalla kestokasseja.
Ainakin pirkka merkillä oli joskus myynnissä biohajoavia roskapusseja.
Noista biojätepusseista on kirjoitettu jonkin verran, eivätkä ne kuulosta mun mielestä kovin ekologisilta.
No ei ole. Se miksi muovipusseista on noussut äläkkä johtuu siitä, että ne ollaan tajuttu ostosten kanniskeluun täysin turhiksi.
Kun menet kauppaan otat mukaasi kestokassin.
Kun viet roskasi et laita niitä kestokassiin vaan mahdollisimman ohutta muovia olevaan pussiin. Itse käytän pelkästään hedelmäpusseja, mielellään niitä vihreitä biopusseja ihan sekajätteillekin.
Vierailija kirjoitti:
Mä säästän kaikki mahdolliset pussit, mitä taloon tulee. Esim. kodinkoneiden mukana tulee yleensä useampi muovipussi, samoin pusseja tulee usein, kun tilaa vaatteita netistä. Olen suunnitellut, että jos muovipussit joskus loppuvat, alan taitella sanomalehdestä. Kosteat roskat voi pakata leipäpusseihiin, joita niitäkin tulee ihan tarpeeksi.
Hyvä vinkki. Tilaillaan paljon vaatteita netistä, niin saadaan paljon muovipusseja.

Oliko vinkkini mielestäsi "kannattaa tilailla paljon vaatteita netistä, jotta saa niitä pusseja"? Ei ollut. Sanoin vain, että niitä tulee, kun tilaa, tarkoitin sen esimerkiksi, että muovipusseja tulee todella monesta paikasta, vaikka ei aktiivisesti niitä itse taloon hankkisikaan. Ja kun lajittelee jätteet, sekajätettä tulee yllättäen tosi vähän, jolloin niitä pusseja kertyy talouteen ihan omiksi tarpeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa käytetään biojätepusseja myös sekajätepusseina. Kaupan hedelmäosastolla on vain biopusseja ja kassalla kestokasseja.
Ainakin pirkka merkillä oli joskus myynnissä biohajoavia roskapusseja.
Noista biojätepusseista on kirjoitettu jonkin verran, eivätkä ne kuulosta mun mielestä kovin ekologisilta.
Ne onkin tarkoitettu biojätteen keräämiseen ja viemiseen biojäteastiaan. Jätteenkäsittelykone tunnistaa pussit ja nyppii ne pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä säästän kaikki mahdolliset pussit, mitä taloon tulee. Esim. kodinkoneiden mukana tulee yleensä useampi muovipussi, samoin pusseja tulee usein, kun tilaa vaatteita netistä. Olen suunnitellut, että jos muovipussit joskus loppuvat, alan taitella sanomalehdestä. Kosteat roskat voi pakata leipäpusseihiin, joita niitäkin tulee ihan tarpeeksi.
Hyvä vinkki. Tilaillaan paljon vaatteita netistä, niin saadaan paljon muovipusseja.
Oliko vinkkini mielestäsi "kannattaa tilailla paljon vaatteita netistä, jotta saa niitä pusseja"? Ei ollut. Sanoin vain, että niitä tulee, kun tilaa, tarkoitin sen esimerkiksi, että muovipusseja tulee todella monesta paikasta, vaikka ei aktiivisesti niitä itse taloon hankkisikaan. Ja kun lajittelee jätteet, sekajätettä tulee yllättäen tosi vähän, jolloin niitä pusseja kertyy talouteen ihan omiksi tarpeiksi.
Mihnä sun huumorintaju on? 🙄

Täällä se on, mutta kerropa, mistä olisin voinut tietää, että se viesti oli tarkoitettu huumoriksi? En mistään. Ei se, että sä olet mielessäsi tarkoittanut jonkun jutun hauskaksi, tarkoita sitä, että joku toinenkin sen vitsiksi ymmärtäisi. Täällä ihmiset saivartelevat ja käsittävät väärin erittäin mielellään.

Vitsi menee pilalle, jos sen perään alkaa selitellä että vitsi oli. Jos ei tuota huumoriksi ymmärrä, niin ei ole vitsin kertojan vika 😁
Ap, kyllä ne sanomalehdistä taitellut roskapussit käyvät kaikelle sekajätteelle.
Pitävät kohtuullisen hyvin nesteitä, onhan biojätekin lopulta suurimmaksi osaksi vettä. Biojätepusseiksi minäkin näitä aluksi taittelin.
Ongelma on lähinnä: mistä saada kuivia sanomalehtiä! Postiluukussani on ilmaisjakelukielto enkä tilaa mitään lehtiä.
No miten ihmiset veivät roskat ennen muovipussien keksimistä, esimerkiksi vielä 1960-luvulla? Ja ei, kaikki suomalaisetkaan eivät asuneet silloin maaseudulla, jossa saattoi heittää laskiämpärin sisällön metsään... Sanomalehdet ja paperipussit on keksitty...
Kaupasta saatavat muovikassit on vahvaa muovia, joka on tarkoitettu kestämään painavat ostokset. Siksi niitä ei kannata ostaa edes roskapusseiksi.
On siis ekologisempaa ostaa ihan tavallisia roskapusseja rullissa, jotka ovat ohuempaa muovia. Paperikasseja on myös saatavilla.
Asuin 60-luvun lopulle asti maalla eikä meillä laskiämpäriä suinkaan tyhjennetty metsään, vaan meillä oli tunkio, jonne ämpäri tyhjennettiin. Ja kun tunkiosta luovuttiin (kai kunnan määräyksellä taajamassa), niin sitten jätteet kerättiin tukevaan paperikassiin tai pussiin ja nakattiin jätepönttöön, joka tyhjennettiin kesällä viikoittain ja talvella muistaakseni joka toinen viikko. Kaikki palava poltettiin pyykkituvan ja saunan uunissa. Olen oikeastaan hämmästynyt, miten meillä jo silloin lajiteltiin roskat yllättävän hyvin. Ja kun ensimmäisestä arkkupakastin heitti henkensä, siitä tehtiin kompostori. Biojätteet kerättiin sisällä yhteen muovipussiin ja sekajäte toiseen. Biojätteet kaadettiin pussista kompostoriin ja pussi nakattiin sekajätteeseen. Kaiken kaikkiaan nelihenkiseltä perheeltä tuli aika vähän roskapönttöön pantavaa juurikin tuon lajittelun takia.

Mutta aika paljon jätettä tuli, jos jäteastia tyhjennettiin kerran viikossa tai joka toinen viikko. Meillä on pieni jäteastia, joka tyhjennetään kahdeksan viikon välein, eikä se silloin ole täynnä, ellei ole tehty jotain erikoista (esim. laitettu sinne vaikkapa purkujätettä tai siivottu ulkorakennusta).
Kannattaa myös yrittää vähentää jätteiden määrää. Itse olen viime aikoina kiinnostunut "zero waste" eli nollahävikki -aatteesta, jossa pyritään minimoimaan kaatopaikkajätteen määrä. HCimmät saavat jätteensä mahtumaan pieneen lasipurkkiin!
Esimerkiksi nestemäiset pesuaineet ja saippuat aiheuttavat hirveän muovijätemäärän. Nyt aion pikkuhiljaa siirtyä ekologisempiin vaihtoehtoihin, kuten palasaippuaan, sitten kun tulee tarve ostaa uutta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kyllä ne sanomalehdistä taitellut roskapussit käyvät kaikelle sekajätteelle.
Pitävät kohtuullisen hyvin nesteitä, onhan biojätekin lopulta suurimmaksi osaksi vettä. Biojätepusseiksi minäkin näitä aluksi taittelin.
Ongelma on lähinnä: mistä saada kuivia sanomalehtiä! Postiluukussani on ilmaisjakelukielto enkä tilaa mitään lehtiä.
Mullakin on postiluukussani ilmaisjakelukielto. Mutta vastaus kysymykseesu mistä saisit kuvia sanomalehtiä niin tietenkin taloyhtiösi paperinkeräyslaatikosta, mikäli teillä on sellainen eikä molokki. Ja tietenkin otat mukaan jättikestokassin johon niitä sanomalehtiä keräät.
En kyllä tiedä kuinka paljon kannattavampaa on vaihtaa ohuet muovipussit sanomalehtiin, sillä paperinkeräykselläkin on varmaan joku hyöty, kun se menee uusiokäyttöön. Puitahan joudutaan paperin vuoksi kaatamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös yrittää vähentää jätteiden määrää. Itse olen viime aikoina kiinnostunut "zero waste" eli nollahävikki -aatteesta, jossa pyritään minimoimaan kaatopaikkajätteen määrä. HCimmät saavat jätteensä mahtumaan pieneen lasipurkkiin!
Esimerkiksi nestemäiset pesuaineet ja saippuat aiheuttavat hirveän muovijätemäärän. Nyt aion pikkuhiljaa siirtyä ekologisempiin vaihtoehtoihin, kuten palasaippuaan, sitten kun tulee tarve ostaa uutta.
Lasipurkkiin ei kyllä kannata jätteitä kerätä, kun sitä lasipurkkia ei voi viedä enää kierrätykseen jos sisällä on roskaa jota ei saa pois.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös yrittää vähentää jätteiden määrää. Itse olen viime aikoina kiinnostunut "zero waste" eli nollahävikki -aatteesta, jossa pyritään minimoimaan kaatopaikkajätteen määrä. HCimmät saavat jätteensä mahtumaan pieneen lasipurkkiin!
Esimerkiksi nestemäiset pesuaineet ja saippuat aiheuttavat hirveän muovijätemäärän. Nyt aion pikkuhiljaa siirtyä ekologisempiin vaihtoehtoihin, kuten palasaippuaan, sitten kun tulee tarve ostaa uutta.
Oletko kokeillut pesupähkinöitä? Sopivat niin pyykinpesuun, astioiden pesuun kuin yleispesuaineeksi. Niitä saa ostaa joistain paikoista myös irtotavarana. Suomalainen vaihtoehto olisi suopayrtti. Sitä olisi mukava myös kokeilla.