Mikä on isän merkitys, jos isää näkee harvoin?

Voisiko joku sellainen vastata, joka itse näki lapsena isäänsä hyvin harvoin?

Oliko isä vain yksi mies muiden joukossa, häntä vain kutsuttiin isäksi? Nousiko isä yhtään spesiaalimmaksi kuin eno/vaari/joku muu, joka oli yhtä kiva tyyppi?

Minä näin lapsena isääni aika vähän, välillä en nähnyt vuoteenkaan. Äitini on kamala narsisti ja juoppo, ollut aina, mutta vasta aikuisena ymmärsin sen. En ole varma kuvioista, miksi näin isääni niin vähän, kun äitini sanaan ei voi luottaa, niissä isäni oli aina se syypää.

Minä silti pidin isääni isänä, en vain miehenä jota kutsuttiin isäksi. Saattaa silti johtua siitä, että olin aina isän tyttö ja tein kaikkea hänen kanssaan. Vanhempani myös erosivat vasta kun olin n. 5v.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku sellainen vastata, joka itse näki lapsena isäänsä hyvin harvoin?

Oliko isä vain yksi mies muiden joukossa, häntä vain kutsuttiin isäksi? Nousiko isä yhtään spesiaalimmaksi kuin eno/vaari/joku muu, joka oli yhtä kiva tyyppi?

Nähtiin 2 krt/kk. Aiheutti epävarmuutta ja itsetunto-ongelmia, joita ei osannut silloin lapsena käsitellä. Tuntui, että minussa on vikaa, kun isä on etäinen. Tuntui melkein siltä niin kuin vieraan ihmisen kotiin menisi kahdesti kuussa. Jonkinlainen hylkäämistrauma se kai oli, ja se on vaikuttanut aikuisena parisuhteisiin. Siihen aikaan ei tunnettu mitään viikko vuorotellen -hommaa, mutta nykyään kyllä kannatan sellaista. Ehdottomasti tapaamista pitäisi olla enemmän kuin ennen vanhaan. Silloin kai äitimyytti oli vielä niin vahva, että kuviteltiin ettei isät osaa eikä edes halua hoitaa lapsia. Ei isille annettu edes mahdollisuutta siihen. Toisaalta isät eivät ehkä osanneet tarpeeksi voimakkaasti sitä vaatia, vaan tyydyttiin ympäristön ja vaimon vaatimuksiin. 

Asiaan varmasti vaikuttaa se,

- onko lapsen ympärillä muita miehiä vai onko isä ainoa miehen malli

- oliko isä aktiivinen vai passiivinen isä

- mitkä olivat isän vuorovaikutustaidot

- paljon isä perui tapaamisia

- kuinka paljon isä lahjoi lapsia

-....

Isällä on merkitystä, vaikka olisi kuollut ennen kuin lapsi olisi syntynyt. 

Kyseessä on mielikuva omasta syntyperästään. Mitä parempi, sen parempi jälkeläiselle. 

Ihmiselle on merkitystä aina alkuperästään. 

Vierailija kirjoitti:

Isällä on merkitystä, vaikka olisi kuollut ennen kuin lapsi olisi syntynyt. 

Kyseessä on mielikuva omasta syntyperästään. Mitä parempi, sen parempi jälkeläiselle. 

Ihmiselle on merkitystä aina alkuperästään. 

Toki. On tärkeää tietää, kuka on isä. Nyt kyselen, onko isä samalla tavalla isä kuin ydin- tai vuoroviikkoperheessä? Tunneside vaatii yhteistä aikaa. Voiko ajan määrän korvata laadulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku sellainen vastata, joka itse näki lapsena isäänsä hyvin harvoin?

Oliko isä vain yksi mies muiden joukossa, häntä vain kutsuttiin isäksi? Nousiko isä yhtään spesiaalimmaksi kuin eno/vaari/joku muu, joka oli yhtä kiva tyyppi?

Nähtiin 2 krt/kk. Aiheutti epävarmuutta ja itsetunto-ongelmia, joita ei osannut silloin lapsena käsitellä. Tuntui, että minussa on vikaa, kun isä on etäinen. Tuntui melkein siltä niin kuin vieraan ihmisen kotiin menisi kahdesti kuussa. Jonkinlainen hylkäämistrauma se kai oli, ja se on vaikuttanut aikuisena parisuhteisiin. Siihen aikaan ei tunnettu mitään viikko vuorotellen -hommaa, mutta nykyään kyllä kannatan sellaista. Ehdottomasti tapaamista pitäisi olla enemmän kuin ennen vanhaan. Silloin kai äitimyytti oli vielä niin vahva, että kuviteltiin ettei isät osaa eikä edes halua hoitaa lapsia. Ei isille annettu edes mahdollisuutta siihen. Toisaalta isät eivät ehkä osanneet tarpeeksi voimakkaasti sitä vaatia, vaan tyydyttiin ympäristön ja vaimon vaatimuksiin. 

Minun isäni asui samassa huushollissa ja jäi etäiseksi silti. Ei hän ikinä lastensa kanssa aikaa viettänyt, ei hoitanut, ei ruokkinut, ei auttanut läksyissä. Osittain tämä johtui vuorotyöstä, osittain siitä, että hänestä oli lystimpää panna omat ja vaimon rahat rakentamiseen ja remonttiin. Nyt on maailman kallein sen hintainen talo, kolmeen kertaan rakennettu runkoa myöten. Neljäs vesikatto, kolmas takka, kolmannet ikkunat jne. Talo on 51 vuotta vanha ruma lättänä sokkelo valesokkelilla.

Idiootti mies.

Mun miehen lapset näkivät isäänsä kerran pari kuussa (ja lomilla enemmän) pitkähkön välimatkan takia. He ovat nyt jo omillaan, mutta läheisempiä he ovat isänsä kuin äitinsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mun miehen lapset näkivät isäänsä kerran pari kuussa (ja lomilla enemmän) pitkähkön välimatkan takia. He ovat nyt jo omillaan, mutta läheisempiä he ovat isänsä kuin äitinsä kanssa.

Mikä tänän on sinun mielestäsi syy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isällä on merkitystä, vaikka olisi kuollut ennen kuin lapsi olisi syntynyt. 

Kyseessä on mielikuva omasta syntyperästään. Mitä parempi, sen parempi jälkeläiselle. 

Ihmiselle on merkitystä aina alkuperästään. 

Toki. On tärkeää tietää, kuka on isä. Nyt kyselen, onko isä samalla tavalla isä kuin ydin- tai vuoroviikkoperheessä? Tunneside vaatii yhteistä aikaa. Voiko ajan määrän korvata laadulla?

Voi korvata!

Isäni teki paljon töitä ja oli todella vähän kotona. Sen sijaan äitini oli aina eli kotiäiti. 

Kuitenkin juuri isästäni minulla on ihania muistoja. Käytiin koiran kanssa kävelyllä, myös hiitämässä ja luistelemassa. Aina lempeä ja ystävällinen minua kohtaan. 

Ei äidistäkään mitään pahaa sanottavaa, mutta oli läsnä varmaan satakertaisesti isään nähden. Silti en todellakaan pidä isääni vähäarvoisempana elämässäni. 

Isä on aina merkityksellinen riippumatta läsnäoloprosentista. Ilman isää oleminen voi vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti negatiivisessa mielessä. En ole tavannut ketään, joka ei kantaisi painolastia siitä jos jompikumpi vanhempi on jäänyt puuttumaan.