Miksi jotkut kuvittelevat ongelmiensa jankkaamisen olevan keskustelua?

Tai normaalia kaverin tapaamista? Olen aivan väsynyt ihmisten ongelmiin. Mulla on muutama lähiystävä, joiden kanssa jaetaan ongelmatkin, mutta jos tapaan henkilön, joka on tyyliin vanha kollega ex-työpaikalta, niin en odota vuodatusta niistä ongelmista. Small talkia syvällisempiä voi jutella muutenkin kuin hukuttamalla toinen niihin ongelmiin. Sit kun niihin ongelmiin ei edes haluta toisen mielipidettä, halutaan vaan purkaa se paskakasa omilta harteilta. Olisiko terapeutti mitään? Tai vaikka katoliseksi / ortodoksiksi kääntyminen ja rippi-isän hankkiminen, se olisi ilmaistakin.